Mercedeskö muka pappa-auto? E-sarjalainen yksi viileimmistä autoista tällä hetkellä

Takana on ensimmäinen koeajoajopäivä uudella E-Mercedeksellä. Toimittajille on esitelty Estorilin moottoriradan tuntumassa auton uutta tekniikkaa. Keskipisteessä ovat olleet auton älykkäät järjestelmät, joiden avulla Eemeli liikkuu jo varsin itsenäisesti muun liikenteen seassa ilman että kuskin tarvitsee tehdä juuri mitään.

Päivä on ollut hengästyttävä. E-luokassa on niin paljon uusia ominaisuuksia ja uutta tekniikkaa, että niihin perehtyminen vaatisi huomattavasti pidemmän ajan kuin yhden päivän. Auton saa pysäköimään sen ulkopuolelta kännykältä ohjaamalla. Auto pysyy nätisti kaistaviivojen välissä moottoritiellä ja pitää etäisyyden edelläajaviin vakiona jarruttamalla ja kiihdyttämällä tarpeen mukaan. Auto jopa ohittaa edellä ajavia, kuskin tarvitsee vain kytkeä suuntavilkku. Tai itse asiassa on väärin puhua enää kuskista, tästä on tullut vasemmanpuoleinen etumatkustaja.

Vielä olisi paljon kiinnostavaa koettavaa, mutta aurinko painuu vääjäämättä kohti taivaanrantaa. On aika suunnata kohti Lissabonin keskustassa olevaa hotellia.

Ja vasta tällä matkalla aukeaa uuden E-luokan syvin olemus. Auto tarkkailee moottoritien ruuhkaisessa ja pysähtelevässä liikenteessä ympäristöään ja tekee sen mukaan tarvittavia ajoliikkeitä; kuski – anteeksi siis vasemmanpuoleinen etumatkustaja – voi rentoutua.

Sisävalopaketin 64 eri sävystä valitaan mieleisin. Mittariston ja kojelaudan yhdessä muodostama jättinäyttö luo matkustamoon futuristiset kulissit. Burmesterin parhaasta ja 3D-äänellä varustetusta audiopaketista valitaan soimaan Adelen Hello, ja äänen voimakkuutta nostetaan huomattavasti. Ei että edes tarvitsisi, sillä Eemeli kulkee kuin kuiskaten. Se on todella hiljainen.

Mercedeskö siis muka pappa-auto? E-luokka on yksi viileimmistä autoista tällä hetkellä. Nuoremman sukupolven keskuudessa autojen suosio ratkaistaan tulevaisuudessa ohjaamon viihtyvyydellä, ei hevosvoimilla tai urheiluautomaisella ajettavuudella. Ja tässä E pistää parastaan.

Se on jopa kiusallisen hyvä tuote, sillä S-Mercedes vanheni hetkessä aivan eri sukupolven autoksi. Ja nouseehan E-luokan hinta tietysti jo lähes Ässän tasolle, jos auton valitsee kaikilla herkuilla. Mikään ei tule tässä maailmassa ilmaiseksi – edelleenkään. Valitettavasti.