Ensituntuma: Alkaen 399 euron 5G-älypuhelin OnePlus Nord on hintansa väärti

OnePlus julkisti tänään uuden edullisemman, keskihintaluokan 5G-älypuhelimensa OnePlus Nordin. Tässä artikkelissa luomme lyhyen katsauksen OnePlus Nordiin noin viikon mittaisen käyttökokemuksen perusteella.

Huomio tästä artikkelista: OnePlussan embargo-sopimuksen mukaan emme saa jakaa, vaikka puhelin on ollut jo tovin käytössämme, mitään Nordilla otettuja esimerkkikuvia tai -videoita, eikä myöskään testeihin perustuvia arvioita tai vertailuja sen kameroista, näytöstä, suorituskyvystä tai akunkestosta. Näiden aika on siis vasta 27. heinäkuuta julkaistavassa arvostelussa.

Keskeisimmät tekniset yksityiskohdat OnePlus Nordista ovat olleet selvillä jo viikkoja, kun OnePlus itse on pikku hiljaa paljastanut ja vahvistanut yksi kerrallaan laitteen ominaisuuksia ja vuodot ovat hoitaneet loput.

Keskeinen avoinna ollut kysymys on kuitenkin ollut hinta. Senkin osalta OnePlus tosin vahvisti jo hyvissä ajoin epämääräisesti hinnan olevan alle 500 euroa mutta tässä suhteessa tarkemmalla tiedolla on todella merkitystä.

Saimme OnePlus Nordin testiin myös hyvissä ajoin ennen kuin OnePlus hieman ennen tämänpäiväistä julkistusta paljasti ennakkotietona puhelimen tarkat hinnat. Jo ennen tarkkoja hintatietoja puhelimesta olikin muodostunut varsin hyvä kokonaiskuva - ja kyse oli enää siitä, onko myös hinta kohdallaan vai ei.

Karvan alle 500 euron jäävä lähtöhinta olisi tuntunut liian korkealta Nordille. Onneksi lopulta OnePlus Nordin suositushinnat ovat muistimääristä riippuen 399 euroa (8+128 Gt) ja 499 euroa (12+256 Gt).

Nordin varsinainen myynti alkaa 4. elokuuta. Tänään 21. heinäkuuta ohjelmassa on jo pop-up-myynti verkossa sekä ennakkotilausten alku Elisan, DNA:n, Telian sekä jälleenmyyjien Gigantin, Jimm'sin ja Verkkokauppa.comin kautta. Lisäksi DNA Kaupoissa kauppakeskuksissa Triplassa Helsingissä, Hansassa Turussa, Ratinassa Tampereella, Jumbossa Vantaalla, Seppälässä Jyväskylässä ja Ideaparkissa Oulussa järjestetään pop-up-myynnit 30. heinäkuuta kello 15-18.

399 euron lähtöhinnallaan OnePlus Nord tarjoaa erinomaista vastinetta rahalle, ja pärjää hinnan ja ominaisuuksien sekä hinnan ja laadun suhteessa hyvin tärkeimmille verrokeilleen.

Hyvä laatutuntuma muovikehyksestä huolimatta – kohokohtana 90 hertsin AMOLED-näyttö

OnePlus Nordin keskeisimmät komponentit ovat 6,44 tuuman AMOLED-näyttö, sen vasempaan yläkulmaan sijoitetut kaksi etukameraa, neljä takakameraa sekä sisuksista löytyvä Qualcomm Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri.

Nordissa on sekä edessä että takana Corningin Gorilla Glass 5 -lasi mutta OnePlussan muista malleista poiketen kylkiä kiertävä kehys on Nordissa muovia alumiinin sijaan. Kokonaisuutena laatutuntumaan tällä on vain rajallinen vaikutus: Nord on erittäin jämäkkä ja vankkarakenteinen ja kiiltäväksi viimeistelty kehys tuntuu hyvältä. Painikkeet ovat metallia.

Värivaihtoehtoja OnePlus Nordista on kaksi, hillitty Harmaa helmi (Gray Onyx) sekä pirteämpi, selvästi joukosta erottuva Sininen marmori (Blue Marble).

