Vertailu: Android-maailman valtiaat – LG G4, Samsung Galaxy S6 ja Sony Xperia Z3+

Android-puhelinten terävin kärki sai viime keväänä uudet kasvot. Me selvitimme, mikä on kukkulan kuningas.

Android on edelleen ylivoimaisesti maailman suosituin älypuhelinten käyttöjärjestelmä. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Androidilla oli hallussaan 78 prosentin osuus älypuhelimista. Toisena tulee Applen iOS runsaalla 18 prosentilla.

Android-leirin johtotähti on ollut pitkään Samsung. Viime aikoina sen markkinaosuus on kuitenkin laskenut. Alkuvuonna Samsung onnistui kasvattamaan myyntiään etenkin keskihintaisissa puhelimissa. Siitä huolimatta yhtiön markkinaosuus laski kahdeksan prosenttia vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. Samaan aikaan kiinalaisvalmistajien rintama on kasvattanut osuuksiaan selvästi Lenovon, Huawein ja Xiaomin johdolla.

Viime keväänä Samsung toi markkinoille täysin uudistetun huippumallinsa Galaxy S6:n. Puhelin sai lämpimän vastaanoton etenkin asiantuntijoiden keskuudessa, sillä se korjasi monia edeltäjiensä puutteita. S6 nosti Samsungin huippumallin laadultaan samalle tasolle iPhonen ja muiden metallisten huippupuhelinten kanssa. Ongelmaksi nousi kuitenkin laitteen hinta.

Samsung ei ole vielä antanut virallisia myyntilukuja Galaxy S6:n myynnistä. Markkina-analyytikoiden mukaan S6 ja sen sisarmalli S6 Edge voivat hyvinkin ylittää Galaxy S4:n myyntiennätyksen. Counterpoint Researchin analyytikot pitävät mahdollisena, että Samsung yltää tämän vuoden aikana 70 miljoonan kappaleen myyntimääriin.

Samsungin toiveet iPhone 6:n myynnin kampittamisesta eivät kuitenkaan ole toteutuneet. Applen iPhone 6 ja sen isoveli iPhone 6 Plus ovat myyntitilastoissa yhä selvästi edellä. Kesäkuussa talousmedia Forbes uutisoi Counterpoint Research -tutkimuslaitoksen tietoihin viitaten, että merkittävä osa S6:n ostajista on vaihtanut puhelimeen toisesta Android-luurista, ei suinkaan iPhonesta.

S6:n vanavedessä on julkaistu kaksi muutakin kiinnostavaa Android-uutuutta. Sony esitteli kesän kynnyksellä länsimarkkinoille Xperia X3+ -mallin, joka on seuraaja Xperia Z3:lle ja lähes sama laite kuin aikaisemmin Japanin markkinoille tuotu Xperia Z4. LG puolestaan julkisti toukokuussa G4:n, joka tuo odotettuja päivityksiä viime vuoden G3-huippumalliin.

Kalliimman hintaluokan älypuhelimen ostoa harkitseva kuluttaja on tiukan paikan edessä. Tarjolla on nyt useita kiinnostavia malleja, jotka toimivat uusimmalla Android-käyttöjärjestelmäversiolla tai saavat pian sellaisen päivityksenä.

Galaxy S6 ja S6 Edge saavat uusimman Android Lollipop -päivityksen kesäkuun aikana. Päivitys tuo puhelimiin uusia ominaisuuksia, kuten valokuvien tallentamismahdollisuuden RAW-formaatissa.

LG puolestaan toi uusimman päivityksen suoraan G4:n myyntiversioon. Sony kertoi äskettäin, että sen Z-sarjan laitteet saavat päivityksen heinäkuun aikana. Tämä koskee luonnollisesti myös uusinta Xperia Z3+ -mallia.

LG G4
Hinta 649/699 euroa

Tykkäsimme

Nahkakuori

Erinomainen kamera

LG:n oma käyttöliittymä

Emme tykänneet

Vähän uudistuksia edeltäjään verrattuna

Akun kesto

Ei sormenjälkiskanneria

KENELLE G4 on hyvä valinta varsinkin, jos pidät nahasta. Nahka materiaalina on älypuhelimissa harvinainen. Puhelin sopii hyvin käyttäjälle, joka pitää kuvaamisesta ja haluaa esimerkiksi kakkoskameran järkkärin rinnalle. G3:n käyttäjälle G4 tuo melko vähän uusia ominaisuuksia.

