Pienennä kolarin riskiä – hirvivaroitus suoraan autoon

Suomen teillä hirvionnettomuudet ovat edelleen surullisen yleisiä. Esimerkiksi vuonna 2013 tapahtui 1 517 onnettomuutta, joiden laskennalliset kustannukset nousivat 53 miljoonaan euroon. Hirvionnettomuuksien vähentämiseksi reaaliaikaista liikennetietoa Suomessa jakava V-Traffic on ottanut käyttöön aktiiviset hirvivaroitukset.

Varoitukset tulevat autoilijan tietoon TMC-teknologiaa käyttäviin navigaattoreihin. Noin neljännes Suomessa uusina myytävistä autoista hyödyntää tätä teknologiaa kunhan ilmoitusten vastaanotto on aktivoitu laitteesta. Integroitujen autonavigaattoreiden lisäksi tiedot tulevat Garminin navigaattoreihin, ja ne ovat myös nähtävissä V-Traffic-älypuhelinsovelluksesta. TMC-teknologia ei vaadi internetyhteyttä tai SIM-korttia, eikä se aiheuta mitään kustannuksia.

Uusi hirvivaroitusjärjestelmä ilmoittaa kuljettajalle kasvaneesta onnettomuusriskistä yhdistelemällä useita tietoja. Tunnetusti hirvet liikkuvat aktiivisemmin kiima-aikana loka-marraskuussa, jolloin myös metsästyskausi on käynnissä. Suurin riski on auringonnousun ja -laskun aikaan. Lisäksi järjestelmä huomioi viimeaikaisten hirvikolareiden paikkatiedot. Osana aktiivista järjestelmää V-Traffic hyödyntää myös metsästäjiltä saatavia reaaliaikaisia tietoja. Metsästäjät lähettävät omalla Tracker-järjestelmällään tietoa hirvivaroitusjärjestelmään, josta tiedot ohjataan autoilijoille.

Kyseessä on ensimmäinen hirvivaroitusjärjestelmä, ja se laajenee ensi vuonna myös Ruotsiin.

Hirvivaroitus tulee näkyville navigaattorin näytölle

Lue myös:
Hyödynnä navigaattoria ruuhkien välttämiseksi

Kuvat: Mikko Autio ja V-Traffic