OnePlus Nordista on kaksi värivaihtoehtoa, harmaa ja sininen.
OnePlus Nordista on kaksi värivaihtoehtoa, harmaa ja sininen.
OnePlus Nordin kylkiä kiertävä kehys on muovia.
OnePlus Nordin kylkiä kiertävä kehys on muovia.

Hintaluokassaan OnePlus Nordin ehdoton valttikortti on sen laadukas ja nopea, 90 hertsin virkistystaajuutta tukeva AMOLED-näyttö. Vaikka näytöstä puuttuukin esimerkiksi HDR10+-laajasävyskaalan tuki verrattuna OnePlus 8 -malleihin, on hyvä ja tavallista 60 hertsiä sulavamman liiketoiston tarjoava näyttö 400-500 euron älypuhelimessa selkeä vahvuus. AMOLED-näytöt tarjoavat myös yleisesti LCD-näyttöjä paremman kontrastin ja myös monia enemmän miellyttävän, vahvemman väritoiston.

Myös näytön alle, varsin lähelle alalaitaa, sijoitettu sormenjälkilukija toimii Nordissa hyvin. Sekä lukijan tunnistusvarmuus- että nopeus ovat hyvällä tasolla.

6,44 tuuman Fluid AMOLED -näyttö 90 hertsin virkistystaajuudella on OnePlus Nordin vahvuus.
6,44 tuuman Fluid AMOLED -näyttö 90 hertsin virkistystaajuudella on OnePlus Nordin vahvuus.

Suuresta kameramäärästä puuttuu erillinen telekamera

OnePlus Nordissa on yhteensä peräti kuusi kameraa mutta tähänkään määrään puhelimeen ei ole mahtunut mukaan erillistä telekameraa, joka toisi mukaan optisen zoomin.

Takana OnePlus Nord sisältää saman 48 megapikselin pääkameran Sony IMX586 -kennolla, f/1,75-aukon optiikalla ja optisella kuvanvakaimella kuin OnePlus 8. Muut kolme takakameraa Nordissa ovat 119 asteen ultralaajakulmakamera 8 megapikselin tarkkuudella ja f/2,25-aukolla, 2 megapikselin erillinen makrokamera lähikuvaukseen sekä 5 megapikselin syvyyskamera.

OnePlus Nordin neljä kameraa ovat 48 megapikselin pääkamera, 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, 5 megapikselin syvyyskamera ja 2 megapikselin makrokamera.
OnePlus Nordin neljä kameraa ovat 48 megapikselin pääkamera, 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, 5 megapikselin syvyyskamera ja 2 megapikselin makrokamera.

Kuten muutamissa muissakin tuoreissa älypuhelimissa, näyttää OnePlus lähteneen tavoittelemaan Nordissa ensisijaisesti mahdollisimman suurta kameroiden lukumäärää mahdollisimman laadukkaan ja käyttökelpoisen kamerakokoonpanon sijaan. Erillisen syvyyskameran ja matalan tarkkuuden makrokameran tarpeellisuus kun on aina kyseenalaista.

Toki OnePlus Nordissa erillisen telekameran puutetta jonkin verran paikkaa se, että 2x zoom on siinä voitu toteutettaa suuren tarkkuuden kamerakennoa hyödyntämällä tavallista digizoomia lähtökohtaisesti laadukkaammalla tavalla – pelkällä leikkauksella 48 megapikselin kuvasta.

Lisäksi OnePlus Nordin kamerakokoonpanossa ilahduttava seikka on optisen kuvanvakaimen löytyminen pääkamerasta. Tämä on usein asia, josta muissa edullisemmissa keskihintaluokan älypuhelimissa on tingitty vaikuttaen selvästi kameran jokapäiväiseen käyttökokemukseen.

Etukameroita OnePlus Nord tarjoaa ensimmäisenä OnePlus-älypuhelimena kaksi kappaletta, kun 32 megapikselin pääetukameran rinnalta löytyy myös tarkkuudeltaan 8 megapikselin 105 asteen ultralaajakulmakamera – molemmat f/2,45-aukoilla.

Etukameroiden osalta Nord onkin OnePlussan toistaiseksi paras älypuhelin jo pelkästään sen takia, että käytössä on nyt myös laajempi perspektiivi sitä tarvittaessa.