Ulkoisesti LG G4 eroaa kahdesta testin kilpailijasta, sillä sen kuori on valmistettu muovista. Lisäksi puhelimen muotoilu on selvästi paksumpi. Laatuvaikutelma ei yllä Galaxy S6:n tasolle.

LG on säilyttänyt edellisen mallin muotokielen, mitä voi pitää hyvänä asiana. G4 todistaa, ettei puhelimen tarvitse olla huippuohut ollakseen tyylikäs. Näyttö on aavistuksen kaareva, mikä luo puhelimelle miellyttävän ulkonäön.

G4 erottuu edellisestä mallista uudella nahkakuorisella malliversiolla, jonka värivaihtoehdot ovat sininen, musta, punainen ja ruskea. Nahka on aitoa ja sen tikkaukset näyttävät käsityöltä. Nahan tuntuma on erinomainen ja se erottaa G4:n kilpailijoistaan piristävällä tavalla. Ajan myötä nahka toki kuluu ja tekee samalla puhelimesta persoonallisen näköisen. Jos nahkaa ei lasketa, G4 on pitkälti edeltäjänsä näköinen puhelin. Ja jos nahka ei kiinnosta, G4:n saa myös keraamisella takakuorella.

LG on satsannut puhelimensa kuvausominaisuuksiin. Laitteessa on ensimmäistä kertaa värisensori, joka aistii kuvausympäristön värimaailmaa ja pyrkii toistamaan värit kuvissa mahdollisimman aitoina. G3:een verrattuna automaattitarkennusta on parannettu ja kuvat voi tallentaa RAW-formaatissa.
Takakamerassa on 16 megapikseliä eli siltä osin se on samalla viivalla Samsung Galaxy S6:n kanssa.

G4:ssä on testimme puhelimista isoin, 5,5-tuumainen näyttö. Quad-HD:ksi nimetty näyttö on tarkka ja se yltääkin lähes Galaxy S6:n pikselitiheyteen. Apple iPhone 6:n näytön se pesee selvin lukemin. LG:n mukaan näyttö on 50 prosenttia kirkkaampi kuin edeltäjä G3.

G4 toimitetaan uusimmalla Android Lollipop -käyttöjärjestelmäversiolla. Sen päälle LG on asentanut oman UX 4.0 -käyttöliittymänsä. LG on onnistunut käyttöliittymänsä suunnittelussa hyvin, sillä lopputulos on selkeä ja esteettisesti kaunis.

LG G4 erottuu testimme muista puhelimista siinä, että sen akku on käyttäjänsä itse vaihdettavissa. Akun kestoa mitattaessa G4 ei kuitenkaan vakuuta. Säästeliäällä käytöllä puhelimen akku voi kestää parikin päivää. Normaalissa, suhteellisen aktiivisessa käytössä puhelin on ladattava päivittäin. G4 tukee Galaxy S6:n tavoin langatonta latausta.

Sony Xperia Z3+
Hinta 749 euroa

Tykkäsimme

Muotoilu

Akun kesto

Muistikorttipaikka

Vesitiiviys

Emme tykänneet

Kallis hinta

Vähän uudistuksia

KENELLE Uusin Xperia-sarjan lippulaiva on hyvä valinta käyttäjälle, joka arvostaa puhelimen käyttöä myös Suomen vaativissa sääolosuhteissa. Sonyn valintaa puoltaa myös erinomainen akun kesto.

Sonyn uutuusmalli on pitkälti vain päivitys Z3:een. Todellista uutta lippulaivamallia joudutaan odottamaan ainakin loppuvuoteen. Toisaalta Sonyn lippulaivamallit ovat kestäneet varsin hyvin aikaa.

Sonyn tilanne älypuhelinmarkkinoilla ei ole kaksinen. Sen markkinaosuus on tippunut, eikä japanilainen elektroniikkajätti ole keksinyt vielä keinoja sen katkaisemiseen. Yhtiö on lanseerannut uuden huippupuhelimen noin puolen vuoden välein, minkä avulla se pyrkii houkuttelemaan uusia huippumallien ostajia kilpailijoitaan useammin.

