Kuva Isaac Smith / Unsplash
Hintavertailupalvelu Hintaopas on huomannut suomalaisten kiinnostuksen kasvaneen jälleen näppäinpuhelimia kohtaan tänä kesänä. Esimerkiksi Nokian matkapuhelinten kategorian suosio nousi 342 prosentilla 9.6.-8.7. sitä edeltäviin 30 päivään verrattuna. Suosion kasvun takana ovat etenkin Nokian klassiset näppäinpuhelimet, jotka edustavat “dumb phone” -trendiä. Näppäinpuhelimet tarjoavat mahdollisuuden puheluihin ja tekstiviestittelyyn ilman älypuhelinten lisäominaisuuksia.
Hintaoppaan data näyttää, että suomalaiset ovat nyt erityisen kiinnostuneita näppäinpuhelimista, joiden toiminta on huomattavasti rajoittuneempaa kuin älypuhelimilla. Trendi vaikuttaa lähteneen liikkeelle monien muiden tavoin TikTokista, jossa vaikuttajat esittelevät retrotyyliin sopivia näppäinpuhelimia seuraajilleen. Erityisen korkea piikki kiinnostuksessa näkyi 20.6. juuri ennen juhannusta ja monien suomalaisten kesälomien alkua. Tällöin kiinnostus esimerkiksi Nokian matkapuhelimia kohtaan kasvoi 809 prosentilla verrattuna sitä edeltävään päivään. Näppäinpuhelimet tarjoavat muun muassa pitkäkestoisen ja vaihdettavan akun sekä kestävyyttä edulliseen hintaan, mutta niiden suurin viehätysvoima vaikuttaa liittyvän niiden yksinkertaisuuteen.
“Kiinnostuksen kasvun ajankohta kertoo siitä, että suomalaisia kiinnostavat näppäinpuhelimet etenkin kesälomia varten. Näppäinpuhelin voi auttaa arjesta irrottautumisessa ja rentoutumisessa, sillä ne tarjoavat keinon ottaa taukoa älypuhelinten synnyttämästä jatkuvasta ärsyketulvasta. Vaikka trendin lähtökohdat ovatkin sosiaalisessa mediassa, yksi sen keskeisimmistä puolista on myös sosiaalisesta mediasta vetäytyminen”, kertoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.
Perinteisesti näppäinpuhelimet eivät ole olleet yhteydessä verkkoon, mutta nykyään on tarjolla myös uudempia malleja, jotka ovat yhteydessä 4G-verkkoon. Esimerkiksi Nokia on tuonut tänä vuonna markkinoille uuden version alun perin vuonna 1999 julkaistusta Nokia 3210 -mallistaan, joka tarjoaa sekä 4G että Bluetooth -yhteyden. Ostoksilla kannattaa kuitenkin vertailla hintoja tarkkaan, sillä esimerkiksi 3210 -mallin hinnasta on voinut parhaimmillaan säästää yli 20 prosenttia vertailemalla hintoja eri kauppojen välillä.
“Näppäinpuhelimet yhdistetään yleensä lapsiin, joille ei vielä haluta älypuhelinta, tai vanhempiin ihmisiin, mutta uudet versiot klassikkomalleista kertovat, että kiinnostusta riittää myös näiden kohderyhmien ulkopuolella. Etenkin 1990-luvulla kasvaneet sukupolvet saattavat kaivata yksinkertaisempia aikoja puhelinten suhteen. Niin sanottua someuupumusta näkyy kuitenkin myös jo nuoremmilla, ja verkkoyhteydellä varustetut mallit voivat tarjota heille matalamman kynnyksen vaihtoehdon peruspuhelimen ja älypuhelimen väliltä”, Matinvesi-Bassett lisää.
Mikäli uusimmat mallit kiinnostavat eikä puhelinta ole vielä pakko hankkia, Hintaoppaan hintavahdin avulla saat ensimmäisten joukossa ilmoituksen, kun tuotteen hinta laskee.
Suosituimmat näppäinpuhelimet Hintaoppaassa ja niiden suosion kasvu 9.6.-8.7 verrattuna sitä edeltävään 30 päivään sekä edullisin hinta 20.8.
- Nokia 3210 (2024): +17 %, edullisin hinta 72,90 €
- Nokia 8210 (2022): +817 %, edullisin hinta 29,00 €
- Nokia 800 (2019): +429 %, edullisin hinta 95,48 €
- Nokia 225 (2020): +10 %, edullisin hinta 56,76 €
- Nokia 3310 (2017): +11 %, edullisin hinta 60,95 €
LUE MYÖS
Uusi BMW 5-sarjan Touring: monipuolisuutta ja nyt myös sähköistä voimaa
SEURAA TEKNAVIA SOSIAALISESSA MEDIASSA
Löydät meidät Facebookista, Instagramista ja YouTubesta.