Koeajossa Ford Mondeo Hybrid Wagon – odotettua lisätilaa

Hybridit käyvät kaupaksi kiihtyvään tahtiin ja Ford laajensi Mondeon hybridimallistoa odotetulla farmariversiolla. Muutamista kompromisseista huolimatta kokonaisuus on varsin vakuuttava paketti.

Tykkäsimme

Mukavuudesta

Voimalinjan toiminnasta

Emme tykänneet

Tavaratilan korotuksesta

Jarrutuntumasta

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

Hinta alkaen 35 616 €
Koeajoauto 41 009 €

Ford Mondeosta on ollut tarjolla hybridi vuodesta 2014 lähtien. Kiinnostusta hybridejä kohtaan on on ollut tasaisessa kasvutta, mutta yksi rajoittava tekijä on Mondeon menestykselle on ollut voimalinjan tarjoaminen vain sedankoriin. Nyt Mondeo koki perinteisen kasvojenkohotuksen, minkä yhteydessä sähköistetty voimalinja löysi tiensä myös farmarikoriin.

Ulkoiset uudistukset ovat varsin hillittyjä. Puskurit ovat saaneet hieman uutta muotoa ja takavaloja yhdistää nyt yhtenäinen auton leveyttä korostava kromilista. Hybridiversion tunnistaa helpoiten etuovissa olevista Hybrid-teksteistä. Sisätilojen osalta muutoksia saa etsiä vieläkin tarkemmalla silmällä. Muutoksia on tapahtunut lähinnä varustelussa, joka on aiempaa kattavampi. Sisätiloissa hybridin erottaa muista malleista mittaristosta, jonka keskeltä löytyy analoginen nopeusmittari ja laidoilta muokattavat näytöt.

Fordin hybriditoteutus on toimintaperiaatteeltaan varsin yksinkertainen. Liikkeellelähtö tapahtuu lähtökohtaisesti sähkömoottorilla. Pelkällä sähköllä Mondeo ei kovin pitkälle kulje; 1,4 kWh:n akuston energia riittää muutaman kilometrin rauhalliseen etenemiseen. Lisää tehoa pyydettäessä käynnistyy atkinson-työsykliä hyödyntävä 2,0-litrainen vapaasti hengittävä polttomoottori, jonka voima välitetään Fordin omaa suunnittelua olevalle hybridivaihteistolle. Kokonaisuus rakentuu sähkömoottorista, voimanjakoyksiköstä sekä generaattorista, ja automatiikka huolehtii voiman välittämisestä alennusvaihteen kautta pyörille tai generaattorille tekemään sähköä. Auton sisällä energiavirtaa voi seurata akun varausta osoittavasta tolpasta, josta käy selväksi väheneekö, lisääntyykö, vai pysyykö akun virta ennallaan.

Kuljettajan paikalla voimalinjan toiminta ihastuttaa pehmeydellään. Vedossa ei ole mitään katkoja, eikä, eikä kuljettajan paikalla huomaa helposti edes polttomoottorin käynnistymistä. Hienostuneen toiminnan lisäksi voimaa on tarjolla riittävästi kaikkiin arkiliikenteen tarpeisiin. Kuljettajan paikalta totuttelua vaatii valitettavan jousimainen jarrutuntuma, mikä ei helpota hidastuksen tekemistä pehmeästi. Tähän piirteeseen kuitenkin tottuu ja se on hyväksyttävissä, kun tehokkaalla regeneraatiolla saadaan kuitenkin talteen paljon arvokasta liike-energiaa. Mondeo onkin käytännön ajossa varsin taloudellinen – keskikulutuksen saa pysymään noin 5 l/100 km lukemissa. Tätä voi pitää auton koko- ja teholuokka huomioiden kiitettävänä suorituksena.

Mondeo on iso perheauto ja tarjoaakin ohjaamon puolella hyvät tilat matkustajille. Tämän lisäksi matkustusmukavuutta parantaa pääasiassa hienosti toimiva alusta sekä auton hiljaisuus. Koeajoauton maltillisella rengastuksella oli varmasti oma osansa tämän suhteen.

Käytettävyyden kannalta yksi Mondeon heikkouksista on hybriditekniikan tarvitsema tila. Sedan-version tavoin myös farmarin tavaratilasta löytyy melkoinen möykky peittämässä lisätekniikkaa. Auton peruskonstruktion ikä näkyy tässä, sillä käytännössä kaikissa uudemmissa autoissa hybridijärjestelmien vaatima tila on huomioita jo suunnitteluvaiheessa, ja ne on onnistuttu piilottamaan auton rakenteisiin.

