Milloin on halvinta? Nämä ovat edullisimmat kuukaudet tehdä kodin hankinnat pelikonsoleista televisioihin ja grilleihin

Korkojen ja kustannusten noustessa moni kuluttaja joutuu kiristämään menojaan ja suunnittelemaan hankintansa aiempaa tarkemmin. Kuluttajahintojen vuosimuutos nousi Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa jo 9,1 prosenttiin. Hintavertailupalvelu Hintaopas selvitti, mihin aikaan vuodesta eri tuoteryhmien hinnat ovat alimmillaan*. Esimerkiksi matkapuhelimet ovat halvimmillaan kesäkuussa ja grillit joulukuussa, ja ajoittamalla kodin hankinnat oikein voi säästää satoja euroja.

Puolueeton hintavertailupalvelu Hintaopas on selvittänyt, missä kuussa keskihinnat olivat alimmillaan 30 suositussa tuoteryhmässä vuonna 2022. Kokonaisuudessaan vuoden halvin kuukausi oli joulukuu, jolloin hinnat olivat -14 prosenttia halvemmat koko vuoden keskihintoihin verrattuna.

Tuoteryhmästä riippuen voi olla kuitenkin viisasta ajoittaa hankinnat tiettyyn kuukauteen. Esimerkiksi pelikonsolien keskihinta oli alimmillaan toukokuussa (310,40€). Korkeimmillaan kategorian keskihinta oli lokakuussa (584,40€). Säästöä kertyi siis parhaimmillaan 274 euroa. Televisioiden keskihinta taas oli alimmillaan elokuussa (1238€) ja korkeimmillaan maaliskuussa (1567,80€), joten eroa halvimman ja kalleimman kuukauden välillä on 329,80 euroa.

Samsung QLED
Samsungin 65 tuumaisen QLED QE65Q60B 4K Ultra HD Smart TV:n sai viime maaliskuussa 1299 eurolla ja viime elokuussa hintaan 699 euroa.

“Kysyntä ja tarjonta ohjaavat luonnollisesti kauppojen hinnoittelua, ja kuluttajien tarve tietyille tuotteille herää usein sesonkiluonteisesti. Esimerkiksi grillejä tarvitaan erityisesti kesällä ja talviurheiluvälineitä talvella, ja näinä ajankohtina tuotteita myydään kalliimpaan hintaan. Nyt, kun monessa kotitaloudessa kustannukset ovat nousseet kovastikin, on hyvä suunnitella hankinnat etukäteen ja säästää parhaassa tapauksessa satoja euroja ennakoimalla tarpeitaan”, sanoo Hintaopas-palvelun Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

Viime vuoden tammikuussa hyvään hintaan sai yleiskoneita. Helmikuussa taas kannatti hankkia espressokone, astianpesukone tai patoja ja kattiloita. Eri kategorioiden keskihintoihin vaikuttavat kysynnän lisäksi myös muun muassa eri kuukausille ajoittuvat tuotejulkistukset.

Jura E8
Jura E8 on tämän hetken yksi suosituimmista espressokoneista, jonka sai viime helmikuussa 1990 eurolla ja nyt halvimpaan hintaan 1189 euroa.

“Sen lisäksi, että suunnittelee hankinnat etukäteen ja ostaa tuotteita sesongin ulkopuolella, voi asettaa tuotteelle hintavahdin, joka ilmoittaa kun tuotteen hinta laskee tai alittaa tietyn hintarajan”, Matinvesi-Bassett vinkkaa.

Milloin eri tuotekategorioita kannattaa ostaa?

KuukausiTuotekategoriaKeskihintaSäästö kalleimpaan kuukauteen verrattuna
tammikuuyleiskoneet320,50€32,38%
helmikuuespressokoneet
astianpesukoneet
padat ja kattilat
575,90€
543,20€
100,30€
17,81%
19,47%
19,89%
maaliskuuhajuvedet ja partavedet
maastohiihtosukset
57,80€
233€
24,35%
30,94%
huhtikuuurheilukellot
älykoti-lähettimet
358,20€
30,60€
8,99%
31,54%
toukokuupelikonsolit
juoksumatot
310,40€
754,90€
46,89%
21,56%
kesäkuumatkapuhelimet
pölynimurit
kahvinkeittimet tehosekoittimet
silitysraudat
511,60€
284,50€
134,20€
129,30€
97,20€
19,18%
9,34%
22,43%
35,96%
24,88%
heinäkuukuulokkeet
sähköhammasharjat
porakoneet
juoksukengät
153,80€
97,60€
202,50€
103,10€
46,62%
21,16%
14,48%
6,44%
elokuutelevisiot
airfryerit ja friteerauskeittimet 
pyykinpesukoneet 
mikroaaltouunit
1238€
141,90€
576,10€
189,30€
21,04%
10,70%
21,74%
18,86%
syyskuuparranajokoneet
ilmankostuttimet
robottipölynimurit
128,60€
118,50€
488,70€
24,22%
33,09%
7,86%
lokakuuretkikeittimet90,20€23,10%
marraskuuilmanpuhdistimet275,10€41,05%
joulukuugrillitkodin valvonta- ja turvakamerat413,30€
187,10€
45,89%
32,16%

*Hintaopas selvitti, missä kuussa 30 suositulla tuotekategorialla oli alhaisin keskihinta vuonna 2022. Tämän jälkeen on laskettu, kuinka paljon voi näinä kuukausina säästää verrattuna kuukauteen, jolloin tuotekategorian keskihinta oli korkeimmillaan. Näin saadaan osviittaa siitä, kuinka paljon kuluttaja voi säästää ostamalla tuotteet oikeaan aikaan. Hintatrendit voivat vaihdella vuonna 2023 esimerkiksi sen mukaan, onko tietyn kuukauden aikana suuria tuotelanseerauksia. Selvitystä kannattaa tulkita viitteenä, joka osoittaa, että valveutunut kuluttaja voi säästää merkittävästi ajoittamalla ostokset oikein.

Lue lisää: Teknavi-Anniinalle rakennettiin uusi, upea peli- ja striimauskone – melkoisilla teknisillä herkuilla

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät FacebookistaInstagramista ja YouTubesta