Vertailu: Onko uusi BMW M2 paras pikku-M? Mittatikkuina 1 M Coupé ja 2002 Turbo

BMW:n 100-vuotisjuhlaviikon kunniaksi otimme tuoreen M2:n rinnalle ajoon myös kaksi sen edeltäjää; pirskahtelevan 1 M Coupén ja legendaarisen 2002 Turbon.

1970-luku oli villiä aikaa. Ihmiset sekä etsivät rajojaan että mursivat niitä. Sama päti myös teknisiin uudistuksiin, ja etenkin autoissa. BMW:llä Eberhard von Kuenheim tuli BMW:n johtajaksi vuonna 1970, juuri kun BMW oli löytämässä oman kutsumuksensa. Sen sloganiksi hioutui Ajamisen iloa. Merkin mallisto oli kasvanut hiljattain merkittävästi uuden sukupolven autoilla, mm. sellaisella menestystekijällä kuin 02-sarjalla.

Erityisen mielenkiintoiseksi 02-perheen tarina kasvoi Frankfurtin autonäyttelyssä vuonna 1973, kun BMW esitteli 2002 Turbon. Se oli pieni tekninen vallankumous. Autotoimittajat olivat villinä, mutta autojen ostajat valitettavasti eivät. Auton esittelyn ajankohta ei olisi voinut olla öljykriisin keskellä juurikaan huonompi. Vain kahden vuoden ja 1672 rakennetun auton jälkeen BMW lopetti kokonaan Turbon tuotannon. Turbojen aikakausi päättyi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin.

Toinen ajossa olevan kolmikon autoista on 2002 Turbon epäsuora perillinen eli 1 M Coupé, jonka kruununperillinen on puolestaan uusi M2. Näissä kaikissa kolmessa mallissa kiteytyy sama filosofia: ajamisen hauskuus.

Aloitetaan ajoneuvoista vanhimmasta eli 2002 Turbosta. Sen paineen alle laitetulla moottorilla oli vain yksi tehtävä: huippusuorituskyky. Siksi 2002 ti:n moottorista rempattiin pihalle kaikki ylimääräinen ja tilalle asetettiin KKK:n turbo. Neljästä palotilasta saatiin puristettua irti yhteensä 170 hevosvoimaa. Kyseessä on myös ehta vanhan ajan turbo, eli kone on alle 3 500 kierroksella vielä lähes hengetön. Mutta kun moottori pääsee toiminta-alueelle ja turbon paineet saadaan kohdalleen, tuloksena on järisyttävä ajokokemus. M10-moottori muuttuu hetkessä laiskiaisesta kisakoneeksi. Tälläistähän se ennen oli. Koneesta sai irti kaiken tai ei mitään.

2002 Turboa pitää ajaa lähes koko ajan rajoitinta vastaan. Kuskin pitää tanssia koko ajan polkimilla, kaasun ja kytkimen yhteispeli on kaikki kaikessa. Kädet tekevät puolestaan omia tanssiliikkeitään ratilla ja vaihdekepillä. 2002 Turbo vaatii sen kuljettajalta paljon, mutta se myös palkitsee kuljettajansa todella makeasti.

Tämän auton ratissa on vaikea ymmärtää sitä, miten BMW tarvitsi lähes 35 vuotta ennen kuin sen M-osasto herätti 2002 Turbon sielun uuteen elämään uudessa korimallissa. Tuohon väliin mahtuu monta hienoa M-versiota, mutta pikkukopan ja turbokoneen yhdistelmä antoi odottaa itseään.

Ollaan vuodessa 2011. BMW on esitellyt juuri uuden 1 M Coupén. Autolehdistö kävi taas kuumilla kierroksilla, mutta jopa BMW:n johtokunnassa oltiin epävarmoja auton vastaanotosta. Hyväksyisikö suuri yleisö auton vai ei?

Vastaanotto oli aivan erilainen kuin 2002 Turbon kohdalla. Tästä huolimatta BMW lopetti auton tuotannon reilun vuoden kuluttua. Tuossa ajassa tuotantohihnalta ehti rullata ulos kuitenkin 6 331 autoa. Ja niille, jotka auton ostivat, se on ollut hyvä sijoitus. Auton myyntihinta oli Saksassa uutena 50 500 euroa, ja tänä päivänä noista autoista pyydetään käytettynä jo yli 60 000 euroa. 2002 Turbo vaati vastaavan arvonnousuun yli 40 vuotta.

Fanit tiesivät, mihin he rahansa pistivät. 1 M Coupé oli periaatteessa Ykkösen levennettyyn koppaan mahdutettu M3:n alusta. Suoran kuutosen kylkeen iskettiin kaksi turboa, ja moottorinohjaus säädettiin hyvin aggressiiviseksi. Voimapesän jatkeeksi kiinnitettiin vielä todella kevyt (43 kg) ja M Coupéta varten kehitetty käsiaski, joka toimi todella terävästi sekä tarkasti.

