Sähköautoja moneen makuun – listasimme Suomessa myynnissä olevat mallit

Sähköautot ovat olleet jo vuosien ajan kuuma puheenaihe automaailmassa. Tänä vuonna tarjonta kasvaa ennätystahdilla.

Sähköautoista puhutaan hurjasti ja ne ovat kiinnostavat ihmisiä. Myyntimäärät eivät kuitenkaan vielä ole Suomessa nousseet kovinkaan merkittävään rooliin. Sen näkee nopealla vilkaisulla myyntimääristä. Vuonna 2019 Suomessa ensirekisteröitiin 114 199 henkilöautoa, joista pelkällä sähköllä liikkuvia oli 1 897. Sähköautojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin, mutta määrät ovat vielä varsin maltillisia. Vuoden 2019 lopussa Suomen noin 2,7 miljoonan henkilöauton kannasta 4 661 oli sähköllä kulkevia.

Kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana uusia sähköautoja on ensirekisteröity 407 kappaletta, kun kokonaisuudessaan ensirekisteröintejä on kertynyt 19 072 kappaletta. Sähköautojen ensirekisteröinneissä tullaan suurella todennäköisyydellä näkemään jälleen ennätysvuosi, sillä tarjonta kasvaa merkittävästi. Toki kukaan ei osaa vielä arvioida koronavirusepidemian kestoa ja kokonaisvaikutuksia. Esimerkiksi valtaosa maailman autotehtaista on tällä hetkellä suljettu, joten vuoden edetessä on mahdollisesti odotettavissa viivästyksiä uusien autojen toimituksissa.

Valmistajille on kova paine saada sähköautoja kaupaksi tiukkojen päästörajojen vuoksi. Lähtökohtana toimivasta 95 g/km CO2-päästöstä on laskettu jokaiselle valmistajalle oma rajansa. Absoluuttiseen rajaan vaikuttavat muun muassa tuotannossa olevien autojen keskimassa. Tämän rajan rikkominen tulisi valmistajille nopeasti kalliiksi, sillä sakkomaksua kertyy 95 euroa jokaisesta rajan ylittävästä grammasta ja EU-alueelle rekisteröidystä autosta. Pahimmillaan tämä aiheuttaisi satojen miljoonien tai jopa miljardiluokkaan nousevat sakkomaksut valmistajille. Voit lukea lisää rajoista ja sakoista EU-komission verkkosivuilta.

Monien muiden Euroopan maiden tavoin myös Suomessa valtio tukee sähköauton hankintaa. Tuki on 2 000 euron suuruinen, ja sen saa kaikkiin kokonaishinnaltaan alle 50 000 euron autoihin. Tuen saaminen edellyttää auton ensirekisteröintiä 30.11.2021 mennessä. Tukeen on kokonaisuudessaan budjetoitu kuusi miljoonaa euroa, josta vielä iso osa on käyttämättä.

Sähköautojen tarjonta on jo tällä hetkellä varsin laajaa. Edullisimpien kaupunkiautojen hinnat alkavat tuki huomioiden reilusti alle 20 000 eurosta. Etenkin pienten ja keskikokoisten perheautojen luokassa tarjonta kasvaa tällä hetkellä nopeasti.

Alapuolelta löydät tällä hetkellä Suomessa myynnissä olevat henkilöautomalliset sähköautot hintoineen. Näiden lisäksi markkinoilta löytyy myös sähköisiä pakettiautoja.

Audi e-tron
Hinta alkaen 76 293 €
Lue lisää: Koeajossa sähköinen Audi e-tron – mukavuutta ilman mullistuksia

BMW i3
Hinta alkaen 39 503 €
Lue lisää: Ensituntuma: Puhdas kaupunkiauto BMW:n tyyliin

DS 3 Crossback E-Tense
Hinta alkaen 41 391 €
Lue lisää: Sähköiset DS-mallit saapuivat Suomeen – ”Tätä me ollaan odotettu”

Ford Mustang Mach-E
Hinta alkaen 57 872 €
Lue lisää: Ford esitteli uuden sukupolven sähköauton – katumaasturi tottelee nimeä Mustang Mach-E

Hyundai Ioniq electric
Hinta alkaen 39 390 €
Lue lisää: Koeajossa Hyundai Ioniq EV – keskimääräistä normaalimpi sähköauto

Hyundai Kona electric
Hinta alkaen 36 390 €
Lue lisää: Ensituntuma: Hyundai Kona electric – suosikkiluokan sähköautotulokas

