Huaweilta uusi naisille suunnattu brändi?

Huawei järjestää ensi viikon torstaina 1. syyskuuta Berliinissä IFA-messujen alla oman tilaisuutensa, josta odotetaan tuotejulkistuksia.

Aiemmin Huawein on odotettu voivan julkistaa ensi viikolla muun muassa uuden Mate S2:n, suuremman Mate 9:n sekä uuden MediaPad-tabletin. Näillä näkymin uusia Mate-puhelimia ei kuitenkaan ole luvassa.

Kiinalainen Ithome.com-sivusto kertoo Huawein johdosta kerrotun haastattelussa, että uusia Mate-puhelimia pitää vielä odotella ja uutuudet 1. syyskuuta eivät kuulu Mate-sarjaan vaan uuteen keskihintaluokan sarjaan. Lisäksi parin kuukauden kuluttua tulossa olisi myös Huawein uudistettu Emotion UI -käyttöliittymä– uudet Matet voisivat olla vuorossa tuolloin sen kanssa.

Näin ollen Huaweilta voisi olla luvassa ensi viikolla aiemmin huhutun, uuden naisille suunnatun NOVA-brändin lanseeraus.Tietojen mukaan Huawei on tuomassa kiinalaisen naisnäyttelijän Guan Xiaotongin osaksi mukaan lanseerausta, mutta muuten tulevista NOVA-puhelimista ei tiedetä juurikaan mitään. Oikeastaan ainoa aiempi paljastus on ollut oheinen kiinalaisperäinen kuvavuoto Weibo-palvelussa, jossa pitäisi näkyä uusi metallirakenteinen NOVA-puhelin ja ilmeisesti sen poikkeuksellisen pitkä, yhtenäinen äänenvoimakkuuden säätöpainike.

Huawein odotettava naisille suunnattu NOVA-puhelin väitetyssä vuotokuvassa.

Myöskään aivan selvää toistaiseksi ei ole tuleeko uusi NOVA-puhelinten sarja pysymään edelleen tiukemmin Huawei-nimen alla esimerkiksi juuri Mate-laitteiden tavoin vai löyhemmin, kuten Huawein sisarbrändi Honor.

comments powered by Disqus