Koeajossa täysin uusi Peugeot 5008 SUV – nimestään huolimatta tila-auton sukua

Peugeot on esitellyt viimeisen vuoden aikana Euroopassa kolme uutta SUV-nimen sisältävää mallia. Erityisen maasturimaisia nämä eivät ole, mutta eihän nimi miestä pahenna.

Tykkäsimme

Tiloista

Sisätilojen modernista ilmeestä

Puretech-moottorista

Emme tykänneet

2. istuinrivin puutteellisesta reisituesta

Nelivedon puutteesta

Alustan nypytyksestä

Hinta-arvio alkaen noin 26 000 €

Peugeot on uudistanut mallistoaan rajulla kädellä viimeisen vuoden aikana. Ranskalaisten tuplanollamallisto tähtää aiempaa määrätietoisemmin katumaasturien ja crossovereiden joukkoon. Malliston viimeisimpänä palasena esiteltiin täysin uusi 5008 SUV, johon pääsimme tutustumaan Portugalissa.

Peugeot 5008 SUV rakentuu samalle modulaariselle EMP2-pohjalevylle kuin viime vuoden lopulla Suomeen saapunut 3008 SUV. Käytännössä ainoa ero autojen välillä on 16,5 senttiä pidempi akseliväli sekä luonnollisesti 5008:n suurempi kokonaispituus. Tämän myötä autoon on myös mahdutettu kolmas penkkirivi ja Peugeot markkinoikin autoa C-segmentin 7-paikkaisena SUV-mallina, mikä on varsin tarkasti rajattu luokka.

Uudistusten myötä Peugeot on parantanut autojen laatuvaikutelmaa ja sama pätee 5008:aan; materiaalit ja viimeistely kestävät vertailun kalliimpiinkin kilpailijoihin. Peugeotin i-Cockpit tuo ohjaamoon myös oman persoonallisen ilmeen, johon pienen totuttelun jälkeen on varsin helppo kotiutua. Valmistajan mainostama katumaasturimaisuus näkyy ohjaamossa oikeastaan vain lisävarusteena saatavan Advanced Grip Control -pidonhallintajärjestelmän kiertokytkimestä sekä sen mukana tulevasta alamäkihidastimesta.

Vaikka valmistaja kuinka haluaa nimittää mallia katumaasturiksi, niin itse olisin taipuvaisempi puhumaan crossoverista. Korkeampi maavara ja muovilistat tuovat maastovivahdetta ulkonäköön, mutta yksinään ne eivät tee autosta katumaasturia. Näiden muutosten myötä tila-automaisuus on kärsinyt. Helpoiten asian huomaa takapenkillä istuttaessa heikosta reisituesta. Jos nimessä ei olisi SUV-liitettä, lattia kenties voisi olla alempana ja matkustusmukavuus aikuisille parempi.

Uusi 5008 SUV on olemuksensa ja nimensä ristiriitaisuudesta huolimatta suhteellisen onnistunut kokonaisuus. Se on kokoisekseen näppärän tuntoinen ajettava, vaikka alustan viritys voisi olla aavistuksen mukavampikin. Peugeotin monista malleista tutut moottorit hoitavat tehtävänsä hyvin ja taloudellisesti. Ja mikä tärkeintä, se tarjoaa riittävät ja muunneltavat tilat isommankin perheen käyttöön.

MIKÄ Täysin uusi SUV-nimiliitteen saanut 5008.

KENELLE Perheelliselle ja persoonallisesta tyylistä pitävälle.

AJETTAVUUS Aiempaa korkeammasta maavarasta huolimatta 5008 on varsin henkilöautomainen ajettava. Alusta toimii isoissa heitoissa mukavasti ja täsmällisesti, mutta valitettavasti iskunvaimennus on viritetty pykälän verran turhan tiukalle. Tämä tuntuu terävien saumojen ylityksissä tärähdyksenä ja nopeuden noustessa ikävänä nypytyksenä. Tämä on hieman yllättävää, sillä pitkän akselivälin ja ison auton olettaisi etenevän pehmeämmin. Tasaisella päällysteellä auto etenee sivistyneesti ja mutkaisemmilla osuuksilla 5008 taittuu kaarteisiin hienosti. Ohjaus on tehostettu sopivaksi ja välitys on suorastaan nopea.