Z3+ on Sonyn tähänastisista lippulaivapuhelimista ohuin, 6,9-millinen. Lopputuloksena puhelimen muotoilu on muuttunut vielä aavistuksen kauniimmaksi verrattuna Z3-malliin. Reunat on pyöristetty iPhone 6:n tavoin, mikä heikentää hieman puhelimesta saatavaa otetta. Ohuempi muotoilu on verottanut puhelimen akun kokoa: nyt laitteessa on 2930 milliampeerin akku. Edellisessä mallissa akussa oli potkua 3100 milliampeerin edestä. Ulkoisilta mitoiltaan Z3+ on kuitenkin lähes sama kuin edeltäjänsä Z3. Painoa on kuitenkin vähemmän, 144 grammaa. Keventymisen myötä puhelinta on mukavampi pitää kädessä. Painoero edeltäjään tuntuu. Mainitsemisen arvoinen on myös erillinen kuvausnäppäin, joka sekin on Sonylle tunnusomainen piirre.

Tuttua Sonya on myös puhelimen vesitiivis rakenne. Puhelimelle on myönnetty IP68 -luokitus, minkä ansiosta sen voi upottaa kahden metrin syvyiseen veteen 60 minuutiksi. Vastaavia luokituksia on harvalla älypuhelimella. Z3+:lla on lisäksi IP6X-luokitus, joka takaa pölytiiviin rakenteen. Ensimmäistä kertaa microUSB-portti on saatu vesitiiviiksi ilman suojakantta.

Kamerat ovat Sonyn ydinosaamista. Yhtiö toimittaa kamerakennoja useille älypuhelinvalmistajille, esimerkiksi Huaweille ja Applelle. Z3+ on varustettu edeltäjänsä tavoin 20,7 megapikselin takakameralla. Kuvaustulos ei kalpene minkään kilpailijan huippupuhelimen rinnalla. Kamerassa on edelleen vain yksittäinen salama. Kuvien ottamiseen on erillinen kuvausnäppäin, jota painamalla voi käynnistää kuvaussovelluksen suoraan puhelimen lukitustilasta. Ammattimaisempaan kuvaukseen on tarjolla manuaalinen kuvaustila, josta voi säätää esimerkiksi resuluutiota, valotusaikaa ja valkotasapainoa. Videota Z3+ kuvaa 2160p -tilassa 30 kuvan sekuntinopeudella. Kyseinen asetus pitää kuitenkin kytkeä päälle joka kerta erikseen.

Kuvia katsellaan 5,2-tuumaiselta näytöltä, jonka kirkkautta on parannettu edellisestä mallista. Sony on parantanut myös kosketusnäytön herkkyyttä. Sen ansiosta ruutua voi nyt käyttää aikaisempaa paremmin myös märillä sormilla.

Sonyn puhelimet ovat aina olleet hyvin energiatehokkaita. Z3+ ei tee poikkeusta. Akussa riittää potkua pidempään kuin useimmilla kilpailijoilla. Sony vakuuttaa, että Z3+ kykenee kahden päivän toiminta-aikaan pienentyneestä akun koosta huolimatta.

Sonyn lippulaivapuhelimissa on totuttu varsin aitoon Android-kokemukseen. Toisin kuin esimerkiksi Samsung ja HTC, Sony ei ole liittänyt Androidin päälle tunnusomaista omaa käyttöliittymää. Tämä miellyttänee ainakin Android-fanaatikkoja, jotka eivät syystä tai toisesta innostu esimerkiksi Samsungin omasta TouchWiz-käyttöliittymästä. Puhelimessa on Sonyn omia sovelluksia, joista Album-kuvakirjasto on hyvä esimerkki. Se kokoaa kuvat myös muista palveluista kuten Facebookista ja Flickrista. Videosovellus Movies sen sijaan tukee laajaa skaalaa videoformaatteja.

Jos olet ahkera Playstation-käyttäjä, Sonyn älypuhelin on oivallinen valinta. Syynä on ominaisuus nimeltä Remote Play. Sen avulla Z3 plussan voi kytkeä PS4-konsoliin, joka on samassa wi-fi-verkossa. Tämän jälkeen pelit voi suoratoistaa puhelimeen.

Xperia Z3+ ei ole missään nimessä pakkohankinta, jos omistat Xperia Z3:n. Maailmalta on tihkunut tietoja uutuuden ylikuumenemisesta, mutta tässä vaiheessa sitä ei kannata pitää hankinnan esteenä.

Xperia Z3+:n parhaita puolia ovat laadukas näyttö, hyvä kamera, akun kesto ja muotoilu. Puhelimen hinta voi sen sijaan olla ongelma. Näyttää siltä, että jokainen valmistaja nostaa hinnoitteluaan aina uuden puhelimen tullessa markkinoille. Tässä tapauksessa lähes 750 euron hinta ei välttämättä ole perusteltua, sillä Z3:een verrattuna uutuuden muutokset jäävät melko vähäisiksi. Toisin kuin Samsung, Sony on pitänyt lippulaivassaan microSD-muistikorttipaikan.

