Ruotsilla on nyt oma puhelinnumero

Koska ruotsi on yksi Suomen virallisista kielistä, osaa jokainen suomalainen puhua sujuvaa ruotsia. Siksi meidän onkin erityisen helppoa ja mukavaa soitella rakkaaseen naapurivaltioomme ja vaihtaa kuulumisia sikäläisten kanssa. Nyt ei enää edes haittaa, vaikkei omaisi ruotsalaisia ystäviä tai tuttavia, sillä Ruotsi on ottanut käyttöön oman puhelinnumeronsa, johon voi vastata kuka tahansa satunnainen ruotsalainen.

250 vuotta sitten Ruotsi kielsi sensuurin lainsäädännöllä, ja oli näin maailman ensimmäinen valtio kyseisellä saralla. Juhlavuoden kunniaksi Ruotsi on ottanut käyttöön virallisen puhelinnumeron, johon voi soittaa kuka tahansa, mistä tahansa, ja johon vastaa Ruotsin kansalainen.

Ruotsin puhelinnumeron taustalla on Svenska Turistföreningen eli sikäläinen matkailuneuvonta, joka haluaa tempauksella tietysti nostaa maansa kansainvälistä näkyvyyttä, tai siis kuuluvuutta.

Ihmiset eri puolilta maailmaa voivat soittaa numeroon +46 771 793 336, ja numeroon voi vastata kuka tahansa vapaaehtoiseksi ilmoittautunut ruotsalainen. Puheenaihe on sitten keskustelijoiden keskenään päätettävissä. Puhelu maksaa normaalin ulkomaanpuhelun hinnan, eli tarkista hinta palveluntarjoajaltasi, jos mielit naapureiden kanssa jutustelemaan.

comments powered by Disqus