Jaguar I-Pace
Hinta alkaen 84 041 €
Lue lisää: Kotimaan koeajossa Jaguar I-Pace – sähkökissaperheen esikoinen

Kia e-Soul
Hinta alkaen 37 990 €
Lue lisää: Ensituntuma: Kia e-Soul – sähköistä toimintamatkaa ja suorituskykyä

Kia Niro Electric
Hinta alkaen 39 990 €
Lue lisää: Kialta uusi sähköauto – lataa tiskiin lähes 500 kilometrin toimintasäteen

Mercedes-Benz EQC
Hinta alkaen 81 373 €
Lue lisää: Mercedes-Benz EQC lähtee 81 373 eurolla – tällainen on odotettu sähköautouutuus

Mini Cooper SE
Hinta alkaen 38 507 €
Lue lisää: Koeajossa Mini “Electric” Cooper SE – söpö sähköauto

Nissan e-NV200
Hinta alkaen 45 395 €
Lue lisää: Koeajo: Nissan e-NV200 Evalia – näyteikkuna tulevaisuuden liikkumiseen

Nissan Leaf
Hinta alkaen 37 670 €
Lue lisää: Koeajossa uusi Nissan Leaf – uudet vahvuudet, tutut heikkoudet

Opel Corsa-e
Hinta alkaen 33 712 €
Lue lisää: Opelin uusi sähköauto sai hinnat – Corsa-e alkaen 33 712 euroa

Peugeot e-208
Hinta alkaen 33 704 €
Lue lisää: Ensituntuma: Peugeot e-208 GT – sähköllä malliston lippulaivaksi

Peugeot e-2008
Hinta alkaen 36 373 €
Lue lisää: Ensituntuma: Peugeot e-2008 – sähköä suosikkiluokkaan

Porsche Taycan
Hinta alkaen 113 986 €
Lue lisää: Ensituntuma: Porsche Taycan 4S Lapin lumilla

Renault Zoe
Hinta alkaen 29 390 €
Lue lisää: Tämän sähköauton toimintamatka yllätti – koeajossa Renault Zoe

Seat Mii electric
Hinta alkaen 19 389 €
Lue lisää: Seatin pienokainen sai sähkövoimalinjan – 260 km toimintamatka ja tavoite olla yksi edullisimmista täyssähköautoista

Skoda Citigo iV
Hinta alkaen 19 389 €
Lue lisää: Škodan sähkömarssi on alkanut – tässä on merkin ensimmäinen täyssähköauto

Smart forfour EQ
Hinta alkaen 25 392 €

Smart fortwo EQ
Hinta alkaen 24 366 €
Lue lisää: Koeajossa smart electric drive – sähköinen kaupunkisukkula

Tesla Model 3
Hinta alkaen 49 970 €
Lue lisää: Koeajossa Tesla Model 3 – alkuihastuksesta karuun todellisuuteen

Tesla Model S
Hinta alkaen 91 542 €
Lue lisää: Koeajo: Tesla Model S P85d – sähköinen katapultti

Tesla Model X
Hinta alkaen 99 341 €
Lue lisää: Koeajossa sähköautoilun keihäänkärki

Volkswagen e-Golf
Hinta alkaen 35 090 €
Lue lisää: Ensituntumat uudesta e-Golfista – vakuuttava sähköauto

Volkswagen e-up!
Hinta alkaen 23 535 €

Volvo XC40 P8
Hinta alkaen 62 593 €
Lue lisää: Esittelyssä Volvo XC40 Recharge – merkin ensimmäinen sähköauto tarjoaa uuden käyttäjäkokemuksen

Teknavin 19. tv-kauden toinen jakso on omistettu sähköautoille. Sähköautoilun erikoisjaksossa rallilegenda Markku Alén selvittää, minkälaiset kyydit tarjoaa yli 600-hevosvoimainen sähköinen rallicross-auto, Risto Virtasen testissä nähdään viime vuoden myydyimmäksi sähköautoksi Suomessa noussut Tesla Model 3 ja juontaja Joanna Kuvaja kurvaa ruutuun Porschen ensimmäisellä täyssähköauto Taycanilla.

Kuva: Mikko Autio

Lue myös:
Tänään tv:ssä: Markku Alén selvittää 612-hevosvoimaisen sähköisen rallicross-auton suorituskyvyn: “Tämä on kuin B-ryhmän ralliauto!”

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 19. tuotantokauden toisen jakson ensiesitys nähdään sunnuntaina 22.3. klo 22.35 MTV3-kanavalla.