Huhu oli totta: Pepsiltä huippuhalpa puhelin

Uutisoimme aiemmin tällä viikolla varsin luotettavista huhuista, joiden mukaan virvoitusjuomayhtiö PepsiCo olisi julkaisemassa oman älypuhelimensa. Aivan mistä tahansa puhelimesta ei ole kyse, sillä aiempien tietojen mukaan puhelimessa on 5,5 tuuman FullHD-näyttö, 16 gigatavun tallennusmuisti, kahden gigatavun RAM-muisti ja 3000 mAh:n akku. Takakamerassa on 13 megapikseliä ja etukamerassa 5 megapikseliä. Mikä parasta puhelimen hinta sijoittuu alle 200 euron.

Vaikka teknisiä tietoja tai hinnoittelua ei ole virallisesti varmistettu, on PepsiCo eilen kertonut, että puhelimen myyntiin tuomiseksi tehdään työtä Kiinassa. Ainakin näillä näkymin puhelinta tullaan aluksi myymään yksinoikeudella Aasian markkinoilla, eikä Euroopan myyntiintulosta ole vielä tietoa.

Yhtenä mielenkiintoisena yksityiskohtana PepsiCo ilmoitti käyttävänsä puhelimen valmistuksessa kolmansia osapuolia, muttei suostunut tarkemmin nimeämään yhtiöitä, joiden kanssa yhteistyötä tehdään. Aiemmin vuotaneessa kuvassa puhelimen ulkomuoto muistuttaa läheisesti tiettyjä Huawein malleja, johon ainakin The Vergessä kiinnitettiin huomiota.

Oletettu Pepsi P1 -älypuhelin.

Jos aiempiin MobiPicker-sivuston julkaisemiin tietoihin on uskominen, saatetaan Pepsi-puhelimen täysverinen julkistus nähdä tasan viikon päästä lokakuun 20. päivänä. Samalla saadaan todennäköisesti tietää puhelimen virallinen nimi, joka on vielä tällä hetkellä vahvistamatta. Aiemmissa huhuissa nimeksi on mainittu Pepsi P1, mikä saattaa hyvinkin pitää paikkansa huomioiden, että huhut ovat muilta osin osuneet oikeaan.

comments powered by Disqus