Koeajossa se kauniimpi Panamera

Toisen sukupolven Porsche Panamera on edeltäjäänsä kauniimpi, mutta ei edelleenkään varsinainen mestariteos. Paitsi pinnan alta.

Tykkäsimme

Voimalinjasta

Äänistä

Ajettavuudesta

Suorituskyvystä

Emme tykänneet

Turhasta kikkailusta kosketusnäytöllä

Varvastilasta takana

Hinta alkaen 176 130 €

Aluksi täytyy myöntää, että Porschelle tyypilliseen tapaan ulkoiset muutokset edeltäjään verrattuna eivät ole erityisen suuria. Ensivilkaisulla autoa voisi jopa luulla edeltäjän faceliftiksi, mutta todellisuudessa kyseessä on kokonaan uusi auto.

Mittasuhteet ovat muuttuneet aavistuksen pidentyneen akselivälin ja lyhentyneen etuylityksen myötä. Takaylitys puolestaan on kasvanut hieman, mikä on helpottanut coupé-tyylisemmän perän muotoilua. Myös kattolinja on aiempaa matalampi, ja ikkunalinjaan on haettu vaikutteita 911-mallistosta. Samoin keulan osalta auto on helposti tunnistettavissa Porscheksi.

Sisätilojen suhteen auto on ottanut isomman harppauksen. Mittariston ilmettä hallitsee perinteinen kierroslukumittari keskellä, mutta molemmin puolin sitä on perinteisten mittarien sijaan 7-tuumaiset näytöt. Näiden sisältöön voi vaikuttaa jonkin verran, mutta monien muiden näytöillä toteutettujen mittaristojen tapaan tässäkin voisi antaa kuluttajalle hieman enemmän vapauksia. Nyt näyttöihin saa käytännössä vain esiohjelmoituja valikkoja, eikä todellisia muokkausmahdollisuuksia juurikaan ole.

Uudistunut sisäilme jatkuu keskikonsolista löytyvällä isolla 12,3-tuumaisen näytöllä. Tämän kosketusnäytön kautta käytetään täysin uutta PCM-järjestelmää (Porsche Communication Management), joka tuo Porschen liitettävyyden osalta nykypäivään. Järjestelmän kautta myös säädetään myös aiempaa enemmän auton ominaisuuksia, mikä ei joka asiassa tunnu kuitenkaan järkevimmältä ratkaisulta. Kokonaisuudessaan käyttöliittymä on kuitenkin varsin selkeä ja nopeasti omaksuttavissa.

Porsche tarjoaa nyt Panameraan myös viimeisimmät kuljettajaa avustavat järjestelmät. Kaistavahdin ja aktiivisen vakionopeudensäätimen toiminta osoittautui varsin kulmikkaaksi, mikä ainakin herättää kuljettajan huomion.

Auton tekniikasta kerroimme jo aiemmin erillisten tekniikkapäivien jälkeen, joten voimme nyt keskittyä enemmän fiilispuoleen. Ensituntumat otimme Panamera 4S Dieselistä, joka vakuutti väännöllään ja tasaisen vahvalla luonteellaan. Tällä moottorilla varustettuna auto kuitenkin tuntui edeltäjää raskaammalta, joskin erinomaiselta matkakumppanilta.

Jo ensimetreiltä lähtien Panamera 4S tuntuu varsin paljon ketterämmältä. Isoin syy tähän selviää teknisiä tietoja tarkastellessa; bensakoneella varustettu auto on lähes 200 kiloa kevyempi omamassan asettuessa lukemaan 1 945 kiloa. Sekin on paljon, mutta Porsche on onnistunut kadottamaaan painon ajotuntumasta hämmästyttävällä tavalla.

Ratin takana asiat toimivat vaivattomasti. Ajotuntuma on tämän kokoiselle autolle käsittämättömän tarkka. Tästä huolimatta myös mukavuus on hyvällä tasolla. Uusi kolmikammioinen ilmajousitus pysyy aina ajantasalla, eikä päästä autoa kallistelemaan suuremmillakaan nopeuksilla. Oman osansa auton ketterään käytökseen tuo nelipyöräohjaus. Sitä käytetään hieman eri tavoilla ajomoodista riippuen, ja esimerkiksi Comfort- ja Sport+ -asetusten välillä on varsin selkeä ero ohjauksen reagoinnin nopeudessa.

Ja sitten se urheilullisille autoille tärkeä ominaisuus eli äänet. Koeajoauto oli varustettu sporttiputkistolla, jonka äänimaailmaan voi vaikuttaa nappia painamalla. Sport-asetus aktivoituna putkisto päästä ilmoille määrätietoisen ja varsin kireän, mutta puhtaan soinnin. Vaihtoja ja moottorijarrutusta siivittää hieman teennäiset paukahdukset, mutta tämä annettakoon anteeksi kokonaisuudessaan erittäin kauniiksi viritetyn soinnin ansiosta.

