Koeajossa uusi BMW 3-sarjan farmari – maukasta ajettavuutta ja vahvaa suorituskykyä vauhdikkaaseen farkkuarkeen

Uusi BMW 3-sarja saa nyt myös Touring-mallin eli farmarikorin. Se on saanut porrasperäisen sisaruksensa päivitykset aina ajettavuuteen asti.

Tykkäsimme

Voimalinjasta

Suorituskyvystä

iDrivestä

Emme tykänneet

Epäselvästä ja kalliista digitaalimittaristosta

Takarenkaiden kohdalta kapeasta tavaratilasta

Hinta alkaen: 45 547 euroa (320d xDrive)
Koeajoauto alkaen: 66 988 euroa (330d xDrive)

3-sarjan farmaria on valmistettu jo 1,7 miljoonaa kappaletta ja lisää tulee tiukalla tahdilla. Viime vuoden puolella ensiesitelty 3-sarja saa nyt Sedanin rinnalle farmarikorin eli BMW:n kielellä Touringin. Uutuusfarkku on edeltäjäänsä suurempi erityisesti pituussuunnassa, joka näkyy lähinnä takajalkatiloissa.

Touring on aiempaa 76 millimetriä pidempi, joista 41 millimetriä on lisätty akseliväliin. Kokonaispituus on nyt 4 709 millimetriä. Samalla malli on levinnyt 16 millimetriä ja kohonnut 8 millimetriä – suurempaa otsapinta-alaa paikkaa madaltunut ilmanvastuskerroin.

Uudistukset noudattavat pitkälti Sedanista tuttuja polkuja esimerkiksi leveämpää keulailmettä edustavien vakiovarusteisten led-ajovalojen suhteen. Touringin perässäkin on haluttu seurata Sedanin linjoja sukunäköä korostavien takavalojen istutuksien osalta. Uusi 3-sarja näyttää ehkä hieman harmonisemmalta kokonaisuudelta muutama tuhat euroa arvokkaampana farmariversiona.

Muutoksista merkittävimmät lienevät sisätiloissa, joista osasta pääsee tosin nauttimaan vasta lisähintaan. Vakiovarusteisena keskikonsolista löytyy 8,8-tuuman näyttö, kun jo samankokoinen kosketusnäyttö on optio. Koeajoyksilössä oli 10,25-tuumainen kosketusnäyttö sekä 12,3-tuumainen digitaalimittaristo (BMW Live Cockpit Professional), minkä lisähinta on alkaen 3 300 euroa sisältäen navigaatiojärjestelmän.

Mainittu digitaalimittaristo on hieman epäselvä ja sen muunneltavuus varsin rajallinen. Lempimusiikkia kuunnellessa se näyttää upealta levynkannen graafikoita toistaessaan, mutta ehkä auton mittaristolla olisi tärkeämpiäkin tehtäviä. Sen sijaan itse iDrive-järjestelmä toimii edelleen loistavasti ja reagoi viipymättä esimerkiksi karttojen vieritykseen.

Onneksi kosketusnäytön parina on säilytetty joitakin painikkeita, joihin lukeutuvat muun muassa vakiovarusteisen 3-alueisen automaatti-ilmastoinnin säädöt. Kuljettajakeskeinen ohjaamo on miellyttävä paikka istua, mutta 3-sarjan hinta nousee nopeasti varusteita valitessa. Esimerkiksi Apple CarPlay ja puhelimen langaton lataus on ostettava lisävarustelistalta.

Käynnistyspainike on sijoitettu Sedanin tavoin uudelleen muotoillun automaattivaihteiston vaihdekepin viereen vaatien vain hieman totuttelua. Lisävarustelistalta napatut sport-istuimet ristiseläntuen ja sivuttaistuen säädöillä ovat hintansa arvoiset. Ajoasennon saa erinomaiseksi laajojen säätöjen avulla.

Tärkeintä uutuudessa on ajettavuus, jota on hiottu ennen kaikkea edeltäjän saaman palautteen perusteella. BMW myöntää edeltäjän ohjaustunnon ongelmat ja uutuutta onkin kehitetty alustan puslien elastokinematiikasta aloittaen aina etupään joustintukien yläpään kiinnityspisteiden jäykistämiseen. Ohjauksen tarkka arvio vaatisi vielä lisäkilometrejä ja kokeilua liukkailla pinnoilla, mutta edeltäjäänsä parempi se kuitenkin on.

BMW haluaa tiedottaa tasaisesta painojakaumasta ja hieman edeltäjämallia matalammalla sijaitsevasta painopisteestä. Raideväli on edessä 43 mm ja takana 21 mm edeltäjää leveämpi ja tämäkin on kuulemma tehty ajettavuuden ehdoilla. Koeajolenkin perusteella voi todeta ajettavuuden vaikuttavan hyvin tasapainoiselta eri tilanteissa.

Iskunvaimennuskin tuntuu toimivan hienosti arkiajosta vauhdikkaampaankin menoon. Näin ainakin lisähintaisella, 10 mm madaltavalla, säätyvin iskunvaimentimin varustetulla M-Sport -jousitusvaihtoehdolla (alkaen n. 1500 euroa) ja kotimaista mikrokarheutta uupuvalla asvaltilla. Minimaalista nypyttämistä on hetkittäin havaittavissa, mutta edes iskunvaimennuksen sport-asetus ei tee autosta epämukavaa.

