Hondan suosikkimallin prototyyppi säväytti Genevessä – koko auto uusiksi

Hondalla on tuotantomallien lanseerauksien osalta rauhallisempi vuosi menossa, viime vuonna kun tykiteltiin lähes koko mallisto uusiksi. Jotain uutta ja mielenkiintoista Hondalla sentään oli Geneven autonäyttelyssä.

Seuraavan Civicin viistoperämallin konsepti oli ensimmäistä kertaa näytillä Genevessä. Proto oli pysynyt hyvin salassa, vaikka autosta onkin esitelty jo muilla markkinoilla myyntiin tulevia korimalleja. Etenkin perästään rohkeasti muotoiltu konseptiauto povaa merkittäviä muutoksia japanilaismerkin eurooppalaiseen mallistoon.

– Kymmenennen sukupolven Civic tulee Euroopan markkinoille keväälle 2017. Auto on kokonaan uusi. Sen alusta ja pohjalevy on tehty kokonaan uudelle arkkitehtuurille, kori silmämääräisesti levenee ja pitenee jonkun verran. Tämä luon sellaisen efektin, että auto näyttää vähän matalammalta kuin nykyinen Civic, Hondan Suomen toimitusjohtaja Jyrki Mäkinen kommentoi Teknaville Genevessä.

Civiciin on luvassa on uudet bensiiniturbomoottorit, mm. kokonaan uusi 1-litrainen ja kolmisylinterinen bensaturbo. Isomman nelisylinterisen bensakoneen tilavuus on 1,5 litraa. Lisäksi nykyistä 1,6-litraista i-DTEC-moottoria on kehitetty entisestään. Kaikkien moottoreiden jatkeeksi lienee odotettavissa vakiona 6-portainen käsivaihteisto, ja sen rinnalle on luvassa myös automaattivaihteisto – luultavimmin CVT-vaihteisto.

Tulevan Civicin viisiovisten mallien maailmanlaajuinen tuotanto tullaan keskittämään Hondan tehtaaseen Englannissa. Samalla tehdas keskittyy jatkossa vain Civicin tuotantoon, eli CR-V:n kokoonpano siirtyy muualle. Englannista 5-oviset Civicit viedään kaikkialle ympäri maailmaa – myös Yhdysvaltoihin.

Hondan Suomen toimitusjohtajasta näkee, että uutuus on mieluinen.

– Ehdottomasti olen innoissani. Auto on hondamaisen näköinen. Vaikkei siinä olisi merkkiä keulalla, sen tunnistaisi heti Hondaksi muun muassa sivulinjauksista. Sukunäköisyys löytyy, vaikka auto on ihan uusi.

Hondalle tyypillisesti konsepti tuskin muuttuu juurikaan tästä, kun tuotantomalli esitellään Pariisin autonäyttelyssä syksyllä. Uuden perän myötä näkyvyys taakse paranee. Noin 13 sentin muutos auton pituudessa tekee Civicistä melko ison kilpailijoihin verrattuna. Myös auton akseliväli on venähtänyt selvästi. Tämä näkynee myös kasvan! eena väljyytenä sisätiloissa. On myös mielenkiintoista nähdä, tulevatko esimerkiksi konseptiautossa olleet led-ajovalot vakiovarusteeksi myös tuotantomallissa.

 

Honda Civic prototyyppi

Melko siisti Civicci. Lue lisää: http://bit.ly/1QnjuIJ

Julkaissut Teknavi 3. maaliskuuta 2016