Elisa tuo OnePlussan 5G-älypuhelimen myyntiin huhti-kesäkuussa

Elisa ja OnePlus ovat kertoneet, että Elisa tuo OnePlussan 5G-puhelimen myyntiin vuoden 2019 toisen vuosineljänneksen eli huhti-kesäkuun aikana.

Elisan mukaan se on ensimmäinen suomalainen operaattorikumppani, joka tuo laitteen valikoimaansa. OnePlus on ollut Elisan myydyin puhelin viimeiset 26 kuukautta.

Uuden 5G-puhelimen tarkemmat tekniset ja saatavuustiedot sekä hinta tulevat tietoon myöhemmin. Ennen Elisaa OnePlus on ilmoittanut ensimmäiseksi operaattorikumppanikseen brittiläisen EE:n.

Samsung julkisti eilen myös ensimmäisen 5G-älypuhelimensa Galaxy S10 5G:n. Sen saatavuudesta Suomessa neuvotellaan Samsungin mukaan operaattorien kanssa.

Elisalla on 5G-verkko jo Tampereella, Jyväskylässä, Turussa ja Helsingissä kaupunkikeskustojen alueella, ja verkkoa rakennetaan vauhdilla eri puolilla Suomea. 5G mahdollistaa esimerkiksi moninkertaiset tiedonsiirtonopeudet, lyhyemmän viiveen ja merkittävästi suuremman laitemäärän kytkemisen verkkoon.

”5G tarkoittaa valtavaa uudistusta. Se muuttaa paitsi teknologiateollisuutta, myös ihmisten elämää kaikkialla, oli sitten kyse pelaamisesta, terveydenhuollosta tai lisätyn todellisuuden hyödyntämisestä. Olemme työskennelleet pitkään 5G-innovaatioiden kehittämiseksi ja teemme mielellämme yhteistyötä Elisan kaltaisten kumppanien kanssa voidaksemme luoda jotain erityistä. 5G:n avulla voimme kuvitella tulevaisuuden uudesta näkökulmasta”, sanoo toimitusjohtaja Pete Lau OnePlussalta.

”Elisalla on yksi maailman edistyksellisimmistä verkoista, ja aloitimme 5G-verkon rakentamisen ensimmäisten joukossa maailmassa. Haluamme tarjota asiakkaillemme parhaat mahdolliset laitteet, joilla pääsee nauttimaan 5G:n eduista. OnePlus on meille luonteva ja hyvä kumppani, joka tarjoaa erinomaisen käyttöjärjestelmän ja esimerkiksi pelaamiseen hienosti sopivat laitteet”, kertoo Elisan liiketoimintajohtaja Antti Ihanainen.

OnePlus kertoi aiemmin aikovansa esitellä 5G-prototyyppilaitettaan tulevilla 25. helmikuuta käynnistyvillä Barcelonan Mobile World Congress -messuilla piirijätti Qualcommin osastolla.

OnePlussan mukaan osastolla voi päästä pitämään yhteyttä OnePlus-yhteisön kanssa 5G-verkossa. Lisäksi 5G-pelaamista pääsee kokeilemaan ”OnePlussan 5G-prototyypillä”. Varsinaisen valmiin tuotteen julkistuksen odotetaan tapahtuvan vasta joskus myöhemmin kevään aikana.

OnePlus on jo aiemmin kertonut, että siltä on tämän alkuvuoden aikana tulossa kaksi uutuutta – seuraaja nykyiselle OnePlus 6T:lle eli todennäköisesti OnePlus 7 sekä lisäksi toisena uutuutena yhtiön ensimmäinen 5G-älypuhelin.

OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on aiemmin kommentoinut, että 5G-malli voisi maksaa 200-300 dollaria enemmän eli hinta voisi kohota 800-900 euroon. Puhelin tulee perustumaan Qualcommin piireille, eli Snapdragon 855:lle ja Snapdragon X50 -modeemille.

Puhelimesta ja sen muista mahdollisista erikoisuuksista 5G-tuen lisäksi ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa. Joulukuussa verkkoon ilmestyi yllättäen kuva ilmeisesti OnePlussan sisäisestä suunnittelutapaamisesta, jossa nähtiin prototyyppejä ja esityskuva pyöreällä kamera-alueella takana varustetusta älypuhelimesta.

Euroopan ensimmäisen 5G-älypuhelimen pitäisi tulla OnePlussalta.
Euroopan ensimmäisen 5G-älypuhelimen pitäisi tulla OnePlussalta.