Google Family Link päivittyy – vanhemmat voivat nyt rajoittaa lapsen puhelimen käyttöä sovelluskohtaisesti

Googlen Family Link -sovellus on saanut uusia ominaisuuksia. Jatkossa ruutuaikaa voi rajoittaa myös sovelluskohtaisesti.

Googlen palvelu tekee vanhemmille huomattavasti helpommaksi seurata lastensa älypuhelimen käyttöä sekä sitä, mitä he kännyköillään tekevät. Tähän asti sovelluksella on voinut muun muassa rajoittaa älylaitteiden käyttöä, mutta nyt saman voi tehdä myös sovelluskohtaisesti. Esimerkiksi tietyn mobiilipelin käytön voi nyt rajoittaa vaikkapa 30 minuuttiin päivässä, kun aiemmin rajoitukset ovat koskeneet koko laitetta.

Toinen uusi toiminto, Bonus Time, antaa vanhemmalle mahdollisuuden sallia sovelluksen tai laitteen käytön vielä hetken aikaa. Ominaisuus on kätevä esimerkiksi tilanteessa, jossa lapsen katsoma video on juuri päättymäisillään. Tähän asti vanhemman on ollut pakko kytkeä rajoitukset hetkeksi pois päältä, mutta nyt lisäajan antaminen onnistuu kätevämminkin.

Family Link -sovelluksen avulla vanhemmat voivat luoda lapsilleen omat Google-tilit. Niiden avulla on mahdollista kontrolloida lapsille saatavilla olevia sovelluksia sekä pitää silmällä jälkikasvunsa ruutuaikaa tai vaikkapa sijaintia. Halukkaat voivat lisäksi asettaa jokaiselle älylaitteelle oman nukkumaanmenoajan, jonka koittaessa älylaite sammuu automaattisesti eikä aukea ennen kuin vanhempien asettamana aikana.

Lisätietoja Family Link -sovelluksesta on saatavilla Googlen suomenkielisiltä verkkosivuilta. Family Link on ladattavissa Google Playsta, ja jatkossa se on esiasennettuna Android 10 -ohjelmistolla julkaistavissa älylaitteissa.