YouTube on tarjonnut jo pitkään kuva kuvassa -tilan, mutta nyt aiemmin Yhdysvalloissa nähdyllä tavalla tila laajenee myös kaikkien ilmaiskäyttäjien saataville Android- ja iOS-sovelluksissa.
Kuva kuvassa -tila YouTuben mobiilisovelluksissa oli alkujaan maksullisen YouTube Premium -tilauksen yksi ominaisuus, mutta sittemmin YouTube toi sen saataville ilmaiskäyttäjillekin aiemmin Yhdysvalloissa.
Nyt YouTube on kertonut kuva kuvassa -tilan saatavuuden laajenemisesta ympäri maailman.
YouTuben mukaan kuva kuvassa -tila on käytettävissä jatkossa sen Android- ja iOS-sovelluksissa kaikilla käyttäjillä pitkissä videoissa, jotka eivät ole musiikkisisältöä. Muutos tapahtuu vaiheittain kaikille käyttäjille ympäri maailman tulevien kuukausien aikana.
Kuva kuvassa -tilan käyttäminen on yksinkertaista, kun tuki sille YouTube-sovelluksesta löytyy. Videon katselun aloittamisen jälkeen sovelluksesta voi poistua, jolloin video jää toistumaan pienikokoisessa ikkunassa, joka on siirreltävissä ja kooltaan muunneltavissa.
Muutos koskee nyt ilmaiskäyttäjiä Yhdysvaltojen ulkopuolella. Maksullisilla Premium-tilauksilla toiminta jatkuu ennallaan. Käytännössä ilmaiskäyttäjillekin tarjottava käyttömahdollisuus vastaa YouTube Premium Lite -tilauksen aiempaa tarjontaa, kun taas Premium-tilaajat voivat toistaa taustalla myös musiikkisisältöjäkin.
