Automaattinen hätäpuhelujärjestelmä pakolliseksi uusiin autoihin

EU-komission päätöksellä autonvalmistajien täytyy asentaa kaikkiin uusiin autoihinsa automaattinen hätäpuhelujärjestelmä viimeistään lokakuussa 2015.

Komission mukaan eCall-järjestelmän avulla voidaan säästää vuosittain 2500 ihmisen henki. Lisäksi hälytysjoukkojen saapuminen nopeutuu jopa 50 prosenttia.

Järjestelmä perustuu GPS-paikantimeen, ja puhelu hoidetaan matkapuhelinverkon kautta. Vastaava järjestelmä on jo saatavissa useisiin etenkin kalliimman hintaluokan autoihin.

Autojen jatkuva verkottuminen mahdollistaa myös muita uusia käyttömahdollisuuksia. Kriitikot ovatkin nähneet järjestelmän ensimmäisenä askeleena kuljettajan seurannalle.

Kaikki auton tiedot kuten sijainti, nopeus ja apujärjestelmien antama tieto on luettavissa etänä. Tiedoista voisivat olla kiinnostuneita esimerkiksi vakuutusyhtiöt ja tiepalveluyritykset.

Etäyhteydessä mahdollisia ongelmia voivat aiheuttaa myös hakkerit, jotka voisivat sekoittaa autojen järjestelmiä verkon kautta. Se voisi aiheuttaa vaaratilanteita ja pahimmillaan johtaa onnettomuuksiin.

comments powered by Disqus