Milloin olet viimeksi uusinut kesärenkaat? Älä viivyttele renkaiden ostossa

Keväällä moni saattaa pohtia, tarvitseeko vanhat kesärenkaat päivittää uusiin. Osa voi myös miettiä, milloin talvirenkaiden tilalle tulisi vaihtaa kesärenkaat. Kesärenkaat voi vaihtaa alle huhtikuun alussa sääolosuhteiden niin salliessa. Myös Hintaopas-hintavertailupalvelun kesärengaskausi alkaa maaliskuun puolessa välissä, jolloin kesärenkaita haetaan kaikista aktiivisimmin.

Kesärenkaiden päivitys- ja vaihtosesonki käy kuumimmillaan maalis-huhtikuussa. Kesärenkaiden käytön voi aloittaa huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen, mutta vaihtoajankohtaan vaikuttavat aina sääolosuhteet. Esimerkiksi Etelä-Suomessa vaihtoajankohta voi tulla Pohjois-Suomea paljon nopeammin. 

Kesärenkaita vaihdettaessa kannattaa viimeistään tarkastaa renkaiden kunto ja tehdä päätös, tuleeko renkaat vaihtaa kokonaan uusiin. Turvalliset ja oikein toimivat renkaat ovat tärkeä turvallisuustekijä liikenteessä, mutta ne vaikuttavat myös ajokokemukseen. 

Kesärenkaat on hyvä vaihtaa uusiin vähintään kuuden vuoden välein. On kuitenkin huomioitava, että ajokilometrit, ajotyyli ja teiden kunto kuluttavat renkaita huomattavasti jo ennen kuuden vuoden takarajaa. Vanhetessaan renkaat kovettuvat, kuluvat ja niiden urasyvyys pienenee. Kesärenkaiden urasyvyyden tulee lain mukaan olla vähintään 1,6 millimetriä, mutta suositeltu urasyvyyden takaraja on kuitenkin 4 millimetriä. 

Vertaile hinnan lisäksi myös renkaiden ominaisuuksia

Uusia renkaita ostavan kannattaa tutustua eri malleihin ja niiden ominaisuuksiin. Kesärenkaiden hankinnassa on hyvä huomioida ensinnäkin se, että etsit oikean kokoista rengasta autoon. Auton rekisteritiedoista ja renkaan kyljestä selviävät oikeat kokoluokat. Hintaopas-palvelussa voit rajata hakua renkaan leveyden ja halkaisijan mukaan.

Pohdi myös omaa ajotapaasi. Jos tiedät, että ajat vaihtelevissa sääolosuhteissa ja pidempiä matkoja maantiellä, huomioi renkaan kulutuskestävyys ja märkäpito-ominaisuudet. Kesärenkaiden kumiseos ja pintakuvio toimivat parhaiten lämpimässä ja kuivassa kelissä, joten hyvä märkäpito on tärkeä turvallisuusominaisuus. Rengasvalintaa tehdessä kannattaa hyödyntää EU-rengasmerkintöjä. Merkintä sisältää maininnan märkäpito-ominaisuuden lisäksi vierintämelusta ja polttoainetehokkuudesta.

Vertailemalla hintoja voit säästää huomattavia summia

Viime vuonna kesärenkaiden hintakehitys lähti tasaiseen nousuun maaliskuun lopusta toukokuun alkuun. Toukokuun alussa hinnoissa tapahtui selkeä notkahdus, jonka jälkeen hinnat taas nousivat. Mikäli sama trendi toistuu tänä vuonna ja tarvitset uudet kesärenkaat, kannattaa ne hankkia pian.

“Renkaiden ostossa ei kannata viivytellä, sillä data osoittaa hintojen kääntyvän tasaiseen nousuun näinä aikoina. Viivyttely ei kannata varsinkaan, jos renkaat on pakko uusia. Muussa tapauksessa voi olla järkevää jäädä odottamaan kuumimman kesärenkaiden vaihtosesongin yli, jolloin hinnat tyypillisesti laskevat”, kertoo Hintaoppaan Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

Tämä kevään suosituimmat rengasmerkit ovat Altenzo, Continental ja Nokian Renkaat*.

Alezonin Sports Navigator 275/55 R 20 117V on kesärengas-kategorian suosituin malli. Merkillä ei ole muita malleja Hintaoppaassa. Suosiota voi selittää hinnan tippuminen maaliskuun vaihteessa 155 eurosta 108,50 euroon, joka on myös tuotteen halvin hinta koko sen hintahistoriassa.

Yksittäisten rengasmallien hintakehitystä voi seurata Hintaoppaan hintahistoriasta ja näin voit tarkkailla, milloin on paras ajankohta päivittää rengaskalusto. Kannattaa myös vertailla rengasmallien kauppakohtaisia hintaeroja. Esimerkiksi Nokian Hakka Blue 3 205/55 R 16 94V -mallin neljän renkaan paketin voi saada edullisimmillaan 386,08 eurolla ja kalleimmillaan toisesta kaupasta paketti kustantaisi 765,20 euroa. Hintaero on tällöin melkein 400 euroa.

Suosituimmat kesärenkaat Hintaoppaassa ja niiden halvimmat hinnat 24.3.

  1. 1. Altenzo Sports Navigator 275/55 R 20 117V, halvin hinta 108,50 euroa
  1. Continental ContiPremiumContact 6 205/55 R 16 91V, halvin hinta 90,23 euroa
  1. Nokian Hakka Blue 3 205/55 R 16 94V, halvin hinta 95,10 euroa
  1. Continental ContiPremiumContact 7 225/45 R 17 94V XL, halvin hinta 101,04 euroa
  1. Landsail Sentury Qirin 990 225/45 R 18 95W, halvin hinta 77,26 euroa

*Hintaopas-palvelun suosituimmat kesärengasmerkit katsottu ajalta 1.3.2023–23.3.2023.

Lue lisää: Nämä kotikuntoiluvälineet trendaavat nyt: kävelymatot monin paikoin jopa loppuneet kaupoista

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät FacebookistaInstagramista ja YouTubesta