Elisan 5G-verkko nyt jo 23 paikkakunnalla – alueella asuu yli 850 000 suomalaista

Elisa on jatkanut 5G-verkkonsa laajentamista uusille paikkakunnille. Nyt mukaan on tullut kertaheitolla neljä lisäpaikkakuntaa, joiden myötä Elisan 5G-verkko on saatavilla jo 23 paikkakunnalla Suomessa.

Elisa avasi maailman ensimmäisen 5G-verkon 2018 Tampereelle, mutta varsinaiseen toimintaan 5G pääsi vuoden 2019 alussa, kun kaupalliset toimiluvat tulivat käyttöön. Reilussa vuodessa Elisan verkkoja on rakennettu yhteensä 23 paikkakunnalle Suomessa ja verkkojen alueella asuu jo yli 850 000 suomalaista. Verkot kattavat toistaiseksi ennen kaikkea eri paikkakuntien keskusta-alueita.

”Asiakkaiden siirtyminen edellisestä mobiiliteknologiasta seuraavaan on tapahtunut yleensä tietyn aikajänteen kuluessa. Voimmekin jo ennustaa, että 5G-käyttäjien määrä tulee ylittämään 4G-käyttäjien määrän parin vuoden sisällä. Tällä hetkellä meillä on jo tuhansia 5G-asiakkaita ja määrä tulee kasvamaan yhä nopeammin kun eri hintaluokkien 5G-päätelaitteita saadaan markkinoille”, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila arvioi.

Elisa on avannut 5G-verkkoja tähän mennessä Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle, Vantaalle, Ouluun, Turkuun, Jyväskylään, Lahteen, Kuopioon, Poriin, Kouvolaan, Joensuuhun, Vaasaan, Seinäjoelle, Hyvinkäälle, Raumalle, Tuusulaan, Keravalle, Kangasalalle, Raisioon, Heinolaan, Kuusamoon ja Siuntioon.

Viimeksi uusina paikkakuntina mukaan ovat tulleet nyt Kangasala, Kerava, Tuusula ja Siuntio.

Myös 5G-älypuhelinten valikoima on laajentunut nopeasti tänä vuonna, kun muun muassa Samsungin Galaxy S20 -sarjan, OnePlus 8 -sarjan ja Xiaomi Mi 10 -sarjan uudet huippupuhelimet sisältävät 5G:n vakio-ominaisuutena. Pian myyntiin on tulossa myös Motorolan edge ja edge+ -kaksikko. Kesän myötä 5G-älypuhelimia odotetaan yhä halvempiin hintaluokkiin.

Myös yritykset, organisaatiot ja kaupungit hyödyntävät 5G:tä kasvavissa määrin. Elisan toteuttaman 5G-kyselyn mukaan suomalaisyritykset hakevat 5G:stä apuja ennen kaikkea uusien palveluiden luomiseen ja uuden liiketoiminnan kehittämiseen. ”5G:n suurin etu on sen monipuolisuus, jonka nopeus, suuri kapasiteetti ja lyhyt viive mahdollistavat. Yrityksissä ja organisaatioissa suunnitellaan nyt erilaisia privaattiverkko- ja IoT-ratkaisuja. Myös palvelu- ja sovelluskehitys 5G:n ympärillä on hyvässä vauhdissa”, Veli-Matti Mattila kertoo.

Tarkemmin Elisan 5G-kuuluvuusalueeisiin voi tutustua sen sivuilla.

Elisa toi ensimmäisenä operaattorina Suomessa myyntiin 5G-päätelaitteet ja liittymät keväällä 2019, ja myy tällä hetkellä asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä 300, 600 ja 1000 Mbit/s -nopeuksilla.

Myös muut operaattorit, DNA ja Telia, jatkavat 5G-verkkojensa laajentamista ja ovat myös avanneet verkkonsa jo myös useissa kaupungeissa ympäri Suomea.