Uudistunut Qashqai sai hinnat – kestosuosikki lähtee kaupasta 23 091 eurolla

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

Nissan esitteli kesällä kuluttajien palautteen perusteella uudistetun Qashqain. Jo vuosia Suomen ensirekisteröintitilastojen kärkipaikoilta löytynyt Nissan Qashqai oli yksi ensimmäisiä nykyisen crossover-luokan edustajia. Korkeampi istuma-asento yhdistettynä hyviin tiloihin ja järkevään hinnoitteluun on voittanut kansa puolelleen, ja monilta valmistajilta on sittemmin tullut omat mallinsa isompien katumaasturien alapuolelle.

– Crossover-mallien suosiosta kertoo myös se, että lähes kaikki automerkit ovat lanseeranneet oman crossover-mallinsa ja Qashqai on saanut noin 20 suoraa kilpailijaa, toteaa Nissan Suomen maajohtaja Anu Eskola.

Ajoimme uudistuneen Qashqain kesällä Keski-Euroopassa.

Qashqai kävi läpi perinteisen kasvojenkohotuksen, jossa auton ajovalot ja puskurit saivat uutta tuoretta ilmettä. Sisälläkin on pieniä kosmeettisia muutoksia, kuten uusi ohjauspyörä. Myös ajo-ominaisuuksia ja äänieristystä on paranneltu, sillä nämä asiat ovat saaneet palautetta nykyisen mallin omistajilta.

Uudistuneen Nissan Qashqain hinnat alkavat 23 091 eurosta, ja tällöin voimanlähteenä toimii 1,2-litrainen 115-hevosvoimainen bensaturbo. Tehokkaampi 163-hevosvoimainen 1,6-litrainen kustantaa 27 321 euroa, dieselmallisto alkaa 110-hevosvoimaisen version 25 793 eurosta, ja tehokkaampi 130-hevosvoimainen lähtee matkaan 28 290 eurolla. Nelivetoa haluavan ainoa vaihtoehto on viimeksi mainittu tehokkaampi dieseli, ja joka kulmasta vetävänä tämä kustantaa 32 381 euroa.

Lue uudistuneen Qashqain koeajo ulkomailta:
Koeajossa suomalaisten suosikkimalli – Nissan Qashqai täytti 10 vuotta ja uudistui

Teknavin tv-ohjelma palaa jälleen ruutuun! Uudet 14. tuotantokauden jaksot alkavat maanantaina 18.9. klo 22.35 MTV3-kanavalla.