Cupra tarjoilee suorituskykyä sopuhintaan – 310-hevosvoimainen neliveto ja hintalapussa alle 48 000 euroa

Cupra eriytettiin Seatin alta omaksi brändikseen alkuvuodesta 2018. Mallisto laajenee lähitulevaisuudessa kiihtyvään tahtiin ja merkin ensimmäinen oma automalli on juuri saapunut Suomeen.

Seatilla ja sen tuoreella sisarbrändillä Cupralla on ollut hyvä vuosi haastavista ajoista huolimatta. Uudistunut mallisto on herättänyt paljon kiinnostusta ja syyskuu oli Seatin kaikkien aikojen paras tehdastilauksilla mitattuna. Etenkin uusi Leon ja sen hybridiversiot ovat vetäneet tilauksia sisään.

Seatin lisäksi nykyään omana merkkinään toimiva Cupra on kiinnostanut ja uutuusmalli Formentor on saanut positiivisen vastaanoton. Autoja on myyty jo kymmeniä, vaikka auton myynti ei vielä ole edes kunnolla käynnistynyt. Ensimmäiset autot ovat juuri saapuneet Suomeen ja pääsimme tutustumaan pikaisesti uutuuteen.

Näyttävä tehopakkaus

Toistaiseksi markkinoilla nähdyt Cupra-logoa kantaneet autot ovat perustuneet emomerkki Seatin tuotteisiin. Formentor on siis ensimmäinen pelkästään Cupra-nimellä markkinoille tuleva malli espanjalaiskaksikolta. Auton muotoilussa on paljon tuttuja elementtejä Seatista, mutta siihen on haettu omaa tyyliä pehmeillä kaarevilla linjoilla. Keskikokoiseksi katumaasturiksi Formentor on varsin linjakas ilmestys.

cupra_formentor_2020_takaviisto

Formentor rakentuu päivitetylle MQB Evo -pohjalevylle, eli perusrakenne sekä alustan että ohjaamon osalta ovat tuttuja uudesta Leonista. Viisioviseen Leoniin verrattuna Formentor on hieman isompi joka suuntaan ja tilojen osalta se asettuu Leonin viisiovisen ja farmarin väliin.

Alkuvaiheessa mallin myynti alkaa Volkswagen-konsernin monista muista tehomalleista tutulla voimalinjalla ja mallimerkintä on Formentor VZ. 2,0-litrainen bensaturbo tarjoilee tehoa 228 kW (310 hv), vääntöä 400 Nm ja voima välitetään 7-portaisen kaksoiskytkinautomaatin kautta kaikille neljälle pyörälle. Spurtti sataseen tapahtuu 4,9 sekunnissa ja huippunopeus on rajoitettu lukemaan 250 km/h. Kun nämä tiedot yhdistetään uutuuden hintaan, on paketti varsin mielenkiintoinen; lähtöhinnaksi kirjataan 47 892 euroa. Lisäksi auton vakiovarustelu on varsin kattava pitäen sisällään esimerkiksi säädettävän alustan, auton avaimettoman käytön, multimediajärjestelmän 12-tuumaisen näytön, pysäköintitutkat ja peruutuskameran, aktiivisen vakionopeudensäätimen, ajolinja-avustimen ja kuolleenkulman varoitusjärjestelmän. Suorituskyky, autoluokka ja varustelu huomioituna hinta on kilpailukykyinen.

cupra_formentor_2020_keula

Nopeiden ensituntumien jälkeen päällimmäisenä jäivät mieleen sulavasti toimiva voimalinja sekä alustan mukavuus. Tuttu 2,0-litrainen bensakone tarjoaa vääntöä jo hyvin alakierroksilta ja menohaluja riittää rajoittimelle saakka. Lyhyen lenkin perusteella auto tuntui jopa yllättävän mukavalta ja säädettävä alusta tarjoaa laajan toiminta-alueen. Palaamme Formentorin pariin myöhemmin kattavamman koeajon muodossa.

Mallisto laajenee vauhdilla

Pelkästään polttomoottorien turvin Cupra ei kuitenkaan odota menestyvän. Formentorin mallisto tulee täydentymään alkuvuodesta 2021 kahdella ladattavalla hybridillä. Molemmat ovat etuvetoisia ja yhteistehoa on tarjolla joko 150 kW (204 hv) tai 180 kW (245 hv). Näistä löytyy niin ikään konsernin muista tuotteista tuttu voimalinja. Polttomoottorina toimii siis 1,4-litrainen bensaturbo, jonka perässä on sähkömoottori ja voima välitetään etupyörille 6-portaisen kaksoiskytkinvaihteiston kautta. Akuston koko on 13,1 kWh ja sähköiseksi toimintamatkaksi valmistaja ilmoittaa noin 50 kilometriä. Näiden lisäksi mallistoon tulee 140 kW (190 hv) tehoinen nelivetoinen bensaversio.

Seuraavat uutuudet Cupra-merkin alla ovat merkin omat versiot uudesta Leonista. Malliston uudeksi aloitusversioksi saadaan edellä mainituista tehokkaampi versio lataushybridin voimalinjasta. Tämän 180 kW (245 hv) tarjoavan mallin hinnat viisiovisen hatchbackinä tulevat alkamaan 39 993 eurosta ja farmariin pääsee käsiksi latomalla tonnin lisää tiskiin.

cupra_formentor_2020_fiilis

Lisäksi tarjolle tulee Formentorin tavoin perinteistä polttomoottorivoimaa. Molempien korimallien pariksi tulee tarjolle 2,0-litrainen bensaturbo 180 kW (245 hv) ja 221 kW (300 hv) tehoisena versiona. Nämä ovat etuvetoisia ja varustettu mekaanisella tasauspyörästön lukolla. Leon-malliston huipulla tullaan näkemään jo totuttuun tapaan vain farmarikoriin tarjottava 228 kW (310 hv) tuottava nelivetoversio.

Näiden jälkeen lähitulevaisuudessa myös Cupra tulee suuntaamaan sähköön. Merkin ensimmäisenä täyssähköautona tullaan näkemään tulkinta ensin Seatin kuorissa nähtävästä el-Born-täyssähköautosta, joka perustuu konsernin tuoreelle vain sähköautojen käyttöön varatulle MEB-pohjalevylle.

Kuvat: Mikko Autio

Lue lisää:
Seat eriytti Cupran omaksi automerkiksi – ensimmäinen uutuusmalli on vikkelä katumaasturi Cupra Ateca
Esittelyssä uusi Cupra Leon – kärkihyökkääjänä 245-hevosvoimainen lataushybridi farkkuna

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.