Vuotokuva: Huippupuhelin, joka kestää iskuja

Motorolan tuleva kovan luokan älypuhelin on vuotanut verkkoon. @UpLeaks on julkaissut puhelimesta kuvan Twitterissä ja kertonut samalla puhelimen teknisiä ominaisuuksia. Niiden perusteella voimme odottaa iskunkestävää huippupuhelinta suurella akulla.

Kuvan perusteella Motorola ”Bounce” muistuttaa paljon yhtiön muita tämänhetkisiä älypuhelimia. UpLeaksi mukaan kyseessä on iskunkestävä puhelin – mahdollisesti MIL-STD -luokiteltu, mutta siitä ei ole vielä varmuutta. Myöskään vesi- tai pölytiiviydestä ei ole tietoa.

Bouncessa olisi 5,43 tuuman kosketusnäyttö, jonka tarkkuus olisi 2560×1440 pikseliä. Puhelimen sisuksissa hyrräisi kuumuusongelmista kärsinyt Snapdragon 810 -järjestelmäpiiri, jonka tukena olisi kolmen gigatavun verran RAM-käyttömuistia. Tallennustilaa laitteessa olisi 32 tai 64 gigatavua mallista riippuen.

Kuvien ottaminen onnistuisi 21 megapikselin takakameralla, joka kykenee Ultra HD -videotallennukseen, tai viiden megapikselin etukameralla. Toiminta-ajoista huolehtisi suuri 3 760 milliampeeritunnin akku, jonka avulla akun luulisi kestävän helposti vähintään yhden päivän.

Motorola ”Bouncen” julkistusajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta se tapahtunee lähiaikoina. Motorola on viime aikoina tuonut ahkerasti puhelimiaan myyntiin myös Suomessa, joten tulevaa huippuluuria voitaneen odottaa myös tänne Suomeen.

comments powered by Disqus