Sähkö tulee nyt myös pakettiautoihin – tässä kova kolmikko tonnipakujen luokkaan

Autoilu sähköistyy nyt ennätyksellisellä tahdilla ja tarjonta alkaa kasvaa myös hyötyajoneuvojen puolella. PSA-konserni tulee nyt vahvalla kattauksella suosittuun luokkaan.

Hyötyajoneuvot synnyttävät ison osan kaupunkiympäristöjen päästöistä. Ja vielä merkittävästi suuremman osan kuin niiden suhteellinen osuus liikenteestä on. Tästä syystä esimerkiksi jakeluliikenteen muuttaminen sähköllä kulkevaksi toisi ison leikkauksen tiheästi asutuilla alueilla syntyviin päästöihin. Toistaiseksi sähkö- ja hybridiautojen tarjonta on keskittynyt henkilöautoihin, mutta nyt tarjonta alkaa laajentua ripeästi myös hyötyajoneuvojen puolelle.

Markkinoilta on löytynyt jo vuosien ajan muutama pieni pakettiauto ja viime vuosina tarjonta on kasvanut isoimpiin pakettiautoluokkiin. Suosituin tonniluokka on kuitenkin joutunut odottamaan omia vaihtoehtojaan. Nyt ranskalainen PSA korjaa tilanteen kertaheitolla kolmen merkin voimin.

Kolme koripituutta, kaksi akkuvaihtoehtoa

Nämä kolme uutuutta kulkevat luonnollisesti Citroenin, Opelin ja Peugeotin merkkien alla. Mallinimet samassa järjestyksessä ovat e-Jumpy, Vivaro-e, ja e-Expert. Kaikista kolmesta tulee tarjolle kolme eri koripituutta, jotka ovat 4,60, 4,95 ja 5,3 metriä. Tilavuutta on kokonaisuudessaan tarjolla 4,6-6,6 kuutiota. Tavaratilan tilavuus on siis sama kuin polttomoottorilla varustettujen mallien kohdalla. Hyötykuorma vaihtelee mallista riippuen hieman vajaasta 1 000 kilosta 1 275 kiloon ja vetomassa on kaikilla malleilla 1 000 kiloa.

psa_sahkopaku_julkkari

Keulan alapuolisen arkkitehtuurin osalta nämä mallit perustuvat PSA-kosernin EMP2-pohjalevyyn, minkä ansiosta myös sähkötekniikka on tuttua konsernin henkilöautoista. Keulalta löytyy siis 100 kW (136 hv) sähkömoottori ja akusto on sijoitettu tavaratilan alapuolelle. Perusmallista löytyy henkilöautoista tuttu kapasiteetiltaan 50 kWh akusto, minkä lisäksi tarjolle tulee myös isompi 75 kWh akusto. Näistä pienemmän toimintamatka yhdellä latauksella on 230 kilometriä ja isompi tuo tähän 100 kilometriä lisää.

Autot on varustettu 11 kW kolmea vaihetta hyödyntävällä AC-laturilla ja DC-pikalatausta sähköpakut ottavat vastaan parhaimmillaan 100 kW:n teholla. Optimioloissa pienempi akku latautuu tyhjästä 80 prosenttiin puolessa tunnissa ja isompi vaatii vartin lisää aikaa. Latausluukku autoista löytyy kuljettajan puolelta etulokasuojasta.

psa_sahkopaku_julkkari

Citroen e-Jumpyn hinnat alkavat 42 991 eurosta, Opel Vivaro-e:n 43 910 eurosta ja Peugeot e-Expertin 43 299 eurosta. Kaikkien merkkien valikoima täydentyy alkuvuodesta myös henkilöautoversioilla.

Palaamme piakkoin sähköpakujen pariin ensituntumien muodossa.

psa_sahkopaku_julkkari

Kuvat: Valmistajat

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät Facebookista,InstagramistaTwitteristä ja YouTubesta.