Mielenkiintoisesti Nordilla 4K-videokuvaus myös onnistuu etukameralla 30 fps:n ohella myös suuremmalla 60 fps -nopeudella mutta takakameroilla nopeus rajoittuu 30 fps -perustasoon.

Keskihintaisten 5G-älypuhelinten kärkimalli

Suomessa ovat kevään 2020 aikana tulleet myyntiin jo aiemmin keskihintaisista älypuhelimista suositushinnoiltaan 479 euron Samsung Galaxy A51 5G, 399 euron Xiaomi Mi 10 Lite 5G sekä viimeisimpänä toistaiseksi edullisin 349 euron Motorola Moto G 5G Plus.

Kovin kilpailija näistä 5G-verrokeista OnePlus Nordille on samanhintainen Xiaomi Mi 10 Lite 5G, joka myös tarjoaa AMOLED-näytön, täysin saman Qualcomm Snapdragon 765G -järjestelmäpiirin ja myös 48 megapikselin pääkameran sekä ultralaajakulma-, makro- ja syvyyskamerat.

Verrattuna Mi 10 Lite 5G:hen OnePlus Nordin vahvuuksia ominaisuuksissa ovat näytön suurempi 90 hertsin virkistystaajuus ja sen myötä sulavampi liiketoisto, toinen etukamera (ultralaajakulma) sekä todennäköisesti parempi päivitystuki.

OnePlus lupaa Nordille muiden puhelintensa tavoin kahden vuoden Android-käyttöjärjestelmäversiopäivitykset sekä kolme vuotta tietoturvapäivityksiä. OnePlus on myös yleisesti pärjännyt hyvin päivitysten julkaisunopeudessa.

Lähtöhinnaltaan edullisemman Motorola Moto G 5G Plussan OnePlus Nord voittaa AMOLED-näytöllään, paremmalla laatutuntumallaan kuin myös päivitystuellaan. Lisäksi Moto G 5G Plussassa järjestelmäpiirinä on Snapdragon 765, johon verrattuna Nordin sisältämä Snapdragon 765G tarjoaa Qualcommin mukaan 15 prosenttia paremman graafisen suorituskyvyn esimerkiksi peleissä. Lisäksi myös tehokkaimman yhden CPU-keskussuoritinytimen kellotaajuus on 765G:ssä marginaalisesti korkeampi (2,4 vs. 2,3 gigahertsiä).

Samalla hinnalla Nordin kanssa myös Samsungin Galaxy A51 5G, joka on varustettu Samsungin omalla mutta hyvin vertailukelpoisella Exynos 980 -järjestelmäpiirillä, olisi kova kilpailija OnePlus Nordille. Mitään perusteita sen tällä hetkellä korkeammalle hinnalle on kuitenkin vaikea keksiä.

Keskihintaluokan 5G-älypuhelinten kisassa OnePlus Nord on siis tällä hetkellä vahvoilla, vaikkei toki sen asema mitenkään ylivoimainen ole.

Tuodessaan aiemmin keväällä myyntiin uudet OnePlus 8 ja OnePlus 8 Pro -älypuhelinmallit jätti OnePlus vielä myös aiemman OnePlus 7T:n valikoimiin alennetulla 499 euron hinnalla.

Ennakkoon OnePlussan puhuessa vielä alle 500 euron hinnasta Nordille, näytti edellisen sukupolven 7T-mallin ja uuden OnePlus Nordin välille syntyvänkin kinkkinen valintatilanne. Lopulta Nordin lähtöhinnan päätyminen 399 euroon helpotti kuitenkin tilannetta. Lisäksi OnePlussan mukaan 7T on nyt poistumassa markkinoilta – tuotanto on päättynyt eikä OnePlussalta lähde enää uusia toimituksia. OnePlus 7T:tä on saatavilla enää sen aikaa, kun sitä myyntiportaan varastoista löytyy.

Uutuusmalli Nord häviää OnePlus 7T:lle suorituskyvyssä, sillä yleisesti aiempien mittausten perusteella Snapdragon 765G on kokonaisuutena jonkin verran heikompi kuin Qualcommin Snapdragon 855 ja 855+, eli piirit joita OnePlus käytti vuoden 2019 OnePlus 7 / 7Pro / 7T / 7T Pro -malleissaan. Uudemmissa kevään 2020 OnePlus 8 -sarjalaisissa käytettyyn Snapdragon 865:een verrattuna ero on vielä suurempi – jo vähintään useampia kymmeniä prosentteja.

