iPhone-malleja jo 15 kappaletta – kaikki videolla nopeustestissä

Erilaisia iPhone-malleja on jo 15 kappaletta. Alta löytyvällä EverythingApplePron videolla kaikki nämä 15 erilaista iPhonea laitetaan vertailuun toimintanopeutensa, suorituskykynsä sekä muiden ominaisuuksiensa, kuten kameran sekä Touch ID:n toiminnan osalta.

Toimintanopeutta testataan käynnistyksessä, suorituskykytesteillä sekä Kamera-sovelluksen käynnistämisessä.

Pääosin uusimmat iPhone 7 ja iPhone 7 Plus pärjäävät hyvin sijoittuen kärkijoukkoon – mutta monissa kohdin iPhone 6s:t yltävät testeissä nopeammiksi. Esimerkiksi iPhone 7 oli iPhoneista nopein käynnistymään, mutta iPhone 7 Plus vasta kahdeksanneksi nopein.

iPhone 7 Plussan osalta esimerkiksi Kamera-sovelluksen avautumista voi hidastaa sen uusi kaksoiskamera. Lisäksi iOS 10:tä ei välttämättä ole vielä optimoitu yhtä hyvin uudemmille iPhone 7 -malleille, vaan sen testausta ennakkoon lienee tehty eniten juuri iPhone 6s -malleilla. Tulevien päivitysten myötä tulokset voivat siis muuttua.

Videon lopulla vertaillaan myös kameroiden tuottamaa kuvanjälkeä.