Kodin reititin voi luoda merkittävän tietoturvauhan.
Reitittimien tietoturvaan liittyvät kysymykset ovat nousseet viime päivinä jälleen esiin muun muassa niiden vakoilun hyödyntämiseen vuoksi.
DNA toteaa nyt tiedotteessaan, että monessa suomalaiskodissa on käytössä reititin, jonka tietoturva ei enää ole ajan tasalla. Vaikka netti vaikuttaisi toimivan normaalisti, vanhentunut tai huonosti ylläpidetty reititin voi altistaa koko kotiverkon vakaville tietoturvariskeille.
DNA:n palvelukehitysjohtaja Ville Partanen kertoo, mistä kuluttaja tunnistaa tietoturvallisen reitittimen ja milloin laite on syytä vaihtaa.
”Reitittimen tietoturvaan liittyvät riskit eivät yleensä näy ulospäin, ja siksi ne jäävät helposti huomaamatta. Tietoturvan kannalta tärkeintä on se, saako laite edelleen säännöllisiä päivityksiä ja asentuvatko ne oikein. Jos reititin on useita vuosia vanha, päivityksiä ei välttämättä enää ole saatavilla lainkaan”, Partanen sanoo.
Partasen mukaan omaa reititintä kannattaa tarkastella kriittisesti, jos reitittimen ohjelmistoa ei ole päivitetty pitkään aikaan, päivitysten tekeminen vaatii manuaalista säätämistä, laitteen valmistajan tuki on päättynyt, reititin vaatii jatkuvaa uudelleenkäynnistelyä tai reititin on yli neljä vuotta vanha.
“Pätkivä netti on kiusallista, mutta todellinen riski liittyy tietoturvaan. Riittävän vanha ja suojaamaton reititin voidaan pahimmillaan kaapata ja valjastaa osaksi rikollista tai haitallista verkkotoimintaa käyttäjän täysin tietämättä asiasta”, Partanen varoittaa.
Asiantuntijan mukaan jos kodin nettiyhteys tökkii jatkuvasti ja reititintä pitää käynnistellä toistuvasti uudelleen, on se selkeä merkki vaihtotarpeesta.
“Nyrkkisääntönä sanoisin, että peruskäyttäjälle neljä vuotta vanha reititin on jo ikääntynyt. Jos laite on ollut laadukkaampi ja hieman kalliimpi, käyttöikä voi olla jonkin verran pidempi. Sen sijaan edullinen, markkinoilta poistuva malli voi tulla tiensä päähän nopeamminkin. Edistynyt käyttäjä saattaa vaihtaa reitittimen jo kahden vuoden välein”, Partanen kertoo.
Uutta reititintä hankkiessa kannattaa Partasen mukaan kiinnittää huomiota useaan asiaan hinnan lisäksi. “Reitittimen tulisi olla vähintään WiFi 6 ‑yhteensopiva ja sellainen, johon tietoturvapäivitykset tulevat automaattisesti.”
Edullisimmissa laitteissa on usein tingitty ohjelmistosta, laitteen tehosta ja päivitystuesta.
“Halpa reititin voi tulla kalliiksi, jos se ei suojaa kodin laitteita riittävän hyvin. Monessa kodissa on verkkoon kytkettynä useiden satojen tai jopa tuhansien eurojen arvosta laitteita. Niiden tietoturvaa ei kannata vaarantaa ja käyttömukavuutta pilata säästämällä väärässä paikassa. Kodin reititin on koko kotiverkon lukko, ja siksi sen kuntoon kannattaa panostaa”, Partanen muistuttaa.
Operaattorin edustajana vähemmän yllättäen Partanen suosittelee hankkimaan reitittimen omalta operaattorilta. “Kun reititin on operaattorin toimittama, asiakkaan ei tarvitse itse seurata valmistajien tukisivuja tai huolehtia päivityksistä. Operaattori vastaa siitä, että laite pysyy tietoturvallisena.”