Ensituntuma: Peugeot e-2008 – sähköä suosikkiluokkaan

Sähköautojen tarjonta kasvaa vauhdilla kuluvan vuoden aikana. Yksi mielenkiintoisista uutuuksista suosittuun kompaktien katumaasturien luokkaan on Peugeot e-2008.

Tykkäsimme

Tiloista

Voimalinjan vaivattomuudesta

Emme tykänneet

Jarrutuntumasta

Hintalisästä polttomoottorimalleihin verrattuna

Hinta alkaen 36 373 €
Koeajoauto 41 966 €

Peugeot on ollut kovassa kasvussa olevien kompaktien katumaasturien markkinoilla jo yhden sukupolven ajan menestyksekkäällä 2008-mallilla. Nyt esitelty toinen sukupolvi on huomattavasti edeltäjäänsä isompi ja muotoilussa on tarjolla merkille uutta kulmikkuutta. Etenkin pyöränkaaret ja kyljen laajat tasaiset pinnat herättävät huomiota. Sisätilojen tyylin osalta uusi 2008 on käytännössä yhtenevä perinteiseen pikkuautoluokkaan sijoittuvan 208:n kanssa.

Pienemmän sisarmallin tavoin uusi 2008 perustuu PSA-konsernin käyttämälle CMP-pohjalevylle. Tämän perusrakenteen suunnittelussa on otettu huomioon sähköistämisen tarpeet ja tämän ansiosta myös 2008 tulee tarjolle myös täysin sähköisenä version. Sähköllä kulkevan e-2008 sisältä löytyy pienemmän sisaren tavoin 100 kW (136 hv) tarjoava sähkömoottori ja ohjaamon alapuolelle on sijoitettu 50 kWh akusta.

Sähköinen voimalinja on tunnetusti ja helposti ymmärrettävästi erittäin vaivaton. Katkoton veto ja voimalinjan välitön vaste kuljettajan pyyntöihin tekee etenemisestä miellyttävän tasaista. Tämän kokoluokan autoissa ero käyttömukavuudessa polttomoottoriautoihin on jopa suurempi kuin isommissa autoissa, joissa nykyaikainen polttomoottori ja sivistynyt automaattivaihteisto tarjoavat usein vaivattoman ajoelämyksen. Oman lisänsä mukavuuteen tuo myös äänimaailma, joka niin ikään korostuu pienemmissä autoissa enemmän.

Liikkeellelähtö ei tarjoa yllätyksiä. e-2008 noudattaa sähköautoille tyypillistä vaivattomuutta ja voimavarat ovat riittävät arkiseen liikkumiseen. Harmillisesti kuitenkin sähköautouutuuden jarrutuntuma on suorastaan poikkeuksellisen epämiellyttävä, mikä tekee juuri sähköauton vahvimmista puolesta eli kaupunkiajosta turhauttavaa. Jarrupoljin ei tarjoa minkäänlaista tuntumaa ja vaste on kevyt sekä jousimainen. Tästä johtuen hidastuvuutta on haastavaa säädellä pehmeästi ja etenkin auton pysäyttämisestä tulee usein epämiellyttävän töksähtävä. Polkimen lisäksi hidastuvuutta voi säätää rekuperaation kahdella asetuksella, mutta voimakkaampi ei hidasta autoa pysähdyksiin saakka. Valmistajan edustajan mukaan jarrutuntuman heikkous on tiedostettu myös Ranskan suunnalla ja käyttökokemuksien perusteella tässä saatetaan nähdä pikaisestikin muutoksia.

Valmistaja ilmoittaa e-2008:n toimintamatkaksi WLTP-syklin mukaan noin 320 kilometriä. Valmistajan ilmoittaman keskikulutuksen ja akuston käytettävissä olevasta kapasiteetista laskemalla lukema tipahtaa noin 275 kilometriin, ja käytännön ajossa kulutuslukemat vaikuttavat helposti nousevan ilmoitettuja suuremmiksi. Käytännössä toimintamatka asettunee normaalissa arkikäytössä reiluun 200 kilometriin. Suomeen tuotavista autoista löytyy vakiona 11 kW kolmivaihelaturi ja auto tukee CCS-pikalatausta 100 kW tehoon saakka. Omalla laturilla akun saa tyhjästä täyteen reilussa viidessä tunnissa ja 100 kW pikalaturilla 80 prosentin lataus saavutetaan noin puolessa tunnissa.

Sähköautoilua edelleen eniten rajoittava tekijä lienee kuitenkin sähköautojen hankintahinta. Hinnaston edullisimmalla Active-tasoisella varustelulla ja paperilla samaan suorituskykyyn yltävä 130-hevosvoimainen automaattivaihteinen bensaversio (25 300 vs. 26 400) on noin 11 000 euroa edullisempi. Malliston huipulta löytyvä 155-hevosvoimainen bensaversio parhaalla varustelulla on noin 9 000 euroa vastaavasti varusteltua sähköversiota edullisempi. Toki sähköautolla ajaminen on edullisempaa, mutta ero hankintahinnassa saattaa olla monille vielä liian iso kynnys. Ja toki vaivaton arkiautoilu sähköllä vaatii mahdollisuuden ladata autoa kotona, mikä on yleisestä keskustelusta päätellen osoittautunut varsin haastavaksi asiaksi etenkin joissakin isommissa talonyhtiöissä.

Maahantuoja odottaa sähkömallin saavuttavan noin 10-15 prosentin osuuden 2008-malliston myynnistä. Tämän saavuttamiseksi maahantuoja kertoo Suomeen saatavien myyntierien olevan laajoja, joten autojen saatavuuden kanssa ei pitäisi olla ongelmia. Sähkömalleja alkaa virrata Suomeen kesän korvalla.

Peugeot e-2008
Kestomagnetoitu synkronimoottori
Yhteisteho
100 kW (136 hv)
Yhteisvääntö 260 Nm
Akkukapasiteetti 50 kWh (käytettävissä 47,5 kWh)
Vaihteisto Kiinteä välitys
Vetotapa Etuveto
0-100 km/h 9,0 s
Huippunopeus 150 km/h
EU-kulutus 17,3-17,7 kWh/100 km
Toimintamatka 318-326 km
CO2-päästöt 0 g/km
Mitat Pituus 4 300 mm, leveys 1 770 mm, korkeus 1 530 mm, akseliväli 2 605 mm
Omamassa 1 550 kg
Perävaunumassa jarruin Ei sallittu
Tavaratila 405-1 438 l

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:
Ensituntuma: Peugeot e-208 GT – sähköllä malliston lippulaivaksi

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.