Vertailussa aktiivisuusrannekkeet: Polar, Garmin ja FitBit

Aktiivisuuranneke on päivän sana. Sitä käyttää naapurin mummo ja takapihan teini. Ikävä kyllä ranneke voi antaa myös harhaanjohtavaa tietoa. Teknavi testasi kolmen eri valmistajan rannekkeet.

Lukuisat tutkimukset istumisen vaarallisuudesta ovat herättäneet suomalaiset seuraamaan omaa liikkumistaan. Jos apuna haluaa käyttää tekniikkaa, yksi edullisimmista tavoista oman aktiivisuuden seuraamiseen on aktiivisuusranneke.
Hypetys aktiivisuusrannekkeiden ympärillä alkoi toissa vuonna, jolloin Polar toi oman mallinsa kauppoihin. Joulumarkkinoilta se myytiin loppuun ja suosio jatkui viime vuonna. Odotettavissa on, että aktiivisuuden mittaaminen vain lisääntyy.
Aktiivisuusrannekkeen keskeinen toimintaperiaate on päivittäisen askelten määrän mittaaminen. Ranneke tunnistaa ihmisen liikkeen ja kertoo käyttäjälle, kuinka monta askelta on otettu ja porrasta kiivetty. Samalla se seuraa päivittäisen tavoitteen täyttymistä ja raportoi siitä käyttäjälle. Ranneke tarkkailee myös unen laatua, edellyttäen että laite pidetään ranteessa.
Nykyisin aktiivisuutta voi mitata monilla eri laitteilla: älypuhelinsovelluksilla, älykelloilla, ja sykemittareilla. Aktiivisuusrannekkeen etuna on se, että se on yleensä mukana siinä missä älypuhelin ei välttämättä ole aina taskussa.
Rannekkeiden tekniikka perustuu kiihtyvyysanturiin, joka perustuu liikkeentunnistukseen. Näin ollen ”askelia” kertyy, vaikka jalat eivät olisikaan liikkeessä tai yhtäkään metriä ei liikuttaisi eteenpäin. On siis syytä pitää mielessä, ettei aktiivisuusranneke anna läheskään oikeaa kuvaa ihmisen aktiivisuudesta. Tärkeintä on, että ranneke kannustaa liikkumaan: nousemaan tuolilta ja kiipeämään portaat hissillä matkustamisen sijasta.

Fitbit Charge – Askelia ilman askelia 

Tykkäsimme

Automaattinen unimoodi

Hyvä akun kesto

Emme tykänneet

Askelmittauksen epätarkkuus

Hinta

Fitbit Chargen näyttö on testin selvästi pienin. Rannekkeen sivussa on pieni näppäin, jota painelemalla voi selata ajan, askelmäärän, kävellyn matkan, kalorinkulutuksen ja kiivettyjen portaiden lukumäärän välillä. Näytön kosketus tuo näkyviin jonkin näistä toiminnoista. Valinta tehdään Fitbitin mobiilisovelluksessa. Ikävä kyllä vesipedot joutuvat riisumaan rannekkeen, sillä laite ei kestä vettä.
Pienestä koostaan huolimatta näyttö on tarpeeksi tarkka, eikä sen koko ole ongelma. Polarin ja Garminin rannekkeisiin verrattuna näyttö on kuitenkin halvan näköinen, eikä ranneke näytä ranteessa yhtä hyvältä.
Näppäimen pitkä painallus aktivoi harjoitusmoodin. Sen myötä ranneke seuraa yksittäisen harjoituksen kuten juoksulenkin askelmäärää. Sydämen syketietoja ei kuitenkaan saa mitenkään rannekkeen näytölle, eikä laite tunnista niitä muutenkaan. Fitbit julkaisee lähiaikoina uuden rannekemallin, joka tuo syke-
ominaisuuden laitteeseen pienellä lisärahalla.
Fitbitin rannekkeen materiaali on miellyttävä. Aikaisemmin valmistaja on saanut huonoa julkisuutta rannekkeen aiheuttamista allergisista oireista. Valmistaja joutui vetämään myynnistä Force-mallin, joka muuten oli varsin pätevä laite. Muotoilullisesti ranneke ei ole luksustuote, eikä se erotu massasta mitenkään. Toisaalta muotoilu ei myöskään ärsytä silmää.

