Video: Risto Virtasen testissä Smart Fortwo – kääntyy lähes paikallaan

Pikkuautojen ikoni Smart Fortwo on ennättänyt kolmanteen sukupolveen. Mitat säilyivät lähes ennallaan, mutta kaikki muu on laitettu uusiksi.

Tykkäsimme

ketteryydestä

persoonallisesta ohjaamosta

Emme tykänneet

hengettömästä moottorista

hinnasta

Smart Fortwon ensimmäinen sukupolvi tuli markkinoille 1998. Auto edusti tuolloin täysin uutta ajattelua ja voidaan sanoa, että se oli jopa aikaansa edellä, mutta 2,5 metrin pituus ja 600–kuutioinen turbomoottori saivat autotoimittajat mietteliäiksi. Onko tämä vitsi vai oikea auto? Isoissa miljoonakaupungeissa oli kuitenkin kysyntää pienille autoille ja Smartista tuli hetkessä pikkuautojen ikoni, joka on vaikeista ajoista huolimatta edelleen voimissaan.

Smartin omistus on säilynyt edelleen Daimlerilla, mutta uusin sukupolvi on tehty yhteistyössä Renaultin kanssa. Auto jakaa saman tekniikan ja perusratkaisut kuin uusi Twingo, joten tuotekehityskustannuksia on pystytty jakamaan kahden eri merkin kesken. Yhteistyö on kantanut hedelmää, sillä Smart on vihdoin sitä mitä sen olisi pitänyt olla jo alusta lähtien. 

Kulmikkaasti toimiva robottivaihteisto on korvattu nykyaikaisella kaksoiskytkinautomaatilla ja tarjolle on tullut ensimmäistä kertaa myös viisilovinen manuaalivaihteisto. Moottorit ovat edelleen kolmisylinterisiä, mutta tekniikka on nyt peräisin Renaultilta. Pienempitehoisempi (1,0 l/ 71 hv) on vapaastihengittävä ja ensi keväänä markkinoille tulee samasta moottorista turboversio (90 hv). 

Uudistuneen tekniikan ympärille on kasattu myös pitkä lista turvavarusteita. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin kaistallapitoavustin, törmäysvaroitin ja sivutuuliavustin. Aikaisempien pikkusmarttien tavoin autossa on myös Tridium-turvarunko.

​

Muotoilullisesti auto on lähes identtinen neliovisen Forfour-sisarensa kanssa. Uuden mallin tunnistaa helposti porrasmaisesta keulasta ja suurista ajovaloista. Myös peräpäässä huomio kiinnittyy ylisuuriin valoihin. Lisäksi autoa voi personoida lukuisilla eri väri- ja vanneteemoilla. 

Vaikka keulassa on nyt pieni ”konepelti”, sijaitsee moottori yhä takana, ja myös veto ohjataan takapyörille. Ajettavuus on parantunut kuitenkin selvästi edeltäjämallista. Leveämmän raideleveyden ansiosta auto istuu tukevammin tiessä, ja uusi etuakselisto on lisännyt jousitusmukavuutta.

Kompaktit mitat ovat edelleen tallessa. Pituus ei ole kasvanut, mutta leveyttä on hieman kasvatettu parempien ajo-ominaisuuksien nimissä.

Parhaimmillaan Smart on luonnollisesti kaupungissa, missä kompaktit mitat ja pieni kääntösäde pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Eturenkaat kääntyvät lähes 90 asteen kulmaan, mikä mahdollistaa vain 6,95 metrin kääntösäteen. Auton kulkusuuntaa voi siis kääntää lähes paikallaan.

Pikkusmartin ostamista voi olla vaikea perustella järkisyin. Hieman alle 16000 euron lähtöhinnalla saa jo kokoluokkaa isompia autoja. Isommalla moottorilla hinta kipuaa helposti yli 20 000 euron. Toisaalta muilla valmistajilla ei ole tarjota yhtä ketterää, persoonallista ja hauskaa pikkuautoa.

Smart Fotwo 1,0 52 kW
Moottori 999 cm3, 3-syl., bens.
Vaihteisto 5-vaiht., man.
Teho 52 kW (71 hv) 6000 r/min
Vääntö 91 Nm / 2850 r/min
0-100 km/h 14.4 s
Huippunopeus 151 km/h
Keskikulutus 4,1 l / 100 km
CO2-päästöt 93 g/km
Mitat pituus 2695 mm, leveys 1663 mm, korkeus 1555 mm, akseliväli 1873 mm, omamassa 1150 kg
Tavaratila 190–350 l
Lisätietoa Veho Group Oy Ab, www.smart.fi