Sonyn uutuus on saatavissa uudessa Aqua Green -värissä.

Samsung Galaxy S6
Hinta 699-949 euroa

Tykkäsimme

Roimasti parantunut sormenjälkiskannaus

Tyylikäs ja viimeistelty muotoilu

Langaton lataus

Emme tykänneet

Ei muistikorttipaikkaa

Ei vesitiiviyttä

Akun kesto

KENELLE Galaxy S6 on kaikin puolin erinomainen puhelin ja mikä parasta, se näyttää hyvältä. Puhelinta voi suositella, jos hinta ei hirvitä. Varoitus S6:n ostajalle: jos valitset jonkin muun kuin valkoisen värivaihtoehdon, varaudu puhdistamaan puhelintasi tasaisin väliajoin sormenjäljistä.

Samsung otti rohkean askeleen kohtu uutta uudistaessaan heikosti myyneen Galaxy S5:n. Lopputuloksena on metallia ja lasia materiaaleina yhdistelevä Galaxy S6, joka on ehdottomasti Samsungin kaikkien aikojen paras puhelin. Syynä ei ole ainoastaan ulkonäkö, mutta totuuden nimessä muotoilulla on suuri merkitys. Ulkoisesti Samsung on ottanut reippaan askeleen Applen suuntaan. Puhelinten alalaitoja tarkastellessa yhdennäköisyys iPhoneen on ilmiselvä. Myös sivut ovat varsin samannnäköiset.

Verrattuna LG G4:ään ja Sony Xperia Z3+:aan Galaxy S6 on asteen laadukkaamman tuntuinen. Viimeistely on huippuluokkaa, puhelin on kädessä todella jämäkkä ja kevyt. Takakuoresta ulos työntyvä kameran linssi pilaa tosin osaltaan vaikutelmaa.

Uudistuksen myötä Samsung on unohtanut vesitiiviin rakenteen ja muistikorttipaikan. Galaxy S6:n akkukaan ei ole enää vaihdettavissa.

S6:n ostaja ihastuu muotoilun jälkeen todennäköisesti puhelimen 5,1-tuumaiseen näyttöön. Super Amoled-näyttö on markkinoiden tarkin. LG G4 pääsee pikselitiheydessä lähelle, mutta Samsung vie voiton riittävällä marginaalilla. Amoled-näyttöjen haittapuolena on virran kulutus, mutta Samsungin kohdalla ongelma ei ole pahimmasta päästä.

Ongelma se silti on. S6:n akun kesto ei ole missään nimessä parhaasta päästä. Toisaalta ongelmaa ei välttämättä pääse pakoon puhelinta vaihtamalla. S6:ssa on pienempi akku kuin edeltäjässään S5:ssä. Näyttö kuluttaa lisäksi rutkasti virtaa. Exynos-prosessori on onneksi melko virtapihi. S6 on silti ladattava päivittäin, samoin kuin verivihollinen iPhone 6.

Onneksi puhelin tarjoaa vaihtoehdon virtapihille käyttäjälle. Akkuvalikosta selviää muun muassa se, kuinka pitkän latauksen puhelin tarvitsee täyteen latinkiin. Erittäin tehokas virransäästötila -toiminto kertoo, kuinka paljon potkua akussa riittää, kun puhelin rajoittaa sovellusten ja datayhteyksien käyttöä ja katkaisee wlan-verkkoyhteyden.

Samsung lupaa, että S6:n akku tarjoaa 18 tunnin puheajan yhdellä latauksella. Videotoiston enimmäiskesto on 13 tuntia ja wi-fi-verkossa voi surfata 12 tunnin ajan.

S6 tukee pikalatausta. Galaxy S6:n mukana tulee teholaturi, joka lataa puhelimeen 4 tuntia valmiusaikaa 10 minuutissa. Täysin tyhjä akku latautuu täyteen 100 prosentin varaukseen 80 minuutissa. Langattomalla latauksella puhelin latautuu nollasta 100 prosenttiin vajaassa kolmessa tunnissa.

