Haastaa Snapchatin – Apple kehittää omaa videonjakosovellustaan

Apple kehittää omaa videoiden muokkaus- ja jakosovellustaan sekä testaa uusia sosiaalisia toimintoja iPhonen ja iPadin iOS-käyttöjärjestelmään, raportoivat Mark Gurman ja Alex Webb Bloombergilta.

Suunnitelmat ovat alkuvaiheessa ja valmista odotetaan vasta ensi vuodeksi 2017.

Bloombergin raportin mukaan Applen uusi videoiden jakosovellus mahdollistaisi videon kuvaamisen, suodinten eli filttereiden lisäämisen japiirtämisen Snapchatin tavoin sekälähettämisen yhteystiedoille tai olemassa oleviin palveluihin, kuten Twitteriin. Tavoitteena on, että koko prosessi videon kuvaamisesta jakamiseen onnistuisi alle minuutissa. Tällä hetkellä sovelluksesta suunnitellaan uutta ja erillistä, mutta Apple voi myös päättää vielä integroida sen osaksi Kamera-sovellustaankin, lähteet kertovat.

Uuden sovelluksen kehitystyöstä on vastuussa Applen laajempien Final Cut Pro ja iMovie -videonmuokkaussovellusten kehitystiimi, jonka osaksi Apple palkkasi KnowMe-videoblogisovellusta kehittäneen Joe Weilin luomaan uutta projektia.

Uusien peliliikkeiden kerrotaan olevan osa uutta fokusta tuoda sosiaalisia verkostopalveluja osaksi Applen tuotteita. Erityisesti Applen tähtäimessä ovat käyttäjäkunnasta nuoremmat, jotka ovat tämänkaltaisten palvelujen suurimpia kuluttajia. Applen laitemyynnin hidastuttua se on kääntänyt katsettaan palvelujen suuntaan.

Jo iOS 10:ssä Apple uudistaa erittäin merkittävästi Viestit-sovellustaan lukuisilla viestejä elävöittävillä uutuuksilla, jotka tuovat sen lähemmäksi kilpailijaksi muille viestipalveluille, kuten Facebook Messenger ja osittain myös Snapchat.

Lisäksi iOS 10:ssä nähdään osana Kuvat-sovellusta uusi Muistot-toiminto, joka luo kuvista automaattisesti tekoälyn avittamana muistokokonaisuuksia. Tämänkin osalta kerrotaan nytensin harkitun omaa erillistä sovellustaan ennen kuin lopulta päädyttiin integrointiin osaksi Kuvia.

Apple on kehittänyt ja kokeillut myös laajennusta verrattuna nykyiseen yhteystietoja, sovelluksia ja paikkoja ehdottavaan toimintoonsa.

Kokonaisuutena useampien Applen kehittämien ja mahdollisesti julkaistavien sosiaalisten toimintojen on tehostaa yhteydenpitoa yhteystietojen kanssa tekemällä jakamisesta ja viestinnästä yhteystietojen kanssa helpompaa tuomalla se osaksi koko käyttöjärjestelmää. Käyttäjät voisivat esimerkiksi nähdä yhdestä paikkaa kaikki eri palvelut, joissa he ovat yhteydessä toisiinsa.Lopullisten toimintojen mukaantulon ja julkaisun kerrotaan riippuvan tiimistä Applella, joka arvioi uusien toimintojen yksityisyysvaikutusta.

Apple on korostanut vahvasti kunnioittavansa käyttäjiensä yksityisyyttä, minkä on nähty asettavan sen vaikeaan tilanteeseen kilpailussa muun muassa Googlea ja Facebookia vastaan sillä käyttäjien datasta on apua – ja joskus se on jopa välttämätöntä – parempien palveluden kehittämisessä.

comments powered by Disqus