HTC julkaisi VR-sovelluskauppansa maailmanlaajuisesti

HTC on julkaissut virtuaalitodellisuudelle tarkoitetun Viveport-sovelluskaupan maailmanlaajuisesti. HTC Vive -virtuaalilaseille tarkoitettu sovelluskauppa avattiin jo keväällä Kiinassa, mutta nyt se on käytössä eri puolilla maailmaa.

Omat VR-sovelluskauppansa olivat jo ennestään esitelleet ainakin Oculus, Samsung ja Valve. Viveportin johtaja Rikard Steiber kertoi VentureBeatin haastattelussa, että Viveport on tarkoitus tehdä avoimeksi niin, että muissa sovelluskaupoissa julkaistut sovellukset ja pelit ovat tervetulleita myös Viveportiin. Kehittäjiä ei myöskään ole tarkoitus pakottaa tekemään sovelluksiaan vain Viveportille.

Tällä hetkellä Viveportissa on saatavilla noin 60 eri sovellusta ja peliä, joista tusinan verran on aiemmin ollut saatavilla vain Aasiassa. Steiberin arvion mukaan VR-sovelluksia eri alustoille on yhteensä 500-600 kappaletta, ja niistä noin 90 prosenttia on pelejä.

Viveportissa hyvin näkyvässä roolissa ovat juuri pelit, mutta myös muita kategorioita, kuten opetus, taiteet, luovuus, museot ja 360 asteen videot, on suunnitelmissa.

Avajaisten kunniaksi Viveportissa on käynnissä 48 tunnin alennusmyynti, jossa monia nimikkeitä on tarjolla yhden dollarin hinnalla.

HTC Vive ja muut virtuaalitodellisuusalustat saavat lokakuussa uuden, nimekkään kilpakumppanin, kun Sony julkaisee PlayStation 4 -pelikonsolille tarkoitetut PlayStation VR -lasit13. lokakuuta. Steiber toivottaa uudelle tulokkaalle onnea. Hänen mukaansaon tärkeää, että virtuaalitodellisuus menestyy mobiili- ja pelikonsolipuolella, sillä se tuo uusia käyttäjiä VR-markkinoille.

comments powered by Disqus