Video: Action-kamerat vertailussa – kuninkaan kolme haastajaa

GoPron asema action-kameramarkkinoilla on kiistaton. Teknavi selvitti, tarjoavatko sen kilpailijat varteenotettavan vastuksen.

PANASONIC HX-A500
Hinta noin 490 €
4K-kuvaus Kyllä
Paino 31 g (kameraosa), 128 g (ohjausyksikkö)
Vesitiivis Kyllä
Kuvanvakaaja Kyllä (digitaalinen)

​

Tykkäsimme

4K-kuvausmahdollisuus

Kevyt linssiosa

Emme tykänneet

Kaksiosainen rakenne voi vaikeuttaa kuvaamista tietyissä lajeissa

Kallis hinta

Panasonicin kamera erottuu ulkoisesti muista testin laitteista, sillä siinä on kaksi osaa. Kameran linssi kiinnitetään päähän ja keskusyksikkö käsivarteen. Osien välissä on 70 sentin mittainen johto, mikä voisi olla pidempi. Johdon pituus rajoittaa käyttäjänsä liikkeitä tietyissä lajeissa, esimerkiksi lumilautailussa. Käyttäjän kannattaa myös varoa, ettei johto takerru kiinni kovan menon aikana. Kaksiosaisen rakenteen hyvänä puolena on kameraosan keveys.

Panasonicin käyttölogiikka on testin onnistunein. Kameran käytön oppii hyvin ilman ohjekirjaa selkeiden valikoiden ansiosta.

Panasonic on testin kameroista ainoa, joka haastaa tosissaan GoPron kuvanlaadun. GoPron tavoin kameralla voi kuvata 4K-videota, mutta kuvan laatua arvioitaessa Panasonic on vahvoilla.
J(ä

Hx-A500 voi ylpeillä myös akun kestolla. Virtaa riittää full hd -kuvauksessa noin 2,5 tunniksi. Se peittoaa noin tunnilla GoPro Hero 3+:n akun keston.

KOMMENTTI:
Panasonicin kamera on melko kallis hankinta. Jos käytössä on 4K-televisio tai muu 4K-videon katseluun soveltuva näyttö, Panasonic on hyvä valinta. Kameran kuvanlaatu on erinomainen myös full hd -kuvauksessa. Vauhdikkaissa tilanteissa kameran kaksiosainen rakenne voi osoittautua ongelmalliseksi.

SONY AS100V
Hinta noin 300 €
4K-kuvaus Ei
Paino 92 g
Vesitiivis Kyllä
Kuvanvakaaja Kyllä (digitaalinen)

​

Tykkäsimme

GPS

Akun kesto

Emme tykänneet

Vesitiivis vain suojakuoren kanssa

Jalustan käytön ongelmat

Sonyn action-kamera kiinnitetään kypärään liimatarralla. Kameran saa otsalle kiinnitysnauhalla, mutta nauha tuntuu käytössä epämukavalta. Sonyn liitännät on sijoitettu harmittavasti kameran alapuolelle. Liitäntöihin ei pääse kunnolla käsiksi, jos kamera on kiinnitetty jalustaan. Näin ollen esimerkiksi ulkoisen mikrofonin liittäminen on hankalaa jalustakäytössä.

Jalustan käytössä on toinenkin ongelma. Kameran pohjan kiinnitysreikä näyttää standardimalliselta, mutta sitä se ei ole. Kolmijalan kiinnittämiseen vaaditaankin mukana tuleva Sonyn oma adapteri. Adapteria ei kuitenkaan tarvita, jos kamera asennetaan vesitiiviiseen suojakuoreen. Sony on testin ainoa kamera, joka ei ole vesitiivis ilman suojakuorta.

Kameran akun kesto on erinomainen. Kuvausmoodeja on riittävästi, vaikka 4K-kuvaus puuttuukin. Kameran koko soveltuu hyvin kypäräkuvaukseen.
Sonyn kameran lcd-näyttöä ei ole taustavalaistu, mikä aiheuttaa ongelmia hämärässä.

Sony on vesitiivis, kunhan muistaa ujuttaa kameran myyntipaketin mukana tulevan suojuksen sisään.