Mondeon hybridi-farkku on muutamista kompromisseistaan huolimatta mielenkiintoinen vaihtoehto autoluokassaan. Se tarjoaa vaivattoman suorituskykyn, hyvä tilat matkustajille, luokkansa parhaimmistoa edustavan mukavuuden sekä käytännön taloudellisuutta ilman tarvetta lataamiselle.

Uusi Ford Mondeo Hybrid Wagon on Risto Virtasen testissä Teknavin tv-kauden päätösjakossa, jonka ensiesitys nähdään maanantaina 13.5. klo 22.45 MTV3-kanavalla.

MIKÄ Mondeon hybridiversion farkkuversio.

KENELLE Mukavuutta arvostavalle hybridikuskille.

AJETTAVUUS Mondeon perusolemus on hyvin mukavuuspainotteinen, mutta siitä huolimatta myös ajettavuus on kohdallaan. Ohjaus on luonnollisen tuntoinen ja kokonaisuus vaikuttaa ratin takana mittojaan pienemmältä. Mondeon alusta on hyvä esimerkki siitä, että mukava alusta ei tarkoita epämääräistä. Auto kallistelee jonkin verran nopeuden noustessa, mutta kuljettajalla säilyy käsitys tapahtumista.

SUORITUSKYKY Mondeon hybridivoimalinja tarjoaa vaivatonta etenemisestä kaikkiin arkisiin tilanteisiin. Portaaton vaihteisto hävittää kiihtyvyyden tunteen ja kovempaa edetessä moottorin kierrosluku pysyy korkealla. Myös vaste kaasupolkimen liikkeisiin on miellyttävän ripeä.

TILAT Mondeo on iso auto ja tarjoaa myös hyvät tilat matkustajille. Kuljettajan paikalla saa hyvän ajoasennon ja istuin tarjoaa kiitettävän tuen. Ohjauspyörän nappulaviidakkoon totuttelussa menee hetki ja keskikonsolin näyttö voisi olla aavistuksen lähempänä. Hybridijärjestelmän akusto nappaa melkoisen siivun tavaratilasta, missä on reilu korotus muihin versioihin verrattuna. Takaistuimen selkänojat kaatuvat kahdessa osassa.

MALLISTO Päivitetty Mondeo on tarjolla hybridivoimalinjan lisäksi 1,5-litraisella kolmisylinterisellä bensakoneella (121 kW (165 hv)) sekä 2,0-litraisella dieselillä, josta on tarjolla kolme tehoversiota (88, 110 ja 140 kW (120, 150 ja 190 hv). Näistä tehokkain on aina varustettu 8-portaisella automaattivaihtestolla, kun taas pienemmät ovat tarjolla 6-portaisena manuaalina sekä 6-portaisena automaattina. Isoin diesel on tarjolla myös nelivetoisena. Varustetasoja ovat tutut Trend, Titanium, ST-Line ja Vignale. Farkkukorin lisähinta vaihtelee hieman mallista riippuen, mutta on noin tuhannen euron paikkeilla. Hybridiversion perusvarustelu on Titanium, johon kuuluvat muun muassa aktiivinen vakionopeudensäädin, kaistallapitoavustin, automaatti-ilmastointi, auton avaimeton käyttö, pysäköintitutkat eteen ja taakse, peruutuskamera sekä 8-tuumaisella kosketusnäytöllä varustettu multimedia- ja navigointijärjestelmä.

Ford Mondeo Hybrid Wagon
Polttomoottori
1 999 cm3, R4
Teho 103 kW (140 hv) / 6 000 r/min
Vääntö 173 Nm / 4 000 r/min
Sähkömoottori
Teho
52 kW (71 hv)
Vääntö Ei ilmoitettu
Yhteisteho 137 kW (187 hv)
Yhteisvääntö Ei ilmoitettu
Akkukapasiteetti 1,4 kWh
Vaihteisto Portaaton automaattivaihteisto
Vetotapa Etuveto
0-100 km/h 9,2 s
Huippunopeus 187 km/h
EU-kulutus 5,7 l/100 km
CO2-päästöt 130 g/km
Mitat Pituus 4 867 mm, leveys 1 852 mm, korkeus 1 501 mm, akseliväli 2 850 mm
Omamassa 1 716 kg
Perävaunumassa jarruin 750 kg
Tavaratila 403-1 508 l

Kuvat: Mikko Autio

Teknavin 17. tuotantokauden päätösjakso esitetään maanantaina 13.5. klo 22.45 MTV3-kanavalla. Uusinnat ti 14.5. klo 14.00 ja su 19.5. klo 14.30 MTV3. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.