Lisäksi OnePlus 7T:n vahvuutena verrattuna Nordiin on erillinen 2x optisen zoomin telekamera, stereokaiuttimet sekä myös ainakin HDR10+-tueltaan parempi näyttö.

Nordin valttikortti puolestaan on tietenkin 5G-verkkojen tuki. 5G-verkkojen peittoalueet Suomessa kasvavat jatkuvasti ja parhaimmillaan 5G-verkkojen tarjoamat latausnopeudet ovat moninkertaiset verrattuna 4G-verkkoon. Silti 5G:n tarjoama etu käyttökokemuksessa on vielä verrattain vähäinen: suuremmasta tiedonsiirtonopeudesta todella merkittävän hyödyn irti saaminen rajoittuu vasta pienillä maantieteellisille alueille. Esimerkiksi laajimman 5G-verkon Suomessa omaavan Elisan mukaan vasta miljoona suomalaista asuu 5G-alueella, joten monelle 5G ei ole vielä arkipäivää. Enemmän älypuhelimen käyttökokemuksen sujuvuuteen vaikuttavat muut asiat kuin verkkotuki.

Älypuhelimen päivittämisessä tai valitsemisessa vain 5G:n takia useimmille käyttäjille olekaan vielä hirveästi järkeä. Yhä useammin 5G:n kuitenkin saa muutenkin hyvässä jo puhelimessa ikään kuin kaupan päälle – siitä on nopeasti tullut vakio-ominaisuus, nyt jo alle 400 euronkin hintaluokassa.

Hintansa väärti

OnePlus Nord on kokonaisuutena onnistunut yhdistelmä ominaisuuksia hintaluokassaan.
OnePlus Nord on kokonaisuutena onnistunut yhdistelmä ominaisuuksia hintaluokassaan.

Vaikka OnePlus on hintaisekseen hyvä, jopa erinomainen, älypuhelin silti se on samalla myös ainakin lähihistorian ylihypetetyin puhelin. OnePlus on käyttänyt viikkoja ja lukemattomia eri kikkoja kiinnostuksen luomiseksi puhelimen ympärille.

Loppujen lopuksi todellisuudessa Nordissa ei kaikesta suuresta hypetyksestä huolimatta ole mitään kovin ihmeellistä.

Mutta…

Ei OnePlus Nordin tarvitse mitään täysin uutta ja ihmeellistä ollakaan.

Sen sijaan OnePlus Nord on vain hyvä kohtuuhintainen älypuhelin, joka tarjoaa onnistuneesti vastinetta alkaen 399 euron hinnalleen. Lisäksi tuplasti tallennusmuistia on saatavilla toisessa 499 euron malliversiossa.

Nordissa on 6,44 tuuman AMOLED-näyttö liiketoistoa sulavoittavalla 90 hertsin virkistystaajuudella, hyvin toimiva sormenjälkilukija, sama pääkamera kuin kalliimmassa OnePlus 8:ssa, ilahduttavana lisänä toinen laajakulmaisempi etukamera, kohtuullisen hyvän suorituskyvyn mahdollistava Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri sekä tietenkin 5G-tuki, jolta osin Nord edustaa älypuhelinten viimeisintä kehitystä. Yhteistä Nordissa muihin OnePlus-puhelimiin on Android-versioiden parhaimmistoon lukeutuva OxygenOS-ohjelmisto sekä lupaus päivitystuesta kuin myös esimerkiksi tutun nopea 30 watin Warp Charge 30T -pikalataus.

OnePlus Nordin oikealta kyljeltä löytyy myös OnePlussan tuttu kolmiasentoinen hiljennyskytkin.
OnePlus Nordin oikealta kyljeltä löytyy myös OnePlussan tuttu kolmiasentoinen hiljennyskytkin.

Kaikki Nordin ominaisuudet on pakattu kuoriin, jotka tarjoavat mukavan tuntuman ja hyvän laatuvaikutelman vaikka kehys onkin nyt muovia.

