Applelle merkittävä kehitysaskel Kiinassa

Apple on jumittunut neuvottelemaan kiinalaisten pankkien ja hallintoelinten kanssa Apple Pay -maksujärjestelmän tuomisesta maahan. Paikalleen jääneet prosessin kerrotaan viimein nytkähtäneen eteenpäin, minkä ansiosta Applen pitäisi saapua Kiinan lähimaksumarkkinoille ensi vuoden alussa.

Wall Street Journal kertoo neuvottelut tuntevien lähteiden paljastaneen, että Apple on viimein päässyt eteenpäin Apple Payn viemisessä Kiinaan. Uusimpien tietojen mukaan Apple on onnistuneesti solminut sopimuksen neljän suuren kiinalaispankin kanssa. Sopimukset mahdollistaisivat kyseisten pankkien asiakkaille Apple Pay -järjestelmän liittämisen tileihinsä.

Lähteiden mukaan Apple suunnittelee neuvottelujen etenemisen myötä julkaisevansa Apple Payn Kiinassa ensi vuoden helmikuussa. Tietyt paikalliset säädökset voivat kuitenkin edelleen tulla julkaisun tielle.

Pitkään kestäneissä neuvotteluissa on avainasemassa ollut Applen ottama osuus Apple Pay -maksuista. Muun muassa tästä syystä Applella on ollut erityisiä vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen korttimaksuja monopoliasemassa käsittelevän UnionPayn kanssa. Uusien pankkisopimusten lisäksi julkisuuteen ei ole vuotanut tarkkoja tietoja Applen ja UnionPayn neuvottelujen etenemisestä. Oletettavaa on kuitenkin, että tunnelin päässä näkyy valoa, jos Apple todella aikoo julkaista maksujärjestelmänsä Kiinassa alkuvuodesta.

Kiinan neuvottelujen aikana Apple Pay on onnistuneesti laajentunut muille markkina-alueille. Eurooppaan lähimaksujärjestelmä saapui heinäkuussa, kun Apple Pay julkaistiin Iso-Britanniassa.

comments powered by Disqus