Mallikuvat: iPhone 7 voisi näyttää tältä

Seuraavien iPhone-mallien julkaisuun on vielä muutama kuukausi aikaa, mutta laitteiden tuotanto alkaa jo kesän mittaan. Niinpä on hyvin todennäköistä, että uusien mallien ulkonäkö alkaa vähitellen varmistua, ja nyt eräs suojakuorivalmistaja on esitellyt näkemyksensä siitä, miltä iPhone 7 voisi näyttää.

GSMArena kertoo saaneensa luotettavalta suojakuorimarkkinoilla toimivalta lähteeltä tietokonemallinnettuja kuvia, jotka antavat vahvoja viitteitä tulevan iPhonen ulkonäöstä. Mittojen ja muotojen kerrotaan olevan peräisin oikeista teknisistä piirustuksista, mutta materiaalit ja värit sekä esimerkiksi taustakuvat on lainattu nykyisestä iPhone 6s -mallistosta.

GSMArenan julkaisema tietokonemallinnus iPhone 7:stä.

Mallinnettujen kuvien perusteella iPhone uudistuu ulkoisesti varsin vähän, eli yhtäläisyyksiä iPhone 6:een ja 6s:ään on runsaasti. Suurimpia eroja ovat vähäisemmät antenniraidat takaosassa sekä alaosa, joka on saanut 3,5 millimetrin kuulokeliitännän tilalle toisen kaiutin- tai mikrofoniritilän. Vastaava ratkaisu nähtiin myös esimerkiksi iPhone 5s:ssä, muttakyseessä ei ollut stereoäänentoisto, vaan toisen ritilän takana oli mikrofoni.

Kuvien perusteellaiPhone 7:n kamera on hieman isompi ja sijaitsee hieman eri kohdassa kuin 6s:ssä, eikä linssiä ympäröi erillinen kehys, vaan takakuoreen on muotoiltu kaareva kohouma. Kameran linssi on siis joka tapauksessa edelleen hieman koholla takakuoresta.

Yksi huhuttu tekninen uudistus iPhone 7:lle voisi olla vedenkestävyys. Lisäksi on huhuttu, että isompi iPhone 7 Plus saisi kaksoiskameran ja enemmän RAM-muistia kuin pikkuveljensä.

comments powered by Disqus