SUORITUSKYKY Pääsimme tutustamaan sekä 130-hevosvoimaiseen PureTech-bensaturboon, että tehokkaimpaan 180-hevosvoimaiseen BlueHDI-dieseliin. Näistä diesel on hieman yllättäen sivistyneemmän kuuloinen autoon sisälle ja tarjoaa miellyttävää vääntöä. Syvemmälle kaasua painettaessa moottori ei kuitenkaan tunnu ihan teholukemiensa veroiselta. Pienen kolmisylinterisen turbomoottorin kohdalla tilanne on päinvastainen. Se nimittäin liikuttaa isoa autoa yllättävän kevyen tuntoisesti ja meno jatkuu pirteänä aina yläkierroksille saakka. Molempien parina oli koeajolla kuusiportainen automaattivaihteisto, joka hoitaa tehtävänsä sivistyneesti, mutta laatikon ikä alkaa tuntua vaihtoajoissa. Saamiemme tietojen mukaan Peugeot aloittaa tämän vuoden aikana siirtymävaiheen uudempaan Aisinin valmistamaan kahdeksanportaiseen automaattivaihteistoon.

TILAT 5008 on iso auto ja sisällä on hyvin hyvin tilaa. Edessä ergonomia on hyvä ja ilme moderni. Myös Peugeotin i-Cockpit-nimellä kulkeva ohjaamojärjestely on tottumisen jälkeen varsin miellyttävä. Keskimmäiselle penkkiriville siirryttäessä huomio hyvien jalkatilojen lisäksi penkin valitettavan huonoon tukeen. Etenkin reisituen puute tekee aikuisen istumisesta epämiellyttävää. Kaikki kolme erillistä penkkiä ovat säädettävissä sekä etäisyyden, että selkänojan kaltevuuden suhteen, joten muunneltavuus on kiitettävällä tasolla. Myös kolmas penkkirivi on helppo nostaa esiin ja kulku sinne on kohtuullisen vaivaton. Penkit on myös helppo irroittaa kokonaan ja niiden vain 11 kilon paino tekee siirtelystä vaivatonta. Tavaratilan käytössä harmittaa valitettavan alas jäävä luukun laita. Jo 180 senttinen kolauttaa päänsä helposti luukun sisäpintaan, kun oikaisee itsensä suoraksi.

MALLISTO Uusi 5008 tulee tarjolle kahdella bensa- (130 ja 165 hv) ja neljällä dieselkoneella (100, 120, 150 ja 180 hv). Näistä tehokkaimmat ovat aina automaattivaihteisia ja myös 120- sekä 130-hevosvoimaiset versiot ovat saatavilla 6-portaisella automaattivaihteistolla. Varusteversiot ovat Peugeotin muista malleista tuttuja; Acces, Active, Allure ja GT. Täysin digitaalisesti toteutettu ja muokattavissa oleva mittaristo on vakiona jo lähtömallista alkaen.

Peugeot 5008 1,2 PureTech S&S EAT6
Polttomoottori
 1 199 cm3, R3 turbo
Teho 96 kW (130 hv) / 5 500 r/min
Vääntö 230 Nm / 1 750 r/min
Vaihteisto 6-vaihteinen automaatti
Vetotapa Etuveto
0-100 km/h 10,4 s
Huippunopeus 188 km/h
EU-kulutus 5,2 l/100 km
CO2-päästöt 120 g/km
Mitat Pituus 4 641 mm, leveys 1 844 mm, korkeus 1 646 mm, akseliväli 2 840 mm
Omamassa 1 317 kg
Perävaunumassa jarruin 1 000 kg
Tavaratila 780-1 940 l

Kuvat: Mikko Autio