Kommentti: Ranskalaiset vieraissa Frankfurtissa

Kahden päivän ajan Frankfurtin autonäyttelyn messuhallien käytäviä käveltyäni oloni on jotenkin rauhallinen. Ehkä olen tulossa vain vanhaksi, mutta jotenkin messuhalleissa oli vähemmän hosumisen meininkiä kuin ennen. Ja ei, en puhu nyt toimittajista ja kuvaajista vaan itse osastoista ja niillä esillä olleista tuotteista.

Muutaman vuoden aikana autoteollisuudessa on totuttu siihen, että kaikki merkit tykittävät markkinoille kaikki mahdolliset mallisarjat. Tämä on ollut jotenkin hämmentävää – etenkin monimerkkiyhtiöiden kohdalla. Sekavin tilanne on ollut VW-konsernin sekä PSA:n kohdalla.

Nyt eri merkkien roolit ovat hahmottumassa jotenkin hieman paremmin. Toki kaikilta merkeiltä tulee tarjolle minusta yhä aivan liikaa mallisarjoja, mutta merkkien identiteetit ovat silti selvemmät kuin ennen.

Tämä näkyy minusta erityisen hyvin PSA:n kohdalla. Frankfurtissa Peugeot oli esillä hyvin sporttisessa valossa: päätähti oli 308 GTI, joka saa VW Golf GTI:n sekä näyttämään tylsältä että tuntumaan myös teknisesti ei enää niin edistykselliseltä. Ja ennen kaikkea 308 GTI pesee myös VW:n suorituskyvyssä. Myös konseptiauto Fractal oli juuri sen näköinen tuote, että monen saksalaisen pää tulee kääntymään. Tämä ei ole sattumaa.

Citroënin osastolla valokeissa paistetteli puolestaan kaksi konseptiautoa: legendaarisen Maharin renkaanjälijissä seuraava leikkisä Cactus M sekä vähemmän leikkisä mutta erittäin trendikkään ja nuorekkaan näköinen Aircross. Se alleviivaa saksalaisten konservatiivisuutta. Toivottavasti kaikki tämä konkretisoituu myös varsinaisissa tuotantoautoissa – vaikka Cactus M jääkin konseptiasteelle.

PSA:n kolmas brändi on DS, joka tarjoaa bling bling -glamouria sitä kaipaaville. DS istuu suoraan niin Champs Elyseelle kuin kaikille maailman tredikkäille ostoskaduillekin. Minusta se istuisi hyvin myös Beverly Hillsin kuuluisalle Rodeo Drivelle, eli PSA-johtajana pyrkisin viemään merkin nopeasti myös USA:han. DS:llä on yhtä hyvät mahdollisuudet pärjätä siellä kuin Kiinassakin. DS on brändinä toki vielä nuori, eikä menestystä rakenneta yhdessä yössä. Toivottavasti merkin polku on selvä ja kirkas.

Euroopassa premium-bränditila on tosin täynnä, sen vievät Audi, BMW ja Mercedes. Edes Volkswagenilla ei ole sinne asiaa, vaikka se sitä kuinka yrittää.

Ja sekään tuskin on muuten satumaa, että Renault hakee menestystä estetiikan ja muotoilun kautta. Frankfurtissa esillä olleet Megane ja Talisman ovat nättejä autoja, ja etenkin Talisman on todella upea ilmestys. Muotoilu vetoaa suoraan tunteisiin, ja se on ainoa asia, jossa muut voivat saksalaiset hakata.