Ajoon tarjottu 330d A xDrive edustaa dieselpuolen parasta päätä ja sen huomaa. Hienostunut kuusisylinterinen rivimoottori tarjoilee matalan bassomurinan säestämänä 195 kW (265 hv) ja 580 newtonmetriä, jotka kahdeksanvaihteinen vaihteisto välittää neljän pyörän kautta tiehen. Voimalinja on juuri niin upea kuin hintaluokka antaa odottaa eikä ylimääräisiä viiveitä esiinny.

Ja sitten ne takatilat

BMW kertoo helpottaneensa kulkua takapenkille. Takatilat eivät ole vieläkään erityisen runsaat pitkälle aikuiselle 11 millimetriä edeltäjästä kasvaneesta jalkatilasta huolimatta, mutta lapsiperheille tilaa on runsaasti. Takana pääntilaa ei yllättäen ole juurikaan Sedania enempää, joten suurin etu on tavaratilan koko ja käytettävyys.

Perusmuodossa 500-litrainen tavaratila tarjoilee viisi lisälitraa edeltäjään verrattuna ja nykyiseen Sedaniin verrattuna lisälitroja on 20 kappaletta. Takaistuimet kaatuvat suhteessa 40/20/40 tarjoamaan suurimmillaan 1 510 litran tilan ja myös niskatuet taittuvat mukana. Suuri lastausaukko ja mahdollisuus lastata kontti kattoon asti auttavat monessa tilanteessa, mutta takarenkaiden kohdalta vain 900 millimetriä leveä tavaratila on muodoltaan hieman haastava.

Sekä kattokaiteet että takaluukun sähköinen avaaminen ja sulkeminen ovat vakiovarusteita. Teräksinen lastauskynnyksen suoja ja tavaratilan pohjasta löytyvät liukuesteet auttavat kuljetustarpeissa. Tavaratilaan on lisäksi pääsy myös erikseen avattavan, ja aiempaa 20 millimetriä leveämmän, takalasin kautta.

Suomeen tulevien mallien vakiovarustuksesta on lisäksi mainittava molempiin suuntiin säätyvä nahkainen monitoimiohjauspyörä, lämmitettävät etuistuimet, vakionopeudensäädin, pysäköintitutkat auton molemmissa päissä, sadetunnistin sekä jalankulkijatunnistus ja peräänajovaroitin kaupunkijarrutustoiminnolla. Perusvärejä on kaksi, joista vain musta on aina lisähinnaton. Uutena värinä Touringiin tarjoillaan sininen Blue Ridge Mountain, joka nostaa värivalikoiman 11:een.

MIKÄ 3-sarjan farmariversio Touring.

KENELLE Aktiiviseen ja vauhdikkaaseen perhearkeen myös tien päällä.

AJETTAVUUS Ohjausta on parannettu merkittävästi edeltäjämallista, mikä nostaa BMW:n jälleen taistelemaan ajettavuuden saralla luokkansa parhaiden kanssa samalle viivalle. Lisähintainen säädettävällä iskunvaimennuksella varustettu M-sport alusta sopii Saksan tiestölle hyvin ja paranee nopeuden kasvaessa.

SUORITUSKYKY Kuusisylinterinen lippulaivadiesel ei jätä mutinoille sijaa. Perheauton liikuttamiseen 580 newtonmetrin vääntö on runsas jopa Saksan rajoituksettomilla moottoriteillä. Enempää tuskin kovin moni kaipaa, mutta vähemmälläkin pärjännee.

TILAT BMW:n 3-sarja jatkaa luokassaan tavalliseen tapaan ja tarjoaa nyt takapenkille vielä hieman lisätilaa edeltäjämalliin verrattuna. Suuri aikuinen ei istu takapenkillä edelleenkään leveästi, mutta perheen pienimmille tilaa riittää runsaasti. Tavaratilaa on 500 litraa perusmuodossa ja se on laajennettavissa 40/20/40-suhteessa taittuvilla takaistuimilla aina 1 510 litraan asti.

MALLISTO Uusi 3-sarjan Touring tulee tarjolle kolmella diesel- ja kolmella bensiinimoottorilla. Dieselvaihtoehdoista nelisylinterisiä ovat 318d (110 kW (150 hv)) ja 320d (140 kW (190 hv)), kun kuusisylinterisiä rivimoottoreita edustaa 330d (195 kW (265 hv)). Bensiinimoottoripuolellakin on kaksi nelisylinteristä mallia: 320i (135 kW (184 hv)), 330i (190 kW (258 hv)) ja yksi kuusisylinterinen: M340i (275 kW (374hv)). Molempien polttoainevaihtoehtojen tehokkain malli on aina nelivetoinen xDrive, keskimmäinen 320d/330i tarjoaa molemmat vetotavat, mutta pienitehoisin 318d/320i tyytyy takavetoon. Kesällä 2020 markkinoille saadaan ladattava hybridi 330e myös Touringista. Suomessa perusmallina tarjoillaan Business-varusteltu Touring ja muut varustetasot ovat: Business Sport, Business Luxury sekä Business M Sport.

BMW 330d xDrive Touring
Polttomoottori
2 993 cm3, R6 turbo
Teho 195 kW (265 hv) / 4 000 r/min
Vääntö 580 Nm / 1 600-3 000 r/min
Vaihteisto 8-vaihteinen momentinmuunninautomaatti
Vetotapa Neliveto
0-100 km/h 5,4 s
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 5,6 l/100 km
CO2-päästöt 146 g/km
Mitat Pituus 4 709 mm, leveys 1 827 mm, korkeus 1 445 mm, akseliväli 2 851 mm
Omamassa 1 820 kg
Perävaunumassa jarruin 1 800 kg
Tavaratila 500-1 510 l

Kuvat: Henri Posa

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.