Koeajo: Subaru Levorg – tasainen puurtaja

Subaru on valtamerkkeihin nähden pieni peluri Euroopan markkinoille. Levorgilla haetaan omaa osuutta keskikokoisten perhefarkkujen markkinoista.

Tykkäsimme

Moottorista

Tasapainoisuudesta

Emme tykänneet

Mallivalikoiman puutteesta

Alustan pintakovuudesta

Hinta alkaen 35 999 €
Koeajoauto 37 942 €

Tutustuimme Levorgiin syksyllä Ruotsin maaperällä. Siellä Legacyn korvaava malli antoi itsestään varsin sporttisen vaikutelman. Autoa oli mahdollisuus kokeilla myös radalla ja sen perimät geenit Subarun urheilullisimmasta WRX STI:stä eivät jääneet huomaamatta. Nyt Suomessa maltillisemmalla rengastuksella ajettuna ajotuntuma jäi hieman etäisemmäksi. Alustan jämäkkyys puolestaan tuli rajumpana esiin, ja aavistus lisämukavuutta ei tekisi autolle pahaa.

Levorgin pellin alta löytyy meidän markkinoilla uusi 1,6-litrainen turbokone. Subarun perusmalleissa käytettiin pitkään vapaasti hengittäviä moottoreita, jotka jäivät ominaisuuksiltaan kilpailijoiden jalkoihin. Uudella moottorilla Subaru pääsee lähemmäs pahimpia kilpailijoita. Valitettavasti viralliset kulutuslukemat kuitenkin ovat varsin kovat, mikä näkyy suoraan autoverossa. 

Subarun ulkomuodoissa ei ole turhaa kikkailua Peilit on sijoitettu irti A-pilarista, mikä parantaa näkyvyyttä kulmiin Levorg on luonnollisesti varustettu nelivedolla, niin kuin Subarun kuuluu Tavaratila on laakea, mutta hieman matala verhon alta

Ominaisuuksiltaan moottori on tasainen puurtaja. Vääntöalue on lähes dieselmäisen laaja, eikä CVT-tyyppinen vaihteisto nosta kierroksia normaalissa ajossa turhan korkealla. Aivan ylärekisterissä meno on hieman puutuneen tuntoinen, mutta normaalissa ajossa kierrokset harvoin nousevat niin ylös. Hieman kovemmassa kiihdytyksessä moottorin ääni kuuluu selkeästi sisään ja portaattomalle vaihteistolle tyypilliseen tapaan kierrokset pysyvät jatkuvasti korkealla. Täyskaasukiihdytyksessä puolestaan Subaru on kuluttajien palautteen perusteella ohjelmoinut käytettäväksi pykälät, joita pystyy halutessaan käyttämään myös normaalissa ajossa ohjauspyörän takaa löytyvillä vaihtolavoilla.

Tiloiltaan Subaru on hyvin kilpailijoiden tasolla. Edessä on tukevat istuimet ja ainakin allekirjoittanut saa ajoasennon sopivaksi. Keksikonsolista löytyy kosketusnäyttö viihdejärjestelmien ja navigaattorin käyttöön. Kojelaudan päällä on merkin muistakin malleista tuttuun tapaan ilmastoinnin ja ajotietokoneen näytöt. Hetken totuttelun jälkeen kaikki kuitenkin tuntuu loogiselta ja toimivalta, ja autoon on helppo kotiutua.

Uusi Levorg hoitaa tehtävänsä perhefarkkuna tasaisen harmaasti, kuten monet kilpailijansakin. Subarun suurimpana heikkoutena on mallivalikoiman puuttuminen, sillä Levorg on tarjolla vain tällä voimalinjalla. Dieselneliveto olisi tässä hinta- ja kokoluokassa mielenkiintoinen vaihtoehto Volkswagen-konsernin tuotteiden rinnalle. Vastaavaan hintaluokkaan osuvat esimerkiksi nelivetoinen bensaturbolla varustettu Golf Alltrack ja samalla moottorilla varustettuna Skoda Octavia nelivetoisena. Näitä molempia malleja saa myös dieselmoottorin ja nelivedon yhdistelmällä, mikä on etenkin paljon ajavalle järkevämpi vaihtoehto.

Subaru Levorg 1.6 GT-N CVT

Moottori 1 600 cm3, B4 turbo
Teho 125 kW (170 hv) 4 800-5 600 r/min
Vääntö 250 Nm / 1 800-4 800 r/min
Vaihteisto CVT-automaatti
0-100 km/h 8,9 s
Huippunopeus 210 km/h
EU-kulutus 6,9 l/100 km
CO2-päästöt 159 g/km
Mitat Pituus 4 690 mm, leveys 1 780 mm, korkeus 1 485 mm, akseliväli 2 650 mm
Omamassa 1 606 kg
Tavaratila 522-1 446

Kojelaudan päältä löytyvät näytöt ilmastoinnin säädöille ja ajotietokoneelle Mittaristo on pelkistetyn yksinkertainen Kosketusnäytön käyttöliittymä ei ole selkein mahdollinen Penkit tarjoavat hyvin tukea Takana on hyvin tilaa, mutta laitapaikoilla saisi olla hieman enemmän sivuttaistukea Ohjaamo on kokonaisuudessaan selkeä

Kuvat: Mikko Autio