OnePlus 8 Prolle ja OnePlus 8:lle uusi ohjelmistopäivitys – mukana runsaasti parannuksia ja lisäyksiä niin näyttöön, kameraan kuin yhteyksiin

OnePlus on julkaissut päivityksenä tuoreille OnePlus 8 -sarjan älypuhelimilleen, huippumalli OnePlus 8 Prolle sekä OnePlus 8:lle, jälleen uudet OxygenOS-versiot.

Uuden päivityksen versionumero on Euroopan malliversioissa 10.5.9 OnePlus 8 Pron ja 10.5.7 OnePlus 8:n osalta.

Tällä kertaa päivityksen sisällöstä kertovat julkaisutiedot ovat OnePlussan osalta poikkeuksellisen pitkät. Mukana on lukuisia optimointeja, korjauksia ja parannuksia – esimerkiksi jälleen näytön kosketuksen toimintaan ja virhekosketusten vähentämiseen.

Lisäksi merkittävämpiä muutoksia on kameraan uutena lisäyksenä mukaan tullut H.265 HEVC -videokoodekki, joka mahdollistaa videoiden pakkaamisen pienempään tallennustilaan ilman vaikutusta kuvanlaatuun.

Myös verkkoyhteyksien toimintaan kerrotaan tehdyn monenlaisia parannuksia, joiden pitäisi parantaa erityisesti yhteyden vakautta.

Mukana on lisäksi toukokuun 2020 Android-tietoturvakorjaukset.

OnePlus on jo aloittanut päivitysten jakelun. Tuttuun tapaan jakelu tapahtuu vaiheittain, minkä takia päivitys ilmestyy saataville eri käyttäjille eri aikoihin.

OnePlus 8 Pron OxygenOS 10.5.9:n uudistukset OnePlussan mukaan

  • Järjestelmä
    • Optimoitu kosketus- ja käyttökokemus
    • Optimoitu laajennetun näyttökuvan käyttökokemusta joissakin tilanteissa
    • Optimoitu järjestelmän virrankulutusta, akunkesto pidentynyt paremmaksi kuin ennen
    • Optimoitu langattoman latauksen vakautta paremman käyttökokemuksen tarjoamiseksi
    • Optimoitu taskutilaa vahinkokosketusten vähentämiseksi
    • Optimoitu lukituksesta avaamisen animaatiota tehden siirroksesta sulavamman
    • Päivitetty Androidin toukokuun 2020 tietoturvakorjaukset
    • Päivitetty maaliskuun 2020 Google Mobile Services -sovelluspaketti
  • Viestit
    • Lisätty saapuviin viesteihin poistopainike ilmoituspalkissa
    • Lisätty mahdollisuus listata ”valkoiselle listalle” sanoja tekstiviestien estoasetuksissa – viestejä tietyillä avainsanoilla ei estetä
  • Kamera
    • Uusi H.265 HEVC -videokoodekki vähentää videoiden vaatimaa tallennustilaa huomattavasti säilyttäen saman laadun
    • Lisätty automaattinen ultralaajakulmalinssin toiminto kuvattaessa läheltä parantamaan kuvanlaatua reunojen läheisyydessä
    • Parannettu kameran kuvauskokemusta ja vakautta
  • Verkko
    • Verkkoparannuksia eurooppalaisilla operaattoreilla otettu käyttöön
    • Parannettu yhteyden vakaus
    • Parannettu suorituskyky ja vakaus Wi-Fi-tiedonsiirrossa
    • Optimoitu verkon viive verkkopeleissä ja parannettu sulavuus
  • Pelitila
    • Lisätty Epic Games Pelitilaan (vain Intiassa)