Harmittava miinus kamerassa on vaikeasti painettava kuvausnäppäin. Sen painamiseen vaaditaan liikaa voimaa. Videokuvauksen indikaattorivalo on sijoitettu kameran päälle, eikä edessä oleva siis näe, koska häntä kuvataan.

KOMMENTTI:
Sonyn uusin action-kamera on kuvanlaadullisesti varteenotettava kilpailija GoProlle, mutta sen heikkoudet kääntävät asetelman GoPron eduksi. Sony päihittää pioneerin akun kestossa, mutta käytettävyydessä on parantamisen varaa. Kameran etuna on gps-paikannus ja laadukas mikrofoni.

GARMIN VIRB
Hinta noin 300 €
4K-kuvaus Ei
Paino 180 g
Vesitiivis Kyllä
Kuvanvakaaja Kyllä (digitaalinen)

​

Tykkäsimme

Korkeusbarometri ja GPS

Isokokoiset painikkeet

Emme tykänneet

Painava

Kuvaus veden alla

Garminin action-kamera on testin painavin. Suojakotelon kanssa paino nousee 250 grammaan, mikä vaikeuttaa käyttöä merkittävästi. Kypäräkiinnitys on kaiken lisäksi hutera. Testikäytössä kameraa ei saatu asennettua tavalliseen pyöräilykypärään, vaikka Garminin ohjeiden mukaan kiinnitysteline on tarkoitettu nimenomaan kyseiseen käyttöön.

Garminin kameran sivulla on isokokoinen ja helposti käytettävä kuvauskytkin. Se mahdollistaa kameran käynnistämisen ja kuvauksen aloittamisen samaan aikaan. Garminin erikoisuutena on oma painike still-kuvien napsimiseen.

Kamera on kooltaan iso ja erikoisen muotoinen. Koolla on myös hyvät puolensa. Isokokoista näyttöä voi käyttää myös hansikkaat kädessä. Painikkeet ovat myös riittävän isot talvikäyttöä ajatellen.

Kokonaisuutena Garmin sopii parhaiten pyöräilijän käyttöön. Kameraan voi liittää ulkoisia sensoreita, joilla mitataan esimerkiksi polkimien kierrosnopeutta.

Uintikäytössä Garmin ei vakuuttanut. Kameran kuvaa oli vaikea tarkentaa veden alla.

Plussaa Garminissa on korkeusbarometri. Sen mittaamat korkeustiedot voi liittää videoon editointiohjelmassa.

Garmin soveltuu heikosti nopeiden tilanteiden kuvaamiseen. Täydessä teräväpiirtotilassa kamera tallentaa kuvaa 30 kuvan sekuntivauhdilla, mikä ei riitä tallentamaan nopeaa toimintaa.

KOMMENTTI:
Garmin on huono valinta käyttäjälle, joka haluaa kuvata vauhdikasta menoa kypäräkameralla. Kameraa on vaikea kiinnittää pitävästi kypärään. Polkupyöräkäytössä kamera on vahvimmillaan. Sonyn ohella myös Garmin tarjoaa gps-paikannuksen. Veden alla Garmin kestää kuvausta ainoastaan metrin syvyydessä.

​

TUOMIO: GoPro on edelleen ykkönen

Action-kameramarkkinoiden valtias ei horju. Vaikka kilpailijat ovatkin tulleet askeleen lähemmäs, GoPro tarjoaa edelleen tasapainoisimman paketin. Kamera on pieni ja kevyt, sen kuvanlaatu veden alla on erinomainen ja kaiken lisäksi GoPro tarjoaa monipuoliset kuvausasetukset. Käyttäjä voi valita kahdesta laajakulmamoodista ja halutessaan kuvan saa neliöksi. Kuvataajuuksia on valittavana enemmän kuin kilpailijoilla.

Lähiaikoina myyntiin tuleva GoPro Hero 4 voi pidentää entisestään välimatkaa kilpailijoihin. Tällä hetkellä GoPron suurin miinus on heikko akun kesto. Siihen tarvitaan petrausta etenkin, jos uusi malli tuo parantuneen 4K-kuvausmoodin.

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Teknavin bulletin-julkaisun numerossa 18/2014.