Päivämäärä selvillä: Huippu-Lumioiden toimitukset aloitetaan Suomessa joulukuussa

Microsoft esitteli tämän kuun alussa uudet huippu-Lumiansa. Uudet Lumiat ovat varsin mielenkiintoisia ja kaivattuja, sillä edeltävä lippulaivaälypuhelin, Lumia 930, esiteltiin yli 1,5 vuotta sitten. Microsoft aloitti aiemmin tässä kuussa Lumia-mallien ennakkotilaukset.

Yhtiö ei ole vielä itse julkaissut puhelimien toimitusten alkamispäivämäärää, mutta elektroniikkakauppa Gigantti on jo ehtinyt paljastaa, milloin laitteiden toimitukset alkavat. Gigantti listaa sivuilleen, että ennakkotilaajille toimitukset aloitetaan joulukuun 3. päivä. Näin ollen ensimmäiset tilaajat saavat laitteen jo joulukuun alussa.

Kuvakaappaus Gigantin verkkosivuilta

 

Lumia 950

 

Lumiat tulevat saataville valkoisena ja mustana. Lumia 950:sta tulee saataville myös kahdella SIM-korttipaikalla varustettu versio. Se on ensimmäinen huippu-Lumia, jossa on kaksi SIM-korttipaikkaa. Lumia 950:n hinta on 599 euroa, kun taas Lumia 950 XL on sata euroa kalliimpi maksaen 699 euroa.

Kaksikon pienempi jäsen, Lumia 950, on varustettu muun muassa 5,2 tuuman ja 2560×1440 pikselin kosketusnäytöllä, Qualcommin Snapdragon 808 -järjestelmäpiirillä, kolmen gigatavun RAM-muistilla ja 32 gigatavun tallennustilalla. Kuvaaminen taas hoituu 20 megapikselin PureView-kameralla.

Kookkaampi Lumia 950 XL taas koostuu 5,7 tuuman näytöstä, Qualcommin Snapdragon 810 -järjestelmäpiiristä, kolmen gigatavun RAM-muistista ja 32 gigatavun tallennustilasta. Näytön tarkkuus ja takaa löytyvä huippukamera ovat samat kuin Lumia 950:ssä.

comments powered by Disqus