Fitbitin liian herkkä kiihtyvyysanturi saa käyttäjän tuntemaan itsensä aktiivisemmaksi kuin onkaan.


Ikävien kokemusten myötä Chargen käyttöohjeessa muistutetaan lopettamasta käyttö, jos ongelmia ilmenee. Kiinnitys on pitävä, mutta rannekkeen laittaminen ranteeseen ei onnistu aivan käden käänteessä.
Fitbit Charge on monipuolisempi laite kuin surullisenkuuluisa edeltäjänsä, sillä se välittää rannekkeelle tiedon saapuvasta puhelusta värinäefektillä.
Akun kestosta Charge ansaitsee papukaijamerkin. Yhdellä latauksella virtaa riittää valmistajan mukaan kymmeneksi päiväksi. Todellisen akun kulutuksen ratkaisee käytön aktiivisuus. Joka tapauksessa ranneketta voi huoletta pitää mukana lyhyellä reissulla ilman laturia.
Pitkästä akun kestosta on paljon hyötyä aktiivisessa käytössä, varsinkin jos laitetta käytetään unen laadun tarkkailuun. Charge tunnistaa nukkumaan menon automaattisesti, eli käyttäjän ei tarvitse aktivoida ranneketta heräämisen jälkeen. Päiväunia laite ei kuitenkaan rekisteröi.

Garmin Vivosmart – Älykellomaisin 

Tykkäsimme

Monipuoliset toiminnot

Vesitiivis

Emme tykänneet

Unimoodin yksipuolisuus

Näytön luettavuus ajoittain

Musiikkisoittimen puutteet

Garmin tunnetaan lähinnä gps-navigaattoreistaan, mutta valmistajalla on myös laaja valikoima sykemittareita. Vivosmart on yhtiön kolmas laite aktiivisuusmittarimarkkinoille.
Aktiivista kuntoilijaa ilahduttanee tieto siitä, että Vivosmart tukee ANT+ -tekniikalla toimivia sykevöitä. Näin ollen aktiivisuusmittaus ei jää ainoastaan askelten määrän raportointiin. Jos sykevyötä käytetään harjoituksen aikana, rannekkeesta aktivoidaan erillinen harjoitustila. Sen aikana laite seuraa käyttäjän askelten määrää ja kalorinkulutusta. Plussaa on myös vesitiiviys, minkä ansiosta rannekkeen kanssa voi mennä suihkuun.
Ulkoisesti ranneke on niin kevyt, että sen käyttämistä ranteessa tuskin huomaa. Ranneke on liukkaan muovinen, mutta samalla tyylikäs. Oled-kosketusnäyttö sulautuu täydellisesti rannekkeen mustaan pintaan. Myyntipakkauksen mukana tulee Vivokeeper-lisäosa, joka estää rannekkeen irtoamisen ranteesta. Tämä on hyvä keksintö.
Garminin ranneketta myydään kahdessa eri koossa. Isompi on suunniteltu miehen ranteeseen, kun taas pienempi malli miellyttänee naiskäyttäjiä. Ajatus kahdesta rannekekoosta on hieno, koska useimmiten nykyiset rannelaitteet ovat muotoilultaan varsin miehisiä.
Vivosmartin näyttö aktivoituu kahdella napautuksella tai silloin, kun laite nostetaan kasvojen eteen. Testissä napautusherätys ei aina toiminut. Erikoista onkin, että välillä näyttö herää eloon varsin helposti, esimerkiksi vesipisaran osumasta. Näyttö on varsin himmeä, mikä heikentää käyttömukavuutta kirkkaissa olosuhteissa.
Näytön pidempi painallus avaa valikon, josta voi muun muassa aloittaa harjoituksen, käynnistää unimoodin, säätää näytön kirkkautta tai kytkeä älypuhelimen ilmoitukset pois päältä.