Innokkaat kuvaajat eivät pety S6:n kameraan. S6:n kamera-asetuksista voi muuttaa tarkennusta, ISO-arvoa, valotusaikaa ja valkotasapainoa. Sen sijaan suljinaikaa ei voi muuttaa, toisin kuin LG G4:ssä. Selfie-kameraan on lisätty laajakuvaus, jonka ansiosta kuvaan mahtuu enemmän ihmisiä. Selfie-tilassa voi kuvata 1080p -teräväpiirtovideota.

Galaxy S6:n takaa löytyy 16 megapikselin kamera. Megapikselikisassa Sony vie siis voiton, mutta kuvan laadun kanssa pelkällä megapikselien määrällä ei ole suurta merkitystä. S6:n kamera on ehdottomasti laadultaan yksi markkinoiden parhaita. Kamerasovellusta on miellyttävän helppo käyttää. Kameran viereen on istutettu sykesensori, jonka käytännöllisyys jää arvoitukseksi. Sensoria painamalla saapuvan puhelun voi katkaista esimerkiksi kokouksessa ollessa. Kosketus lähettää vastaanottajalla automaattisen poissaoloviestin.

Galaxy S6 tukee langatonta latausta ilman erillistä latauskuorta. Ominaisuus yleistynee jatkossa suureen osaan huippupuhelimia. S6 tukee kahta eri langatonta latausstandardia, joten puhelinta voi ladata varsin suurella määrällä erilaisia latausalustoja.

Samsungin puhelimet ovat aikaisemmin keränneet kritiikkiä TouchWiz-käyttöliittymästä, joka on sisältänyt paljon ”turhaa sälää”. S6 tuo siivotumman käyttöliittymäkokemuksen, joka on ehdottomasti kiitoksen arvoinen asia. Sovelluskuvakkeiden kokoa on kasvatettu, kuvakkeiden ulkoasua siistitty ja valikoiden määrää vähennetty. Lopputuloksena käyttöliittymän käyttö on mukavampaa ja helpompaa. Samsung on myös lisännyt toimintoja oikeisiin paikkoihin. Tuntuu siltä, että käyttäjää on kerrankin kuunneltu. Tämä näkyy esimerkiksi sisällön jakamisessa, joka on aikaisempaa helpompaa.

S6 on kallis puhelin. Sen kalleimman, 128 gigan muistiversion hinta nousee noin 950 euroon. Samsung on näin ollen ohittanut Applen hintakisassa, mikä ei ole kovin mairitteleva suoritus.

​

Tuomio: Samsungin uusi nousu

Samsung Galaxy S6 voisi olla lähes täydellinen älypuhelin, mutta akun kesto ja puuttuva muistikorttipaikka ärsyttävät. Siitä huolimatta se on vertailumme voittaja.

1. Samsungin uusin lippulaivapuhelin nousee harppauksin älypuhelinvaltiaaksi. Edistyksellinen muotoilu erottaa puhelimen kilpailijoistaan. Samsung on valmistanut kokonaisvaltaisen paketin, jonka yksikään osa-alue ei aiheuta suurta kritiikkiä. Kamera on parasta, mitä Samsungin puhelimissa on nähty tähän mennessä. Parannettavaa jää akun kestossa, mutta toisaalta sama ongelma koskettaa lähes kaikkia älypuhelinmalleja. Näyttö on markkinoiden tämän hetken tarkin.

2. Sony Xperia Z3+ on erinomainen puhelin, mutta sen uudistukset edeltäjäänsä nähden ovat jääneet melko vähäisiksi. Ulkoisesti Sonyn muotoilu on ajaton. Laite on tähän asti ohuin Sony ja linjat ovat kauttaaltaan kunnossa. Omimmillaan Sony on akun kestoa mitattaessa. Puhelinta käyttää huoletta jopa kaksi päivää. Näyttö ei yllä aivan Galaxy S6:n tasolle. Kameraominaisuuksia on petrattu. Kirsikkana kakun päällä on pöly- ja vesitiivis rakenne. Sony on pitänyt puhelimessaan muistikorttipaikan.

3. LG G4 on hyvin tasaväkinen puhelin Sonyn kanssa. Sen parasta antia on kamera, joka pitää sisällään uuden värisensorin. G4:n akku kaipaisi lisää tehoa, sillä aamulla ladattu puhelin on kovassa käytössä liitettävä laturiin jo työpäivän jälkeen. G4:n muotoilu on piristävän erilainen ja sitä korostaa uusi nahkainen takakuori. G4 on kuitenkin vain päivitys aikaisempaan G3-malliin. Tällä rahalla odottaisi hieman enemmän uudistuksia.