Esittelyssä BMW:n uuden sukupolven sähköauto iX3 – ”Tiedämme, että joidenkin mielestä olemme myöhässä”

BMW:ltä on odotettu jo hyvän aikaa uutta sähköautoa haastamaan jo markkinoilla olevat kilpailijat. Uusi sähkötekniikka on laitettu BMW:n myydyimmän katumaasturin eli X3:n kuorien sisään.

BMW on ollut vahva tekijä hybridiautojen markkinoilla jo usean vuoden ajan. Tämä ei ole ainakaan vähentänyt markkinoiden mielenkiintoa merkin seuraavaa täyssähköautoa kohtaan. Toistaiseksi BMW:n sähköisiin malleihin viittaavaa i-tunnusta ovat kantaneet vuonna 2013 esitelty i3 sekä vuotta myöhemmin markkinoille tullut i8, jotka molemmat olivat ladattavia hybridejä. Etenkin i3 herätti paljon mielenkiintoa, ja jotain auton edistyksellisyydestä kertoo jatkuvasti kasvavat myyntimäärät. Valmistaja oli jo valmistautunut lopettamaan i8:n tavoin i3:n tuotannon, mutta malli on edelleen markkinoilla puhtaana sähköautona.

bmw_ix3_2020_takaviisto

Nyt on kuitenkin tullut täydentää BMW:n mallistoa täysin uudella sähköautolla. Varsinaisesti kovin uusi automalli ei ole kyseessä, sillä valmistaja on laittanut sähköisen voimalinjan vuonna 2017 markkinoille tulleen X3:n sisään. Ei kovin edistyksellistä esimerkiksi i3:een verrattuna, mutta valmistajan mukaan globaalisti suosituin katumaasturimalli on hyvä vaihtoehto uuden tekniikan esittelyyn.

Miksi vasta nyt?

Moni on varmasti miettinyt kysymys, miksi BMW tulee markkinoille vasta nyt uudella täyssähköautolla. Pääsimme kysymään asiaa BMW:n sähköistettyjen autojen eli i-osaston johtajalta Wieland Bruchilta.

”Tiedämme, että joidenkin mielestä olemme myöhässä iX3:n kanssa. Olisimme voineet tuoda vanhalla tekniikalla varustetun auton markkinoille pari vuotta sitten, mutta halusimme odottaa viidennen sukupolven voimalinjapakettia, jolla saavutetaan huomattavasti vanhoja versioita parempi tehokkuus”, hän toteaa.

bmw_ix3_2020_sähkömoottori
Moottori ja alennusvaihteisto kulkevat tiiviinä yksikkönä.

Uudessa voimalinjapaketissa moottori ja alennusvaihteisto on sijoitettu samaan yksikköön, millä säästetään tilaa ja myös moottorin energiatehokkuus on parantunut. BMW:n sähkömoottori hyödyntää yleisesti käytössä olevan kestomagnetoinnin sijaan vierasmagnetoituja moottoreita, jotka tarjoavat vapaammat mahdollisuudet moottorien ohjauksessa. Lisäksi valmistamiseen ei tarvita harvinaisia raaka-aineita, joten valmistaja perustelee uutta teknologiaa myös eettisyydellä.

Moottorin lisäksi akkukemiassa on tapahtunut kehitystä. iX3:ssa nähdään ensimmäisenä BMW-mallina niin sanottu NMC-811-akku. Nimi tulee yksinkertaisuudessaan akussa käytettävistä materiaaleista; 8 osaa nikkeliä, 1 osa mangaania ja 1 osa kobolttia. Esimerkiksi tällä hetkellä markkinoilla olevan i3:n akkuun verrattuna uusi akku tarjoaa 20 prosenttia paremman energiatiheyden ja se sisältää 62 prosenttia vähemmän kobolttia per kWh. iX3:n tapauksessa uuden akun kokonaiskapasiteetti on 80 kWh ja käytettävissä on 74 kWh.

bmw_ix3_2020_scetch
Tehoelektroniikka löytyy keulalta ja akusto on ohjaamon alapuolella.

Nyt ensimmäistä kertaa nähtävä BMW:n viidennen sukupolven voimalinjapaketti tullaan näkemään myös ensi vuonna markkinoille tulossa olevissa iNext- ja i4-täyssähköautoissa.

Tarjolle vain takavetoisena

Korimallin osalta iX3 seuraa tärkeimpien kilpailijoidensa tyyliä. Kyseessä on siis suosittuun kokoluokkaan sijoittuva katumaasturimalli. BMW kuitenkin korostaa poikkeuksellisen vahvasti auton energiatehokkuutta ja tulee muista poiketen tarjolle vain takavetoisena. Katumaasturi ei ole paras mahdollisuus taloudelliseen sähköautoon, mutta kilpailijoihin verrattaessa BMW iX3 kyllä päihittää muut kulutuslukemissa; WLTP-syklin mukainen kulutus on pienimmillään 18,6 kWh/100 km ja toimintamatka yhdellä latauksella 459 kilometriä. Valmistaja ei ole tuomassa iX3:sta tarjolle nelivetoversiota, vaan sellainen tulee tarjolle vasta muiden täyssähkömallien myötä. X3:n kohdalla nelivetoa tarvitseville on tarjolla toki ladattava hybridi.

bmw_ix3_2020_ionity

iX3:n sähkömoottori tarjoaa tehoa 210 kW (286 hv) ja vääntöä 400 newtonmetriä. Näiden turvin lähes 2,3 tonnin painoinen katumaasturi spurttaa sataseen 6,8 sekunnissa. Huippunopeus on rajoitettu lukemaan 180 km/h.

Sisätilojensa osalta iX3 on joitakin yksityiskohtia lukuunottamatta yhtenevä muiden X3-mallien kanssa, mutta tavaratilan osalta se asettuu polttomoottorimallien ja lataushybridin välimaastoon. Polttomoottorimalleilla perustilavuus on 550 litraa, lataushybridin nostetun välipohjan takia 450 litraa, ja täyssähkön kohdalla 510 litraa. Laajennettuna tilaa on tarjolla 1 560 litraa.

bmw_ix3_2020_ohjaamo

Autosta löytyvä AC-laturi mahdollistaa kolmivaiheisen lataamisen 11 kW:n teholla. Tämän turvin akun saa ladattua täyteen noin 7,5 tunnissa. DC-latauksen tehoksi valmistaja ilmoittaa 150 kW. Tyhjällä akulla toimintamatkaa tulee noin 100 kilometriä 10 minuutissa ja 80 prosentin varaus voidaan saavuttaa 34 minuutissa.

Suomessa BMW iX3:n hinnat alkavat 72 547 eurosta. Auton myynti alkaa ensimmäisenä sen valmistusmaassa Kiinassa ja Suomeen ensimmäiset autot tulevat vuoden 2021 alussa.

Kuvat: BMW ja Mikko Autio

Lue lisää BMW X3:sta:
Kotimaan koeajossa uusi BMW X3 – sisäistä kauneutta
Koeajossa BMW X3 xDrive30e – odotettu hybriditäydennys

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.