Kommentti: Maksaisitko sinä 1139 euroa älypuhelimesta? Minä en, mutta iPhone 7 on silti kiinnostava

IPhone 7 on esitelty virallisesti. Odotin itse julkaisua kaksijakoisin miettein. Kaksijakoisin siksi, että edellinen iPhone oli mielestäni välimallin puhelin, joka ei tarjonnut riittävästi uutta, jotta olisi ostanut sen itselleni.

IPhone 7 on kiinnostavampi uutuus. Sanoisin jopa, että ostamisen arvoinen. Etenkin, jos pidät valokuvien ottamisesta. Suurin osa käyttäjistä pitää, sillä useimmat meistä kuvaavat ainoastaan mobiililaitteella.

Teknavissa olemme jo kertoneet, miksi iPhone 7 ja etenkin sen isompi Plus-versio on mitä ilmeisimmin markkinoiden paras mobiililaite valokuvaukseen. Optisella kuvanvakaajalla, optisella zoomilla, kaksoiskameralla ja uudistulla led-salamalla varustettua kameraa ei kerta kaikkiaan voi sivuuttaa kun puhutaan tämän hetken parhaista mobiilikameroista. Piste.

Apple on kertonut hidastuneesta iPhone-myynnistä. En ihmettele, sillä viime vuosina uudet innovaatiot ovat olleet harvinaista herkkua älypuhelinvalmistajien tuotejulkistuksissa. Sellaisena voi pitää Samsungin reunanäytöllä varustettuja puhelimia, mutta nekään eivät vedä vertoja takavuosien Nokian hirviökamerapuhelimelle.

Kamera on älypuhelinvalmistajille kenties helpoin tapa osoittaa, että teknologia kehittyy edelleen. Mobiilikamerat lähestyvät jatkuvasti järjestelmäkameroiden kuvanlaatua. Tavallisen mattimeikäläisen tarpeisiin älypuhelin on tarjonnut jo hyvän aikaa riittävän kuvanlaadun.

Mielestäni viime vuosien paras uusi ominaisuus on ollut vesitiiviys. Jokaisen älypuhelimen tulisi olla vesitiivis. Lisäksi niiden lasien pitäisi kestää paremmin pudotusta. IPhone 7 on ensimmäinen Applen valmistama vesitiivis laite. Jo oli aikakin.

On aina hieman vaarallista kehua Applen valmistamia tuotteita, koska riskinä on leimautua Applen "fanboyksi". Mielestäni on kuitenkin hyvä olla rehellinen. IPhone 7 on kallis, Plus-versio lähes ylihintainen mobiililaite, mutta käytettävyydeltään ja eniten käytettävien ominaisuuksien puolesta erinomainen älypuhelin. On kokonaan eri asia, mikä käyttöjärjestelmä tai millainen muotoiliu miellyttää kutakin ostajaa eniten. Ne ovat makuasioita.

Tärkeämpää on pohtia, millainen laite sopii omaan käyttöön ja omalle lompakolle. Keskihintaisissa puhelimissa on hyviä vaihtoehtoja, jotka lähentelevät ominaisuuksiltaan huippupuhelimia. Esimerkkeinä Huawei Honor 8 ja Oneplus 3.

Olen sitä mieltä, että yli 1000 euroa on aina, kaikissa tapauksissa liian kova hinta älypuhelimesta. Toisaalta huippupuhelimien hinnat ovat nousseet tasaisesti. Samaan aikaan keskihintaisissa puhelimissa ominaisuudet ovat parantuneet. Odotettavissa onkin, että yhä useampi käyttäjä tyytyy edullisempaan, hyvät ominaisuudet tarjoavaan älypuhelimeen.