Pääsiäisen menoliikenne alkaa torstaina – nämä paikat ruuhkaisimpia

Pääsiäispyhät lähestyvät ja moni autokunta suuntaan lumen äärelle Pohjois-Suomeen. Juhlapyhien tapaan pääväylyt saattavat hieman ruuhkautua, ja keskinopeudet laskevat. Pääosa menoliikenteestä tullaan näkemään kolmos- ja nelosteillä pohjoiseen päin, mikä ruuhkauttaa etenkin pääkaupunkiseudun kehäteitä. Liikenteen jonoutumista tullaan todennäköisesti näkemään valtatie 3:lla Tampereen ympäristössä, valtatiellä 4 aina Helsingistä Ouluun ja Kemiin saakka, ja myös valtatie 3 Heinolasta Varkauteen on kovalla käytöllä.

Jos omista aikatauluista löytyy joustoa, kannattaa liikkumista välttää pahimpiin ruuhka-aikoihin. Menoliikenteen vilkkain vaihe nähdään kiirastorstaina kello 13 ja 19 välillä. Myös pitkäperjantaina liikenne on normaalia vilkkaampaa välillä 09-14. Pohjoisemmassa Suomessa liikenne jatkuu normaalia vilkkaampana iltaan saakka.

Paluuliikenne puolestaan alkaa sunnuntaina 16.4. ja vilkkaimmillaan se on toisena pääsiäispäivänä maanantaina 17.4. välillä 12-20. Vastaavat tieosuudet todennäköisesti jonoutuvat ja etenkin pääkaupunkiseudun lähialueilla nopeuden laskevat.

Pahimpien ruuhkien ja ennen kaikkea mahdollisten onnettomuuspaikkojen välttämiseksi tutullakin matkalla kannattaa hyödyntää autojen navigaattoreita. Mikäli navigaattori vastaanottaa realiaikaista liikennedataa (TMC), osaa se ehdottaa reitin muuttamista tiedossa olevien liikennehäiriöiden perusteella.

Nykyaikaiset navigaattorit näyttävät ruuhkapaikat

Matkoihin on siis tärkeä varata aikaa. Yhtä tärkeää on myös tarkistaa auton yleiskunto ennen pitkiä matkoja. Pohjoisempaan Suomeen suuntaavien kannattaa ehdottomasti pitäytyä talvirenkaissa, sillä pääsiäiseksi on odotettavissa pakkaskelejä. Oikean rengasvalinnan lisäksi rengaspaineet tulee asettaa kuormaa vastaavaksi. Tähän löytyy ohjeet autonvalmistajien tiedoista.

Myös auton siisteys on tärkeää sekä turvallisuuden että viihtyvyyden kannalta. Yksi tärkeimmistä tekijöistä on tuulilasin puhtaus molemmin puolin. Likainen lasi huurtuu helposti, ja etenkin voimakkaasta vastavalossa se heikentää näkyvyyttä merkittävästi. Yhtä tärkeää on auton oikeaoppinen pakkaaminen ja irtotavaroiden poistaminen autosta, sillä ne voivat olla onnettomuustilanteissa hengenvaarallisia.

Kuvat: Mikko Autio ja Liikenneturva

Lue myös:
Viisi vinkkiä: Näin laitat auton kevätkuntoon
Kuormaa autosi oikein
Pienennä kolarin riskiä – hirvivaroitus suoraan autoon​​​​​​​