Ajokokemus on hyvin erilainen kuin 2002 Turbossa. Voimaa on tarjolla yliahtotoiminnolla peräti 500 Nm, ja tuo voima tulee tarjolle selvästi pehmeämmin – ja selvästi laajemmalla alueella. Myös voiman annostelu on todella helppoa. Konetta voi toki myös kierrättää rajoittimeen asti kuten 2002 Turboa, ja moottori myös palkitsee sitä kiusaavan. Korin saa tanssimaan villisti yllättävän rauhallisilla ohjauspyörän liikkeillä. M-kokemus on välitön ja kiistaton.

Uusi M2 toistaa tätä samaa kaavaa. Juuri tällainen pitää tehokkaan takavetoisen ollakin ajaa. Sen moottorissa ja alustarakenteissa hyödynnetään upeasti M4:n tekniikkaa, kuten olemme jo erillisessä koeajossa maininneet. Ja vaikka M2:n moottorissa on vain yksi ahdin, ajokokemus on vieläkin voimakkaampi kuin 1 M Coupéssa. M2:ssa on myös enemmän tehoa ja vähemmän painoa kuin 1 M:ssä.

M2 myös osoittaa, ettei nykyinen downsizing-buumi ja alhaiseen kulutukseen keskittäminen tarkoita sitä, että kaikki ajamisen hauskuus pitää tappaa pois. M2:ssa on kaikki tulevan klassikon ainekset.

Kolmilitrainen kuutosturbo on viritetty herkäksi. Kaasua tarvitsee vain kutittaa, kun se jo reagoi kuskin toiveisiin. Voimaa on myös tarjolla hengästyttävä määrä. Kuski siis hengästyy, kone ei. Maksimiteho 370 heppaa löytyy 6 500 kierroksen kohdalta. Se on selvästi ylempänä kuin 1 M Coupéssa. Ajonautinto on välitön. Kokemuksen täydentää upeasti toimiva kaksoiskytkinautomaatti.

On mielenkiintoista nähdä, miten M2:n tarina jatkuu. Huhut vellovat jo villinä… Löytyykö siihen sama 431 hevosvoiman teho kuin M4:ssä, ja voisi koria keventää vielä vähän – tuloksena olisi M2 CSL. Entäpä vielä enemmän tehoa, mahdollisesti jopa 500 hevosvoimaa, ja auton takaluukkuun mallimerkintä M2 GTS. BMW:llä on vaihtoehtoja, jos se päättää lähteä tälle tielle. Ja sitähän me tietysti toivomme…

  • 1 M Coupén ohjaamo edustaa jo nykyaikaa. Kokonaisuus on selkeä, eikä kuljettajan ergonomia voisi olla parempi. Sporttiratissa on paksu kehä.
  • 2002 Turbon ohjaamo on asiallinen ja askeettinen. Sporttiratti on iso, ja kojelaudasta löytyy kaksi lisämittaria. Kuljettaja voi keskittyä oleellisen, häiriötekijät ovat minimissä.
  • Myös M2:n ergonomia on erinomainen. Sporttiratissa on enemmän toimintoja kuin 1 M Coupéssa mutta ratti on jollain tapaa klassisemman näköinen.

---

Lue myös:
Kuvaspesiaali: BMW 100 vuotta – muistatko vielä nämä mallit?
BMW 100 vuotta – kolme Ämmää radalla juhlimassa
Koeajossa BMW:n nautiskeluväline – voiman tunne on käsittämätön

---

BMW 2002 Turbo
Moottori 1 990 cm3, 4-syl. bensaturbo
Teho 125 kW (170 hv) / 5 800 r/min
Vääntö 240 Nm / 4 000 r/min
0-100 km/h 6,9 s.
Huippunopeus 211 km/h
EU-kulutus 10,5 l/100 km
CO2-päästöt 249 g/km
Mitat Pituus 4 220 mm, leveys 1 620 mm, korkeus 1 410 mm, akseliväli 2 500 mm
Tyhjäpaino 1 080 kg

BMW 1 M Coupé
Moottori 2 979 cm3, 6-syl. tuplaturbo
Teho 250 kW (340 hv) / 5 900 r/min
Vääntö 450 Nm / 1 500-4 500 r/min, yliahtotoiminnolla 500 Nm
0-100 km/h 4,9 s.
Huippunopeus 250 km/h (rajoitettu)
EU-kulutus 9,6 l/100 km
CO2-päästöt 227 g/km
Mitat Pituus 4 380 mm, leveys 1 803 mm, korkeus 1 420 mm, akseliväli 2 660 mm
Tyhjäpaino 1 522 kg

BMW M2 Coupé
Moottori 2 979 cm3, 6-syl. bensaturbo
Teho 272 kW (370 hv) / 6 500 r/min
Vääntö 465 Nm / 1 500-5 560 r/min, yliahtotoiminnolla 500 Nm
0-100 km/h 4,5 s.
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 8,5 l/100 km
CO2-päästöt 199 g/km
Mitat Pituus 4 468 mm, leveys 1 854 mm, korkeus 1 410 mm, akseliväli 2 693 mm
Tyhjäpaino 1 495 kg

comments powered by Disqus