Garmin on panostanut älykkäisiin ominaisuuksiin. Toimintojensa puolesta se onkin joukon monipuolisin.

Garminin ranneke näyttää tiedot askelten määrästä, kävellystä tai juostusta matkasta, poltetuista kaloreista ja nukuttujen tuntien määrästä. Toisin kuin Fitbit, Vivosmart ei tunnista nukkumaan menoa automaattisesti vaan käyttäjän pitää aktivoida unimoodi. Sen jälkeen laite rekisteröi yöllisen liikehdinnän ja näyttää sen kaaviona. Vivosmart ei kuitenkaan analysoi unta mitenkään, eli toiminto jää varsin pinnalliseksi. Aamulla ranneke herättää käyttäjän äänettömällä värähtelyllä, joka voimistuu hiljalleen. Toiminnon etuna on se, ettei herätyskello häiritse vieressä nukkuvaa.
Garmin Connect -mobiilisovellus on suomenkielinen ja selkeä. Laihduttajalle tarjolla on MyFitnessPal -sovellus, joka seuraa kalorinkulutusta ja johon käyttäjä voi kirjata syömisensä. Garmin Connect lisää sovellukseen aktiivisuustiedot.
Vivosmart on kaksijakoinen laite. Se ei ole älykello eikä sykemittari vaan jotain siltä väliltä. Aktiivisuusrannekkeena se yrittää olla enemmän kuin kilpailijansa, mutta monet ominaisuudet jäävät puolitiehen. 

Polar Loop – Askartelijan aktiivisuusranneke

Tykkäsimme

Selkeä ja informatiivinen mobiilisovellus

Muistutus liiasta istumisesta puhelimen näytölle

Emme tykänneet

Kellon rannekkeen vaikea asennus

Lataaminen kahdesti viikossapuutteet

Polar on maailman ensimmäisiä yrityksiä, jotka iskivät kiinni sykkeen mittaamiseen. Voisi siis kuvitella, että Polar olisi yksi johtavista valmistajista myös aktiivisuusrannekemarkkinoilla. Suomessa Polar Loop on myynyt hyvin, sillä alkuvaiheessa laite loppui kauppojen hyllyiltä. Polarin ranneke on fyysisesti pysynyt samana ensimmäisestä lanseerauksesta lähtien, mutta siihen on tuotu uusia ominaisuuksia ohjelmistopäivityksillä. Jälkikäteen rannekkeeseen on tuotu askeliin perustuva matkan mittaus sekä unen laadun mittaus.
Loopin näyttö muistuttaa Garminin rannekkeen näyttöratkaisua. Teksti on isokokoista, mutta luettavuus voisi olla parempi. Suurempi ongelma on näytön käyttö. Toimintoja selataan painamalla pientä, rannekkeen väristä painiketta, jonka kosketustuntuma ei ole paras mahdollinen. Välillä näyttöä on vaikea saada aktivoitua.
Loop näyttää kellonajan, askelmäärän, askelmäärän muutettuna matkan pituudeksi, kulutetut kalorit sekä päivittäisen aktiivisuuden vaakapalkilla. Käyttäjä voi tarkkailla aktiivisuuttaan Polar Flow -nettipäiväkirjasta, joka näyttää päivittäisen aktiivisuuden havainnollisella vaakapalkilla. Palvelu tallentaa myös yksittäiset harjoitukset ja helpottaa oman kunnon edistymisen seuraamista. Hyödyllinen lisä on sykealueen näyttö. Näin käyttäjä voi tarkkailla, mitä kunnon osa-aluetta hän harjoittaa. Tämä toiminto vaatii sykevyön liittämistä Loop-rannekkeeseen blue-
toothilla. Harjoitus (sykkeen mittaus) käynnistyy automaattisesti, kun vyö paritetaan tai asennetaan ja loppuu, kun vyö irrotetaan. Loop toimii bluetooth smart -teknologiaa tukevan sykevyön kanssa.

