Twitterin kuoleman perään jaksetaan huhuilla – uusilla ominaisuuksilla lisää käyttäjiä?

Twitter kaipaa uusia käyttäjiä. Monet verkkojulkaisut ovat viime päivinä uutisoineet Twitterin tekevän kuolemaa, vaikka itse asiassa Twitterin kuolemaa on manattu jo useiden vuosien ajan. Palvelu ei ole tekemässä kuolemaa ainakaan vielä, mutta sen käyttäjämäärään haetaan nousua ja käyttäjiä halutaan saada entistä aktiivisemmiksi.

Viimeisimmällä vuosineljänneksellä Twitterillä oli 320 miljoonaa kuukausittaista aktiivista käyttäjää. Vuotta aiempaan verrattuna kasvua oli yhdeksän prosenttia, mutta edeltävään neljännekseen verrattuna kasvua ei tapahtunut. Lisäksi, vaikka yhtiön liikevaihto on kasvanut, sen toiminta on edelleen reilusti tappiollista. Uudistuksia kaivataan.

Ensimmäiseksi Twitter aikoo uudistaa tavan, jolla twiittejä näytetään. Aiemmin käyttäjien päivitykset ovat näkyneet yksinkertaisesti aikajärjestyksessä, uusin ylimpänä. Tätä on tarkoitus uudistaa algoritmeillä, joiden on tarkoitus nostaa esiin käyttäjää eniten kiinnostavia twiittejä. Aivan samanlaiseen sekamelskaan ei ole tarkoitus suunnata kuin Facebookissa, jossa käyttäjälle näkyvät päivitykset tuntuvat välillä tulevan aivan mielivaltaisessa järjestyksessä.

Twitterin uusi järjestys on lähiaikoina mahdollista ottaa asetuksista erikseen käyttöön, mutta myöhemmin palvelu laajenee oletuksena kaikille käyttäjille. Ainakin alkuun käyttäjille kuitenkin jää mahdollisuus käyttää myös perinteistä kronologista järjestystä.

Toinen uudistus, jota Twitterissä kaavaillaan, on tapa, jolla twiitit osoitetaan tietyille käyttäjille. Nyt muita käyttäjiä voi merkitä twiitteihin lisäämällä näiden @-alkuisen käyttäjätunnuksen twiittiin. Tämä on kuitenkin katsottu turhan hankalaksi. Se paitsi verottaa tilaa viesteissä, joiden pituus on rajattu vain 140 merkkiin, myös hämmentää monia käyttäjiä. Ihmiset vieroksuvat erikoisen @-merkin käyttöä ja saattavat myös osoittaa twiittejä väärille käyttäjille, koska eivät ymmärrä, miten merkkiä tulisi käyttää. Engadgetin mukaan vielä on kuitenkin epäselvää, miten Twitter aikoo käytäntöä muuttaa.

comments powered by Disqus