Ford otti varaslähdön Genevessä – esitteli uudistuneen pikkusporttinsa julkkisten ympäröimänä

Automaailmassa kilpaillaan paitsi tuotteiden paremmuudesta myös siitä, kenellä on komeimmat puitteet, ja halutuimmat ihmiset. Ford avasi pelin jo maanantai-iltana vetämällä liinan pois uudistuneen Fiesta ST:n päältä.

Varsinaista auton julkistusta kuitenkin edelsi itsensä Chris Harrisin johtama paneelikeskustelu. Harris on tunnettu brittiläinen autotoimittaja, joka pitää erityisesti autojen ajamisesta kovaa radalla, ja tilanteen salliessa myös kylki edellä. Aiheena hänen johtamassaan keskustelussa oli autonominen autoilu, ja paikalla olivat muun muassa rata-autoilun parissa nimeä tehnyt Andy Priaulx sekä Goodwood Festival of Speed -tapahtuman perustaja Lord March.

Keskustelu ei varsinaisesti tarjonnut minkäänlaisia yllätyksiä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ajaminen voi olla hauskaa ja sopivassa tilanteessa autoilla on kiva leikkiä. Ruuhkassa istuminen ei kuitenkaan lukeudu ajamisen parhaisiin puoliin, ja useimmiten arkisin liikuttaessa autonomisuudella pystyttäisiin parantamaan sekä liikenteen tehokkuutta että turvallisuutta.

Mielenkiintoisten henkilöiden keskustelujen jälkeen paljastettiin uudistunut Ford Fiesta ST. Edeltäjä on saanut paljon kiitosta hauskasta ajettavuudestaan, joten odotukset uutuutta kohtaan ovat korkealla. Moottori on hieman pienentynyt ja nyt pellin alta löytyy 1,5-litrainen kolmisylinterinen EcoBoost-moottori, joka tarjoaa kuljettajalleen pyöreät 200 hevosvoimaa. Vääntöä pienestä voimanpesästä kutitellaan 290 newtonmetriä ja satasen vauhtiin keretään 6,7 sekunnissa.

Uudistuneen moottorin lisäksi myös muotoilu on kokenut pieniä päivityksiä. Muotoihin on tullut pyöreyttä, mikä on hieman hävittänyt Fiestan varsin kiilamaista ja jopa häijyä ulkoilmettä. Etenkin perän leveäksi muotoillut takavalot pehmentävät vaikutelmaa. Sisätiloissa ovat vastassa hyvän tuen tarjoavat urheiluistuimet, ja ergonomiaa parantavana tekiänä on mainittava multimediajärjestelmä tuominen huomattavasti lähemmäs kuljettajaa.

Uuden sukupolven Fiestaa joutuu kuitenkin odottamaan hetkisin, sillä auto tulee markkinoille vasta alkuvuodesta 2018.

Kuvat: Mikko Autio