Musk syyttää OpenAI:ta kanteessaan perustamissopimuksen rikkomisesta.
Elon Musk on haastanut OpenAI:n sekä sen perustajiin lukeutuvat Sam Altmanin ja Greg Brockmanin ja muita tehoja oikeuteen San Franciscossa torstaina 29. helmikuuta syyttäen ChatGPT:stä tunnettua OpenAI:ta sen alkuperäisen perustamissopimuksen rikkomisesta tähtäämällä voitolliseen toimintaan sen sijaan, että OpenAI edistäisi alkuperäistä tavoitettaan ihmiskuntaa hyödyttävän tekoälyn kehittämisestä.
OpenAI:n rakenne on poikkeuksellinen. Se perustettiin voittoa tavoittelemattomana organisaationa vuonna 2015. Vuonna 2019 toiminta uudelleenjärjesteltiin mahdollistamaan rahoituksen nostaminen sijoittajilta, säilyttäen kuitenkin taustalla alkuperäinen tavoite ja hallintorakenne. Voittoa tavoittelemattoman OpenAI, Incin alla toimii nykyisin voittoa tavoitteleva tytäryhtiö OpenAI Global LLC. Ulkopuoliset sijoittajat voivat saada tähän OpenAI-yhtiöön tekemilleen sijoituksille tuottoa rajoitetun määrän monimutkaisen rakenteen kautta. Suoraa määräysvaltaa niillä ei OpenAI:n toimintaan ole.
OpenAI:n merkittävin rahoittaja on ollut Microsoft, jonka tiedetään sijoittaneen yhtiöön 13 miljardia dollaria. Merkittävä osa sijoituksesta on käytännössä ohjautunut Microsofin Azure-pilvipalvelujen hyödyntämiseen.
Myös Musk oli aikanaan mukana perustamassa OpenAI:ta, mutta ajautui törmäyskurssille muiden kanssa ja jätti tämän myötä OpenAI:n taakseen vuonna 2018.
Nyt Musk toteaa Altmanin ja Brockmanin vakuuttaneen hänet auttamaan OpenAI:n perustamisessa ja rahoittamisessa vuonna 2015 lupauksilla siitä, että voittoa tavoittelemattomana toimijana se keskittyisi olemaan vastavoima kilpailu-uhkaan Googlen taholta.
Nyt Musk syyttää, että OpenAI on muuttanut toimintaansa voittoa tavoittelevaksi ja pyrkii kaupallistamaan yleisen tekoälyn tutkimuksensa Microsoftin kanssa.
”Todellisuudessa OpenAI, Inc. on kuitenkin muutettu suljetun lähdekoodin tosiasialliseksi tytäryhtiöksi maailman suurimmalle teknologiayritykselle: Microsoftille. Uuden hallituksensa alaisuudessa se ei vain kehitä, vaan itse asiassa jalostaa AGI:tä (yleinen tekoäly) maksimoidakseen voitot Microsoftille eikä ihmiskunnan hyödyksi”, Muskin kanteessa mainitaan. ”Tämä oli perustamissopimuksen jyrkkä loukkaus.”
OpenAI:n ympärillä nähtiin suurta draamaa loppuvuodesta 2023. Lopulta kertaalleen erotettu Sam Altman palasi toimitusjohtajaksi samalla hallituksen kokoonpanon mennessä uusiksi.
Muskin kanteen mukaan OpenAI:n viimeisin tekoälymalli GPT-4 edustaa jo yleistä tekoälyä, joka vastaa ihmisiä.
Musk väittääkin, että OpenAI ja Microsoft ovat sopimattomasti lisensoineet GPT-4:n, vaikka ne ovat sopineet OpenAI:n AGI-kykyjen pysymisestä voittoa tavoittelemattomana ja ihmiskunnalle kuuluvana. Musk esittää, ettei OpenAI ole määritellyt GPT-4:tä yleiseksi tekoälyksi, jotta se voisi pitää sen suljettuna ja rahastaa sillä.
Musk hakee oikeudelta määräystä, jonka myötä OpenAI:n tulisi noudattaa alkuperäistä tehtäväänsä ja lopettaa kehittämänsä tekoälyteknologian tarjoaminen OpenAI:n johdon tai kumppanien, kuten Microsoftin, eduksi.
Musk on jo aiemminkin kritisoinut OpenAI:ta kommenteissaan ja perusti kesällä 2023 oman xAI-tekoäly-yhtiönsä.
Kanteessaan nyt Musk kertoo lahjoittaneensa OpenAI:lle yli 44 miljoonaa dollaria vuodesta 2016 syyskuuhun 2020 asti. Alussa Musk olikin OpenAI:n suurin rahoittaja. Osana kannetta Musk hakee myös lahjoitustensa palauttamista, jos oikeus päättää OpenAI:n toiminnan olevan vastoin alkuperäistä perustamissopimusta.
Aiemmin Musk on kertonut hänelle myös tarjotun omistusosuutta OpenAI:n voittoa tavoittelevassa tytäryhtiössä, mutta hän on kieltäytynyt hyväksymästä sitä.