Joannan blogi: Haaste Markku Alénille

Mikkeli calling. Hyvä ystäväni menee naimisiin piakkoin. Itselläni on kunniatehtävä tiedossa, kaason rooli. Eilen juttelin morsiamen kanssa, ja pientä viime hetken paniikkia meinasi aiheuttaa hääauto. Vanhat ”jenkkiraudat” kun ovat monesti vain kesäkäytössä. Onneksi viime hetkellä löytyi joku vanha Volvo. Omissa häissäni ei tälläistä auto-ongelmaa ollut, sillä silloin käytössä oli – totta kai – hevoskyyti.

Aloin miettiä minkälaisten menopelien kanssa itse olen ollut tekemisissä elämäni varrella. Monesti erilaiset autot liittyvät vahvasti työhöni.

Muutamana vuonna olen ollut Jyväskylän MM-ralleissa töissä. Näin Mikkelin tyttönä olin kerran Jari Ketomaan VIP-emäntänä. Yhdellä pätkällä oli Ketomaan VIP-alue. Tarjolla oli ruokaa ja paljon juomaa. Se oli muuten ensimmäinen ja tässä kohtaa myös ainoa kerta elämässäni, kun olen ollut ralliauton sisällä. Istumassa ratin takana ihan fiilistelymielessä. En oikeastaan ole ihan varma, että uskaltaisinko edes mennä ralliauton kyytiin…

Tämän illan jaksossa juontoautona on Kia Soul.

Myös AKK:n kautta olen ollut juontamassa muutamilla Suomen MM-rallin erikoiskokeilla. Hauskaa muuten huomata kuinka ralli- ja ravimaailmat kohtaavat kohtaavat. Se taisi olla vuosi 2012, kun kaksi erikoiskoetta ajettin raviradoilla. Toinen Lahden Jokimaalla ja toinen Jyväskylän Killerillä. Voitte uskoa, että oli ravitoimittajalle alkuun hiukan hämmentävä näky nuo kaahaavat ralliautot kaviouralla.

Mielenkiintoinen menopelien maailma omalla kohdallani on ollut myös jo useiden vuosien ajan yhteistyö Ponssen kanssa. Se miten meikäläinen aikoinaan päätyi Ponssen metsäkoneiden maailmaan selittyy sillä, että Ponssen perustaja, edesmennyt Einari Vidgren, tunnettiin myös intohimoisena hevosmiehenä. Silloin Ponssen sponsoroimiin urheilijoiden lukeutui Tero Pitkämäen lisäksi Mikko Hirvonen. Kerran satuttiin msamaan Ponssen tapahtumaan, missä mun piti haastatella Hirvosta. Jossain määrin voin siis sanoa tuntevani rallikuskin. Enkä siis tarkoita pelkästään Dr. Alénia. Tätä ette ehkä usko, mutta olen myös ajanut Ponsse Beaveria…

Automaailman aiheena on pakko nostaa tapetille myös karting. Meillä oli aikoinaan ystäväporukalla vuotuinen perinne osallistua Hangossa kesän alussa järjestettäviin karting-kisoihin. Kerran voitettiinkin harrastajasarja. Meidän joukkueessa oli vahva urheiluhenki, sillä siihen kuuluivat selostaja Pepe Jürgens, urheilutoimittaja Taina Nyberg, toimittaja Juhani Henriksson ja yksi hevostyttö.

Ja mitä tulee Teknaviin, niin tämä hienojen menopelien lista on kasvanut kummasti. Viime keväänä kun tuottaja Jussi Ranta soitti mulle ja kyseli mahdollisuuttani toimia Teknavin juontajana, en edes tajunnut minkälaisen kosketuksen tulisin saamaan erilaisiin autoihin. Jo tämän kokemuksen pohjalta voin allekirjoittaa sen, miten paljon autoissa on eroja. Haluaisin ymmärtää autoista yhtä paljon kuin Risto Virtanen ja haluaisin osata ajaa yhtä hienosti kuin Markku Alén.

On sekin vähän erikoista, että uskallan ajaa hevosella kovempaa kuin autolla. On vielä yksi asia, minkä vielä haluaisin nähdä: Markku Alén ajamassa hevosta. Ja ei hätää, Marko Terva-aho mahtuu tässäkin tapauksessa kyytiin jännittämään. Onkohan mies todella niin hyvä kuski? Siinä olisi todellinen maximum attack!

Ja itse asiassa Markku-setähän pääsee tänään illalla Teknavin tv-ohjelmassa villihevosen kyytiin. Maikkarilla klo 22.40. Illalla nähdään.