Panamera 4S -mallin keulalta löytyvä uusi 2,9-litrainen ahdettu V6 tarjoaa myös täysin riittävän suorituskyvyn. Huippuvääntö on käytettävissä todella laajalla kierrosalueella, mikä tekee arkietenemisestä vaivatonta. Veto välitetään kaikille neljälle pyörälle ja uusi 8-portainen kaksoiskytkinlaatikko edustaa markkinoiden parhaimmistoa.

Panamera on kokonaisuutena ihmetystä herättävä laite. Se on iso perheauto, joka tarjoaa urheiluauton suorituskyvyn ja urheiluautoa hipovan ajettavuuden mukavuutta unohtamatta.

MIKÄ Porschen ison perheauton toinen painos.

KENELLE Panamera sopii ajettavuutta arvostavalle perheautoilijalle.

AJETTAVUUS Kun autolla on pituutta yli viisi metriä ja painoa noin kaksi tonnia, ei ajettavuudelta välttämättä odota kovin paljoa. Keulalta löytyvä merkki kuitenkin nostaa odotukset varsin korkealle. Eikä auto petä niitä. Panameran ajettavuus luokassaan on suvereenia. Se on mukava, mutta urheilullinen ja erittäin ketterä. Ohjauspyörän takana kaikki tapahtuu juuri niin kuin kuljettaja haluaa asioiden tapahtuvan. Sanalla sanoen esimerkillistä.

SUORITUSKYKY 440 hevosvoimaa on riittävä teholukema myös Panameran kokoiseen autoon. Saksan vapailla nopeuksilla nopeusmittari nousee vaivattomasti yli 200 km/h lukemiin, mikä tekee pitemmistä siirtymistä varsin reippaita. Suomessa tällä ei tietenkään juurikaan ole merkitystä, mutta meidän oloihin ohituskiihtyvyyden voi todeta olevan riittävä.

TILAT Panamera on aina nelipaikkainen. Edessä on hyvin tilaa ja ajoasennon saa monipuolisten säätöjen ansiosta hyväksi. Takapenkillä istuma-asento on varsin makaava, mikä osaltaa takaa hyvän reisituen. Polvilla on hyvin tilaa, mutta varvastila loppuu nopeasti kesken. Käytettävyyttä helpottaa kaatuvat takapenkit ja aiempaa mallia matalampi lastauskynnys.

MALLISTO Alkuun mallisto koostuu kolmesta versiosta, jotka ovat Panamera 4S, Panamera 4S Diesel sekä Panamera Turbo. Varustelista on Porschemaiseen tyyliin hyvin pitkä ja kattava, joten auton saa varmasti maustettua omaan tyyliinsä. Myöhemmin luvassa ovat ainakin pienempi dieselmoottori sekä pienipäästöinen hybridi.

Porsche Panamera 4S
Polttomoottori
2 894 cm3, V6 tuplaturbo
Teho 324 kW (440 hv) / 5 650-6 600 r/min
Vääntö 550 Nm / 1 750-5 500 r/min
Vaihteisto 8-vaihteinen kaksoiskytkinautomaatti
0-100 km/h 4,2 s (Sport Chrono -paketilla)
Huippunopeus 289 km/h
EU-kulutus 8,1 l/100 km
CO2-päästöt 184 g/km
Mitat Pituus 5 049 mm, leveys 1 937 mm, korkeus 1 423 mm, akseliväli 2 950 mm
Omamassa 1 945 kg
Tavaratila 495-1 304 l

Keulassa muista Porscheista tuttuun tyyliin nelipisteiset päiväajovalot Myös takavaloihin on haettu aiempaa enemmän sukunäköä Ohjaamon ilme on aiempaa modernimpi Penkit ovat aiempaa kevyemmät, mutta tarjoavat vähintään yhtä hyvän tuen Penkeissä on monipuoliset säädöt Kierroslukumittari paljastaa kuvissa olevan auton dieseliksi. Muuten se on ulkonäöllisesti yhtenevä 4S-mallin kanssa Ajomoodeja vaihdetaan ratissa olevasta kiertokytkimestä Ison kosketusnäytön käyttöliittymän oppii varsin nopeasti Keskikonsolin fyysisiä painikkeita on karsittu Sekä edessä että takana keskimmäistä ilmanvaihdon suulaketta pitää ohjata kosketusnäytön kautta. Ei erityisen kätevää... Takana on polville hyvin tilaa, mutta penkin alle jäävä varvastila on ahdas Myös takapenkkiläisillä on oma näyttöpaneeli

Kuvat: Mikko Autio