Tiiseri: Angry Birds -elokuva – turha hanke vai laadukasta huumoria?

Angry Birds -hahmoihin pohjautuva elokuva on ollut jo hyvän tovin työn alla. Ensi vuonna julkaistavan Angry Birds Movien tarjontaan on nyt saatu katsaus ensimmäisen trailerin myötä.

Elokuvan keskiössä on peleistäkin tuttu punainen lintu nimeltään Red. Kumppaneikseen hän saa keltaisen ja vauhdikkaan Chuckin sekä tuttuun tapaan räjähtävän Bombin. Animaatio ottaa mukavasti vapauksia eivätkä linnut ole suoria kopiota peliversioistaan, vaikka tutuimmat piirteet ovat toki edelleen läsnä.

Mukaan on saatu myös kiitettävä tähtikattaus. Pääkolmikkoa esittävät monista komedioista tutut Jason Sudeikis, Josh Gad ja Danny MacBride. Lisäksi mukana on esimerkiksi Game of Thronesin kautta todelliseen suosioon noussut Peter Dinklage. Angry Birds Movie lähtee teatterilevitykseen toukokuussa 2016.

Eilen julkaistu traileri tuntuu jakavan yleisön kahtia. Yhdessä leirissä olevat kokevat Angry Birds Movien täysin tarpeettomana projektina. Toisaalta moni on yllättynyt positiivisesti animaation laadusta ja humoristisesta otteesta. Oman mielipiteesi voit muodostaa kurkkaamalla trailerin alta:

 

comments powered by Disqus