Jollan tablet-tarina päättyi nolosti

Jolla on vihdoin ja viimein kertonut, miten se aikoo ratkaista ongelmansa reilusti yli puoli vuotta myöhästyneiden tablettitoimitustensa osalta. Jollan perustajaosakas ja hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio kertoi asiasta yhtiön blogissa.

Kaikki Jolla Tablet -ennakkotilaajat eivät tule laitettaan saamaan. Jollan mukaan se toimittaa vielä 540 tablettia tilaajille helmikuusta alkaen. Aiemmin Jolla Tabletteja ehdittiin toimittaa 121 kappaleen ensierä.

Muille tabletin tilaajille Jolla aikoo palauttaa rahat kokonaisuudessaan, sisältäen myös toimituskulut ja mahdolliset samalla tilattujen lisävarusteiden hinnat. Jollan tabletti oli alkuun ennakkomyynnissä joukkorahoituspalvelu Indiegogon kautta ja myöhemmin myös Jollan omassa verkkokaupassa.

Koska Jollan rahoitustilanne on edelleen tiukka, ei rahojen palauttaminen kuitenkaan tule tapahtumaan kokonaisuudessaan heti. Puolet rahoista aiotaan palauttaa vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen aikana ja puolet vuoden kuluessa Jollan rahoitustilanteen sen salliessa.

Jolla lupaa ottavansa yhteyttä kaikkiin tabletin ennakkotilanneisiin sähköpostitse ja pyytää, etteivät tilaajat itse ottaisi tätä ennen yhteyttä Jollan asiakaspalveluun.

comments powered by Disqus