Polarin rannekkeen parasta antia on informatiivinen mobiilisovellus.

Loop auttaa myös unen laadun tarkkailussa. Testikäytössä ominaisuus ei kuitenkaan toiminut odotetulla tavalla. Kohtuullisen hyvin nukutun yön jälkeen mobiilisovellus väitti, että levollista unta olisi kertynyt vain alle kolme tuntia.
Testin perusteella Polarin akku ei ole Fitbitin tasoa, sillä Loopia saa ladata pari kertaa viikossa. Onneksi lataus kestää alle tunnin. Ranneke varoittaa, kun virtaa on jäljellä 10 prosenttia. Akun käyttöaika lyhenee merkittävästi esimerkiksi uidessa, sillä näyttö aktivoituu vesipisaroista. Myös sykevyön käyttö lyhentää akun kestoa.
Joitakin käyttäjiä saattaa häiritä se, että ranneke on synkronoitava säännöllisin väliajoin tietokoneen kanssa. Rannekkeen omaan muistiin ei mahdu aktiivisuustietoja kovin pitkältä ajalta.
Loop osaa hälyttää liiasta istumisesta suoraan älypuhelinen näytölle. Harmittavasti ominaisuus toimii vain iPhonessa, ei siis Android-luureissa. Android-käyttäjä saa ilmoituksen vain Loopin näytölle.
Erikoismaininnan Loop ansaitsee mobiilisovelluksestaan. Polar Flow on testirannekkeiden sovelluksista paras. Sovellus kertoo selkein kuvin, kuinka paljon päivään on mahtunut istumista, seisomista tai lepäilyä. Päivän aktiivisuustavoitteen seuranta on helppoa ja sovellus myös opastaa, miten tavoitteeseen pääsee.

​

NÄKÖKULMA: Ei älykello, ei sykemittari 

Aktiivisuusrannekkeet kehittyvät ominaisuuksiltaan yhä älykkäämmiksi. Trendi on tuttu kaikista mobiililaitteista. Tänä vuonna puettavien teknologisten laitteiden kysynnän uskotaan räjähtävän uusiin ennätyslukemiin.
Aktiivisuusrannekkeiden kohdalla ilmiö on kaksijakoinen. Nykyiset mallit eivät ole ominaisuuksiltaan älykellojen tasolla, vaikka moni malli tarjoaakin osittain samoja ominaisuuksia.

Aktiivisuusrannekkeissa pitäisi keskittyä siihen, mihin ne on alun perin tehty.


Mielestäni aktiivisuusrannekkeen ei tarvitse olla älykello. Se on suunniteltu nimensä mukaisesti liikunnallisen aktiivisuuden mittaamiseen ja terveellisten elämäntapojen noudattamiseen. En kaipaa omaan rannekkeeseeni ilmoituksia saapuneista viesteistä ja puheluista, saati sitten notifikaatioita mobiilisovelluksista. Jätetään ne älykelloille.
Ongelmallisinta on, että aktiivisuusrannekkeiden sensorit ovat monessa tapauksessa lapsenkengissä. Ranneke saattaa tulkita käden heilautuksen askeleeksi. Esimerkiksi kassatyöntekijällä kädenheilautuksia tulee päivässä sen verran, ettei rannekkeen ilmoittama askelmäärä kerro läheskään koko totuutta.
Toivoisinkin, että rannekkeet kehittyvät yhä fiksummiksi siinä, missä niiden pitäisi olla fiksuja. Olisi hyvä, jos sykemittaus saataisiin toimiaan kätevästi, esimerkiksi ranteesta mitattuna. Lisäksi sensoriteknologiaa pitäisi hioa vielä selvästi paremmaksi.

---

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Teknavin numerossa 1/2015.

comments powered by Disqus