Ominaisuuslistan puutteet ovat tuttuja monista aiemmista OnePlus-malleista: ei muistikorttipaikkaa, ei erillistä kuulokeliitäntää, ei IP-luokiteltua pölyn- ja vedenkestävyyttä. Ei myöskään stereokaiuttimia tai telekameraa. Kaikkea huippumalleissa nähtyä ei vain voi saada puolta vähemmällä hinnalla. Jostakin pitää tinkiä, ja pitkälti Nordissa, tunnutaan tingityn oikeista asioista niin että kokonaisuutena käyttökokemus on edelleen ilahduttavan sujuva ja miellyttävä.

Jos on nyt ostamassa uutta älypuhelinta noin 400-500 euron hintaluokassa on OnePlus Nord parhaita, ellei jopa useimmille aivan paras vaihtoehto.

OnePlus Nordin tekniset tiedot

  • Takaa lasipintainen, kyljiltä muovinen rakenne
  • 6,44 tuuman Fluid AMOLED -näyttö 90 hertsin virkistystaajuudella, 20:9-kuvasuhteella ja 2400×1080 pikselillä (408 pikseliä tuumaa kohti), 180 hertsin kosketustunnistus, Corning Gorilla Glass 5 -lasi
  • Sormenjälkilukija näytön alla
  • Neljä takakameraa
    • 48 megapikselin pääkamera Sony IMX586 -kennolla, 0,8 mikronin pikselikoolla (12 megapikselin kuvakoolla 1,6 mikronia), f/1,75-aukolla, 6-elementtisellä linssillä ja optisella kuvanvakaimella
    • 8 megapikselin 119 asteen ultralaajakulmakamera f/2,25-aukolla
    • 2 megapikselin makrokamera f/2,4-aukolla
    • 5 megapikselin syvyyskamera f/2,4-aukolla
    • Kaksisävyinen LED-kuvausvalo
    • Videokuvaus 4K-tarkkuudella 30 fps ja 1080p-tarkkuudella 30 / 60 fps, hidastuskuvaus 1080p-tarkkuudella 240 fps
  • Kaksi etukameraa
    • 32 megapikselin kiinteätarkenteinen pääkamera Sony IMX 616 -kennolla, 0,8 mikronin pikselikoolla (8 megapikselin kuvakoolla 1,6 mikronia) ja f/2,45-aukolla
    • 8 megapikselin 105 asteen ultralaajakulmakamera f/2,45-aukolla
    • Videokuvaus 4K- tai 1080p-tarkkuudella 30 / 60 fps
  • Kahdeksanytiminen Qualcomm Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri (1x Kryo 475 Prime / ARM Cortex-A76 @ 2,4 GHz + 1x Kryo 475 Gold / ARM Cortex-A76 @ 2,2 GHz + 6x Kryo 475 Silver / ARM Cortex-A55 @ 1,8 GHz, Adreno 620 -grafiikkasuoritin)
  • 8 tai 12 gigatavua RAM-käyttömuistia (LPDDR4X)
  • 128 tai 256 gigatavua UFS 2.1 -tallennusmuistia (ei muistikorttipaikkaa)
  • Kaksi nano-SIM-korttipaikkaa
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
    • 4G LTE: kategoria 18/13, maks. 1,2 Gbit/s / 150 Mbit/s
    • 5G: NSA / SA, taajuudet N1, N3, N7, N28, N78
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac/ac 2×2 MIMO / Bluetooth 5.1 / NFC -yhteydet
  • GPS (L1+L5) / GLONASS / BDS / Galileo (E1+E5a) / SBAS / NavIC -paikannus
  • Kiihtyvyysanturi / gyroskooppi / kompassi / läheisyyden tunnistin / valoisuuden tunnistin
  • USB-C-liitäntä (USB 2.0, ei 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää)
  • 4 115 milliampeeritunnin akku
  • OnePlus Warp Charge 30T -pikalataus (5V/6A)
  • Mitat 158,3 x 73,3 x 8,2 millimetriä
  • Paino 184 grammaa
  • Android 10 -käyttöjärjestelmäversio + OxygenOS 10.5 -ohjelmisto