Kuvakooste: Pariisin autonäyttelyn konseptit ja erikoisuudet

Pariisin autonäyttely kokoaa joka toinen vuosi automaailman Ranskan pääkaupunkiin. Tänäkin vuonna näyttelyssä nähtiin näyttäviä konsepteja, mutta myös erilaista eksotiikkaa.

Konseptiautot ovat tärkeä osa automaailman kiertokulkua. Niiden avulla valmistajat tunnustelevat yleisön reaktioita uusia ideoita ja näkemyksiä kohtaan. Konseptiautot erottuvat massasta poikkeuksellisella rohkeudellaan, ja yleensä näistä autoista saadaan pieniä viitteitä tuotantoon saakka. Ne ovat kuitenkin vuodesta toiseen autonäyttelyiden taattuja vetonauloja. Tässä katsaus Pariisin autonäyttelyn eksoottisimpiin näyttelykappaleisiin.

Audi esitteli Pariisissa esillä olleen PB18 e-tronin Yhdysvalloissa legendaarisella Pebble Beachin autoviikolla Montereyssa. Kyseessä on nykytrendien mukaisesti täysin sähköinen ja korkean tason autonomiaan kykenevä kulkupeli.

Bugatti osastolla nähtiin luonnollisesti uusi Divo, mutta sitäkin harvinaisempi ja erikoisempi tuttavuus oli täysin legoista rakennettu ja oikeasti liikkuva Chiron. Rakennelmassa on yhteensä yli miljoona Legon Technich-sarjan osaa, kokonaisuus painaa yli 1 500 kiloa ja sen liikutteluun tarvitaan 2 304 Lego Power Functions -moottoria.

DS X E-Tense oli oikeutetusti yksi kotikentän kokeimpia ilmestyksiä. Tulevaisuuden unelma-auto on kykenevä muokkautumaan aina omistajansa vaatimusten mukaisesti ja täysin sähköisestä voimalinjasta irtoaa rata-asetuksella tehoa pyöreät 1 000 kW (1 360 hv).

Mercedes-Benzin osastolla haettiin tunnelmaa menneisyydestä. Vision EQ Silver Arrow kunnioittaa nimensä puolesta 30-luvun yksipaikkaisia kilpa-autoja, jotka tunnettiin nimellä hopeanuoli. Tulevaisuuden hopeanuoli liikkuu nimensä mukaisesti sähkön voimalla, ja tehoa yksipaikkaisessa kulkupelissä on 550 kW (748 hv).

Retroilu on ajoittain muodikasta ja tämä Peugeotin konsepti näyttää, miten merkin menneisyydestä haetut muodot soveltuvat tulevaisuuteen. Ulkomuotojen lisäksi myös sisällä retroillaan sillä materiaaliksi on valittu veluuri. Peugeot e-Legend liikkuu sähköllä ja tarvittaessa autonomisesti.

Porsche on juhlinut kuluvan vuoden aikana 70-vuotista taivaltaan urheiluautovalmistajana, ja tätä merkkipaalua kunnioittamaan saksalaisvalmistaja esitteli Pariisissa 911 Speedster Conceptin. Porsche ilmoitti jo näyttelyn aikana GT3:n tekniikkaan pohjautuvan auton tulevan tuotantoon, ja valmistusmäärä tulee olemaan yhtiön historiaa kunnioittavista 1 948 kappaletta.

120-vuotista historiaansa juhlistanut Renault täydensi autonomisten ajoneuvojen sarjaa uudella ja ylellisimmällä kulkepelillä. Nimellä EZ-Ultimo kulkeva on suunniteltu tulevaisuudessakin hieman ylellisempää autoilukokemusta haluaville. Myös aikaisemmat konsepti olivat esille; EZ-Go on ikään kuin tulevaisuuden autonominen taksi massojen liikutteluun, ja moneen muuntautuva EZ-Pro tavaroiden kuljettamiseen sekä vaikka kahvilan alustana toimimiseen.

Skodan osastolla nähtiin varsin vauhdikkaan näköinen pikkusportti, joka antaa viitteitä tulevasta uutuusmallista. Uuden ja kooltaan nykyisten Skoda Octavian ja Volkswagen Golfin mallien väliin sijoittuva malli tullaan tuntemaan nimellä Scala. Ehkä jossain vaiheessa nähdään myös Vision RS:n voimanlähteenä nähty hybridi, jonka yhteistehoksi valmistaja ilmoittaa 180 kW (245 hv).

Kuvat: Mikko Autio ja Mondial de L'Auto

Lue myös:
Peruskauraa Pariisista – näyttelyssä nähtiin kattava paketti perusautoja

Teknavin 16. tuotantokauden uudet jaksot esitetään maanantaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat perjantaisin ja sunnuntaisin MTV3:lla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.